lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

SIG-yhtye asetti Seiskan ja Iltalehden boikottiin

27.5.2009 10:58 | Päivitetty: 27.5.2009 11:24

SIG-yhtyeen jäsenet ovat asettaneet 7 päivää -lehden ja Iltalehden boikottiin. Yhtyeen kotisivuilla julkaistussa viestissä yhtyeen jäsenet toteavat, että "Matti Inkistä koskeva uutisointi Seiskan ja Iltalehden osalta on ollut ala-arvoista, mahdollisesti myös laitonta".

SIGin jäsenet eivät halua toistaiseksi olla missään tekemisissä kyseisten lehtien kanssa. He toivovat, että myös SIGin yhteistyökumppanit boikotoisivat kyseisiä välineitä.

7 päivää -lehti uutisoi huhtikuussa SIGin laulajaan Matti Inkiseen kohdistuneesta poliisitutkinnasta. Lehti kertoi poliisin kuulustelleen Inkistä lapsipornon hallussapitoon liittyvästä rikoksesta. Inkinen itse kiisti lehdessä syyllistyneensä tapaukseen.

Tapaus oli kuitenkin vasta syyteharkinnassa eli Inkistä ei syytetty mistään. Myös Iltalehti julkaisi pian nettisivuillaan asiasta uutisen 7 päivää -lehden tietoihin pohjautuen.

Matti Inkiseen kohdistunut rikostutkinta ja syyteharkinta ovat Turun Sanomien mukaan nyt päättyneet laulajan kuolemaan, joten 7 päivää -lehden julkisuuteen tuoma tapaus ei saa missään vaiheessa lopullista päätöstä. Tietoa siitä, olisiko syyttäjä lopultakaan nostanut syytettä, ei siis tulla saamaan.

Turun Sanomien haastattelema apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske näkee asian toisin. "Kaikki ovat syyttömiä kunnes toisin todistetaan, eli kyseessä on syytön mies."

7 päivää -lehden uutisoinnista on tehty Turun Sanomien mukaan myös kantelu Julkisen sanan neuvostoon. Neuvoston puheenjohtajan Pekka Hyvärisen mukaan kantelun käsittely vaatii Inkisen omaisten luvan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.