"Kodin merkitys on viestittää lapselle, että hän on arvokas sellaisenaan."

Tehokas arki uuvuttaa koululaisen

Spontaani leikkiminen ja perheen tavallinen yhdessäolo ovat alakoululaiselle usein parasta palautumista työpäivästä

Tällä viikolla tuttu rumba alkaa taas kymmenissätuhansissa lapsiperheissä. Kodeissa mietitään, missä välissä isä saa auton ja ehtii käydä ruokakaupassa, jos äiti vie kuopuksen lätkätreeneihin samalla kun hakee esikoisen pianotunnilta.

Parin viikon päästä rutiinit pyörivät jo niin täysillä, että niitä tuntuu olevan mahdotonta pysäyttää.

Mylläkän keskellä saattaa äkkiä unohtua, että alaluokkalainen on vielä lapsi, joka tarvitsee koulupäivän jälkeen rauhoittumista ja lepoa.

"Parhaimmillaan pienen koululaisen lepo on ohjaamattomuutta. Silloin lapsi ei ole ulkoa tulevien virikkeiden ohjattavissa, vaan voi olla jopa vähän kyllästynyt", sanoo psykologi Marjo Kankkonen Mannerheimin lastensuojeluliitosta.

Kun lapsi tottuu siihen, ettei kaikki tekeminen ole tavoitteellista, hänen mielikuvituksensa alkaa päästä valloilleen.

Siihen vaaditaan kuitenkin aikaa ja sitä, että myös televisiot ja pelikoneet on suljettu.

"Tietokoneelle voi unohtua liian pitkäksi ajaksi, mutta sellaista vaaraa ei ole, että lapset hilluisivat liian pitkään pihalla vaikka rakentamassa risumajaa. Leikki ja hömpöttely lopetetaan liian aikaisin. Lasten pitääkin tehdä asioita, joissa ei ole mitään järkeä!" painottaa lastenpsykiatri, ylilääkäri Jari Sinkkonen.

Vetäytymiseen lapsi tarvitsee omaa tilaa. Vaikka oven taakse sulkeutumisen tarve kasvaa murrosiässä, jo alakouluikäisellä on oltava ainakin ikioma nurkkaus, jossa on oma sänky ja pöytä.

Harrastuksilla on toki pientenkin koululaisten arjessa oma merkityksensä. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hän alkaa kodin ulkopuolisia harrasteita myös toivoa.

"Vanhemman tuleekin tarjota lapselle mahdollisuuksia harrastaa, mutta harrastuksista ei saisi kadota leikinomaisuus", huomauttaa lukioikäisten lapsuusmuistoja väitöskirjassaan tutkinut sosiologi Mikko Innanen.

"Arjen ei pitäisi olla pelkkää temppurataa, jolloin vanhemmat töistä tultuaan vievät lapset hirveällä vauhdilla harrastamaan ja sitten hirveällä vauhdilla takaisin kotiin."

Pienissäkin koululaisissa, erityisesti tytöissä, on superharrastajia, joilla on viikon aikana jopa neljä eri ohjattua harrastusta. Väestöliiton neljän vuoden takainen perhebarometri osoittaa, että osassa käydään vielä useita kertoja viikossa.

Parhaimmillaan harrastaminen tuo energiaa, mutta pahimmillaan harrastusten täyttämä ilta on kuin uusi koulupäivä. Paljon harrastavat ehtivät nukkumaankin vasta muita myöhemmin. Moni nousee treeneihin ani varhain myös viikonloppuaamuisin.

Vajaa kolmannes harrastustoimintaan osallistuneiden viisi-, kahdeksan- ja 11-vuotiaiden vanhemmista koki perhebarometrissa, että lasten harrastuksista oli lapselle tai perheelle jotakin haittaa. Haittana ei kuitenkaan pidetty lapsen väsymistä, vaan useimmin harmiksi koettiin harrastuksen hinta tai se, että harrastus vie runsaasti myös vanhempien aikaa.

Lapsen yliväsymystä ei välttämättä huomaakaan yhtään mistään. Harrastaminen voi olla lapselle periaatteessa hyvinkin mieluista, mutta silti pitkän päälle liian kuormittavaa.

"Lapset sopeutuvat hyvin, ja suorittaminen voi jäädä päälle. Aikuisen pitää tuntea lapsi, että stressin aistii. Vaikka saunan lauteilla istuessa on hyvä kysyä, onko harkkoja liikaa ja antaa lapsen tuntea, että häntä ihan oikeasti kuunnellaan", Sinkkonen sanoo.

Viime kädessä on vanhempien vastuulla, etteivät harrastukset haukkaa koululaisen arjesta liian suurta palaa.

"Monesti vanhemmilla on sellainen käsitys, että jotain on vialla, jos lapsi ei harrasta mitään. Ei se niin ole", Sinkkonen sanoo.

"Jos harrastuksia tuntuu olevan liikaa, osasta voi rohkeasti luopua. Harrastuksista saa sosiaalisia suhteita, mutta kyllä koulu ja iltapäiväkerhokin ajavat samaa asiaa", muistuttaa puolestaan perheiden arkea selvittänyt tutkija Anna Rönkä Jyväskylän yliopistosta.

Lapsen vapaa-ajan tasapainottaminen on vanhemmille visainen tehtävä.

Väestöliiton perhebarometrissä peräti yhdeksän kymmenestä viidesluokkalaisen vanhemmasta piti tärkeänä, että lapsella on harrastuksia. Samalla joka kolmas viisi-, kahdeksan- ja 11-vuotiaan lapsen huoltaja tunsi huonoa omaatuntoa siitä, että aikaa yhdessäololle oman lapsen kanssa oli liian vähän.

Parasta lepoa pienelle koululaiselle on monesti juuri arkinen yhdessäolo. Yksin puuhastellessaankin lapsen on hyvä tietää, että vanhemmat ovat saatavilla. Moni saa yksinolosta tarpeekseen jo iltapäivien aikana, jos ne vietetään ilman aikuisen seuraa.

Mikko Innanen muistuttaa, että koulun alkaessa lapsen elämä muuttuu ratkaisevasti.

"Koululainen joutuu aivan uudella tavalla ulkopuolisen arvioinnin kohteeksi. Siksi kodin merkitys on viestittää lapselle, että hän on arvokas sellaisenaan."

Kun Innanen muutama vuosi sitten selvitti väitöskirjassaan lukioikäisten muistoja omista vanhemmistaan, parhaat muistot liittyivät tavallisiin yhdessä olemisen hetkiin.

Huippukokemuksia tutkimushenkilöt eivät maininneet. Sen sijaan muisteltiin yhteisiä kauppareissuja, autossa istumista, television katsomista, juttelemista. Varsinkin monilapsisissa perheissä tärkeitä tuokioita olivat ne, joissa lapsi oli saanut olla jommankumman vanhemman kanssa kahdestaan.

Lapsen ja vanhemman yhteisyyden kokemista ja tunnetasolla kohtaamista korostaa myös Marjo Kankkonen.

"Kun jaetaan sekä kivoja että ikäviä asioita, yhteinen kokemusmaailma ei katkea kiireeseen."..

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi