lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Poliisi ja ravintolat puuttuvat yhdessä Järvenpään keskustan väkivaltaan

Julkaistu: 11.3.2007 lehdessä osastolla Kaupunki

 Viimeisen vuosikymmenen aikana Järvenpään väkivaltarikostilastot ovat sahanneet sekä ylös että alas.

Tällä hetkellä poliisi saa vuosittain ilmoituksia Järvenpään väkivaltarikoksista enemmän kuin Keravalta ja Tuusulasta yhteensä. Kunnat ovat suunnilleen saman kokoisia. Viime vuonna väkivaltarikoksia Järvenpäässä tuli poliisin tietoon 339.

Kymmenen vuotta sitten ero ei ollut yhtä iso. "Järvenpäästä on tullut yhä selkeämmin alueen kaupunkimainen viihde-elämän keskus", sanoo rikoskomisario Pekka Heikkinen Keski-Uudenmaan poliisilaitokselta. Järvenpään väkivaltarikollisuudesta 70-80 prosenttia keskittyy kaupungin keskustaan.

Vuosina 2000-2003 Järvenpään rikostilastot lähtivät nousuun. Keski-Uudenmaan poliisi puuttui ilmiöön aloittamalla yhteistyön ravintoloiden kanssa. Yhteisiä pelisääntöjä luotiin esimerkiksi järjestyksenvalvojien työtehtäviin ja asiakkaiden kohteluun. Tuloksia syntyi ja rikosluvut pienenivät vuoteen 2006 asti.

Viime vuonna tilastoissa oli jälleen piikki, jota Heikkinen kuvaa "nuorisorettelöinniksi".

Esimerkiksi 19-vuotias järvenpääläinen ja 18-vuotias tuusulalainen "tehtailivat" väkivaltarikoksia niin paljon, että niiden määrä oli reilu kymmenes kaikista Järvenpäässä poliisin tietoon tulleista henkeen ja terveyteen kohdistuneista rikoksista.

Samat kaksi nuorta on nyt vangittu pahoinpitelyistä ja törkeistä pahoinpitelyistä viime viikonlopun kahakoinneissa.

Keski-Uudenmaan sosiaalipäivystyksellä oli vajaa 400 alle 18-vuotiasta järvenpääläistä asiakasta viime vuonna, kertoo projektipäällikkö Riitta Suonurmi. Asiakkaita ovat rikoksista epäillyt sekä rikosten ja onnettomuuksien uhrit.

Nuoret tulevat asiakkaiksi myös päihteiden käytön tai huoltajuuden ongelmien takia.

Poliisin paikallisesti aloittamaa yhteistyötä ravintoloiden kanssa on tarkoitus edelleen kehittää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.