Julkaistu: 11.8.2006 lehdessä osastolla Oma elämä
Tieliikenteessä kuoli viime vuonna 379 ja loukkaantui 8983 ihmistä.
Tilastokeskuksen tuoreen raportin mukaan Suomen teillä tapahtui kaiken
kaikkiaan 7022 henkilövahinkoihin johtanutta onnettomuutta.
Kuolleiden määrä on pysynyt alle neljänsadan jo kolme vuotta, minkä selitetään johtuvan kevyen liikenteen turvallisuuden hyvästä kehityksestä.
Nuorten liikennekuolemat
vähenivät selvästi edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2004 kuoli 95 15-24-vuotiasta ja vuonna 2005 nuoria kuoli 69.
Onnettomuuksissa kuolleista nuorista kolme neljästä oli henkilöautossa.
Onnettomuuksien ja niissä loukkaantuneiden määrä on noussut jo parin viime vuoden ajan.
Suurin osa tästä on Tilastokeskuksen mukaan selitettävissä tarkempien tilastointiperusteiden käyttöönotolla vuoden 2003 alusta alkaen.
Suomen teillä kuitenkin kuoli asukaslukuun suhteutettuna enemmän ihmisiä kuin muissa Pohjoismaissa. Liikennekuolemien määrä myös väheni kaikissa muissa Pohjoismaissa. Suomessa kuolleita oli neljä enemmän kuin edellisvuonna.
Rattijuopumustapauksissa menehtyi 89 ja loukkaantui 1129 ihmistä.
Kuolemaan johtaneissa rattijuopumustapauksissa kuljettajista lähes kolmasosa oli alle 25-vuotiaita.
"Muut liikennekuolemat ovat 2000-luvulla painuneet alas, mutta rattijuopumusten määrä kuolemaan johtavissa liikenneonnettomuuksissa ei ole muuttunut 1970-lukuun verrattuna", kertoo Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Sirpa Rajalin.
1970-luvun alussa liikennekuolemia oli vuosittain 1000-1100 ja rattijuoppous oli tekijä noin 80 kuolemassa.
Viime vuonna liikenteessä kuolleita oli huomattavasti vähemmän, mutta rattijuopumustapauksissa kuoli 89 ihmistä.
Rattijuoppouden osuus kuoleman aiheuttajana liikenteessä on siis kasvanut huomattavasti kolmessakymmenessä vuodessa.
Poliisi keskittää liikennevalvontaansa ensi viikolla koulujen läheisyyteen. Kouluikäisille lapsille sattuu huomattavasti keskimääräistä enemmän liikenneonnettomuuksia juuri elokuun alussa ja varsinkin pyörän selässä. Onneksi alle seitsemänvuotiaista yhdeksän kymmenestä käyttää pyöräilykypärää.
Esikouluissa ja ala-asteilla oppilaiden opetusohjelmaan kuuluu yleensä liikennevalistusta, mutta tässä asiassa päävastuu on vanhemmilla, Liikenneturvan kehittämispäällikkö Mika Hatakka muistuttaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi