Julkaistu: 29.11.2006 lehdessä osastolla Oma elämä
Kaakkois-aasian Tsunamissa mukana olleet ja siinä kuolleiden
suomalaisten omaiset ovat hakeneet odotettua vähemmän psykoterapiaa Kelan
kautta.
Kela varasi alkuvuonna 2005 tsunamin uhrien ja omaisten kuntoutukseen miljoona euroa. Tähän mennessä siitä on käytetty runsaat 71000 euroa.
"Oletimme kyllä, että hakijoita olisi enemmän", suunnittelija Marjatta Kallio Kelan kuntoutusryhmästä sanoo.
Psykoterapiaa on Kelan kuntoutusvaroin tähän mennessä saanut 75 ihmistä. Noin kolmasosa on saanut lyhyt- tai ryhmäterapiaa, kaksi kolmasosaa pidempikestoista psykoterapiaa. Terapiat ovat nyt kestäneet keskimäärin vuoden.
"Osalla terapia jatkuu toisen tai kolmannenkin vuoden, eli nyt käytetty summa tulee ainakin kaksin- tai kolminkertaistumaan", Kallio sanoo.
Silti suuri osa määrärahasta näyttää jäävän käyttämättä. Syytä tilanteeseen ei tiedetä, mutta joitakin arveluita on. Vaikka Kela on useaan otteeseen tiedottanut mahdollisuudesta hakea psykoterapiaa, tieto ei ole tavoittanut kaikkia.
"Meille on vielä tänä vuonna tullut soittoja, joista on käynyt ilmi, että alkuvaiheessa ei ole saatu riittävästi ohjausta. Näitä asiakkaita on hakeutunut meille tämän vuoden puolella", Kallio kertoo.
Toisaalta hakijoiden vähäinen määrä voi hänen mukaansa kertoa siitä, että kunnat ovat hoitaneet asian hyvin. Kunnat ja kaupungit ovat hoitaneet itse todennäköisesti ainakin lasten ja nuorten hoidon, sillä Kelan kautta vain yhdeksän alaikäistä on saanut tsunamiin liittyen psykoterapiaa.
Nykyinen ohjeistus on voimassa vuoden loppuun, mutta Kela aikoo jatkaa hakuaikaa niin, että ensi vuonnakin myös uudet asiakkaat voivat hakea terapiaa. Tarvetta voi yhä ilmetä.
"Osa on selvinnyt asiasta omin keinoin ja sukulaisten tai tuttavien tuella, eikä koskaan tarvitsekaan muuta apua. Osalla asia voi aktualisoitua, jos heidän elämässään tapahtuu jotakin muuta, joka pahentaa traumaa", Kallio sanoo.
Tsunamiin liittyvää psykoterapiaa ovat maaliskuusta 2005 alkaen voineet Kelan kautta hakea katastrofissa vanhempansa menettäneet lapset ja nuoret, katastrofialueella loukkaantuneet ja vammautuneet, kadonneiden, kuolleiden, loukkaantuneiden ja vammautuneiden omaiset ja muut läheiset sekä katastrofialueella olleet.
Tapaninpäivänä 2004 tapahtuneessa Kaakkois-Aasian hyökyaaltokatastrofissa kuoli 179 suomalaista. Alueella oli lähes 3000 suomalaista.
Suurin osa tsunamin suomalaisuhrien omaisista on osallistunut SPR:n
vertaistukeen. SPR kertoo keskiviikkona tiedotustilaisuudessa kokemuksia
vertaistuesta.
Nimettömiä vainajia haudataan Thaimaassa 29.11.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi