keskiviikko 23.7.2014 | Olga, Oili  Onnittele e-kortilla

"Surin, koska kuului surra"

29.8.2011 3:00

Matti Snellman

Heli Roiha on kertonut aborteistaan avoimesti, mikä ei ole miellyttänyt kaikkia.

Heli Roiha on kertonut aborteistaan avoimesti, mikä ei ole miellyttänyt kaikkia.

Helsinkiläinen Heli Roiha, 39, teki abortin 17- ja 22-vuotiaana.

"En vain halunnut äidiksi 17-vuotiaana, vaikka suhteeni poikaystävään ja molempien perheisiin toimivat. Mietin viisi viikkoa. Sitten päätin tehdä abortin.

Kaavinta tehtiin kahdennellatoista raskausviikolla. Myöhemmin olen lukenut, että jo kolmen kuukauden ikäinen sikiö erottaa äitinsä äänen muista äänistä. Jos olisin tiennyt tämän, en ehkä olisi kyennyt aborttiin.

Raskaudenkeskeytyksen jälkeen surin, mutta luulen, että osa surusta oli vain sitä, että aborttia kuuluu surra.

Asuin tuolloin Ruotsissa, ja verrattuna Suomesta kuulemiini kokemuksiin, aborttien hoito oli Ruotsissa paljon Suomea edellä. Minuakin varten oli hoitaja, joka vain piti kädestä. Myös psykologin apua tarjottiin, eikä kukaan syyllistänyt.

Toinen abortti osui aikaan, jolloin olin muuttamassa takaisin Suomeen, eikä lapsi sopinut uuteen elämänvaiheeseen. Isävaihtoehtojakin oli kaksi: mies, jolla oli avovaimo tai mies, jonka sukunimeä en tiennyt. En halunnut yksinhuoltajaksi.

Äitini vastusti toista aborttiani. Hän kai tiesi, että jos en tee tätä lasta, en tee lapsia koskaan.

Toinen abortti oli ensimmäistä enemmän läpihuutojuttu. Aloitin työt Radiomafiassa, ja tapahtui niin paljon, etten ehtinyt märehtiä asiaa.

Molemmissa aborteissa harmittelin oikeastaan vain sitä, että hyviä geenejä meni hukkaan. Kaksi aivan omanlaistaan ihmistä jäi syntymättä. Ruotsalainen poikaystäväni oli taivaallisen komea, ja varattu mies hyvin musikaalinen.

Olen vältellyt kolmatta kertaa kuin ruttoa. On tyhmää tulla vahingossa raskaaksi, kun ehkäiseminen on niin helppoa.

Nyt olen 39-vuotias ja varma, etten saa lapsia. Olen liian itsekäs. En vietä villiä sinkkuelämää vaan olen kotona ja neulon. Pidän siitä, että olen vastuussa vain itselleni.

Onneksi tässä iässä minulle ei enää sanota, että kyllä se biologinen kello alkaa tikittää, odotas vaan. En ole koskaan kuullut mitään tikitystä.

Jos tulisin nyt raskaaksi, ehkä perheen jatkaminen tuntuisi aiempaa tärkeämmältä, koska molemmat vanhempani ovat kuolleet. Olin lähimpänä katumista silloin, kun äiti kuoli. Tajusin, että jos saan lapsen, äiti ei koskaan tapaa häntä.

Pari vuotta sitten kirjoitin aborteistani kolumnin Imageen. Kerroin myös siitä, etten katunut. Sain palautetta naisilta, jotka eivät olleet katuneet aborttejaan ja ihailivat rohkeuttani kertoa asiasta.

Hämmästyin, miten kovaäänisiä abortinvastustajia yhä on. Ei kaikkea tarvitse hyväksyä, mutta voi yrittää ymmärtää.

Mielestäni lempikirjani kertoo minusta enemmän kuin se, että olen 20 vuotta sitten tehnyt kaksi aborttia."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

 
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>