31.8.2007 14:56
Hauisliikkeet tuntuvat myös ilman ylimääräisiä painoja. Tiina Kortelainen (vas.), Marjukka Lahes, Virva Pietilä, ohjaaja Jimi Parkkinen ja Keijo Haikola (takana) testaavat tehokävelyä Oulun Raksilassa.
oulu. Yksi, kaksi, kolme. Oululainen liikunnanohjaaja Jimi Parkkinen laskee askeleita puoliääneen, vilkaisee välillä minua ja ohjaa haparoivia askeleitani oikeaan rytmiin.
Ylämäessä vartalo taipuu 90 asteen kulmaan, sormet kurottavat kohti varpaita. Ja koko ajan kävellään.
"Tämä on mustikanpoimijan erikoinen", Parkkinen kuvailee liikettä naureskellen.
Olemme testaamassa Parkkisen kehittelemää tehokävelyä, Fit walk by Jimiä. Käytännössä kyse on porukalla tehtävistä kävelylenkeistä, joihin yhdistetään erilaisia kuntosaliliikkeitä.
Tehokävely lähtee oikeasta kävelytekniikasta. Jalkaterät suoraan eteenpäin, kantapää ensin maahan ja kevyesti rullaten myös loput jalkaterästä kuntopolun pintaa vasten.
Esimerkiksi sauvakävelyyn verrattuna tehokävely on monipuolisempaa. Liikkeitä on kymmeniä, erilaisia yhdistelmiä jopa satoja.
"Jokaisesta lenkistä voi tehdä vähän erilaisen, jolloin hommaan ei pääse kyllästymään", Parkkinen arvelee.
Osan liikkeistä Parkkinen on kehitellyt itse, osa on kuntosalilta ja aerobic-tunneilta tuttuja perusliikkeitä.
Parkkinen on poiminut aineksia myös muista harrastamistaan lajeista: esimerkiksi tanssista mukaan on tarttunut joissakin liikkeissä mukana oleva vaihtoaskel.
Tehokävellä voi yksinkin, mutta ennen kaikkea sitä harrastetaan ryhmässä ohjaajan opastuksella. Eli vähän kuin aerobicia, mutta ulkona ja ilman musiikkia.
"Testiryhmät ovat naureskelleet, ettei tätä kehtaisi yksin tehdä. Että jos joku vaikka näkee", Parkkinen sanoo ja virnistää testaajien kutsuneen lajia "pöljäilykävelyksi".
Porukassa voi onneksi pöljäillä. Lajia toista kertaa testaamassa ollut Virva Pietilä kehuu myös lajin tehokkuutta.
"Äkkiseltään luulisi, että tämä on kevyttä hommaa, mutta tässä löytyykin ihan uusia lihaksia", Pietilä kiittelee.
Jos tehokävely ei itsessään tunnu tarpeeksi rankalta, lajia voi tehostaa ranne- ja nilkkapainoilla. Selässä voi myös kantaa sopivilla painoilla täytettyä reppua. Lisävastusten käyttö paitsi lisää tehokkuutta, myös mahdollistaa hyvä- ja huonokuntoisten liikkumisen samassa ryhmässä.
Parkkinen kaavailee lisäksi kuminauhojen ja keppien käyttöä tehokävelyn liikkeiden apuna.
Jimi Parkkinen aloitti tehokävelyn kehittelyn 1,5 vuotta sitten. Alkuperäinen idea oli kuntosaliliikkeiden tekeminen juoksumatolla.
Tehokävelylle etäistä sukua on Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa kehitelty Power Walk -voimakävely, josta tuli Suomessakin kohtuullisen suosittu laji. Siinä rivakkaa kävelyä tehostettiin ranne- ja nilkkapainoilla.
Ensimmäinen virallinen tehokävelyryhmä aloittaa maanantaina Oulun Raksilassa. Tehokävelyaikoja on aluksi viisi viikossa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi