Ujous kietoutuu yksinäisyyteen ja parisuhdeongelmiin

Ujous pyritään meillä peittämään, koska siihen liittyy voimakas häpeä

 Psykiatrian erikoislääkäri Juhani Mattila on kirjoittanut erinomaisen kirjan hyvin monia suomalaisia koskettavasta aiheesta.

Suositeltavaa luettavaa elävästi kirjoitettu kirja on sekä ujoutensa kanssa kamppaileville että lasten vanhemmille ja kasvattajille. Myös alan ammattilaisille koulutustaustasta riippumatta kirjalla on paljon annettavaa.

Mattila käsittelee ujoutta ja sen ilmentymiä monipuolisesti ja perusteellisesti.

Hän pyrkii kartoittamaan ujouden syitä biologian ja kulttuurin kannalta sekä lapsuuden kokemuksista.

Ujous liittyy Mattilan mukaan tiiviisti yksinäisyyden ongelmaan, jota Mattila pitää monien mielenterveydenhäiriöiden, kuten vakavan masentuneisuuden, syynä.

Keskeinen ongelma aikuisten ujoudessa on sen jääminen näkymättömäksi, koska - varsinkin suomalaisessa kulttuurissa - siihen kohdistuu voimakas häpeä. Häpeän vuoksi ujous pyritään kätkemään.

Yksi kirjan pääansioista onkin ujouden piilottamisen ja siihen johtavien syiden kuvaus. Ujoutensa piilottava suojautuu kaksinkertaisen muurin taakse.

Niistä ulompi on häpeämuuri ja sisempi on ujousmuuri. Tämä puolustusrakennelma voi muodostua niin läpäisemättömäksi, että vaikka ihminen sen sisällä voi tuntea olevansa turvassa, hän samalla jää linnoituksensa yksinäiseksi vangiksi ilman tarvitsemaansa todellista kosketusta toisiin ihmisiin.

Useimpien parisuhteiden vakavat ongelmat liittyvät Mattilan mukaan jommankumman osapuolen tai molempien ujouteen. Tämä parisuhdeujous, jonka vakavampi ilmenemismuoto on ujouden kätkeminen, voi häiritä vakavasti tai jopa estää läheisen suhteen syntyä puolisoiden välillä.

Ongelman tunnistaminen voi olla hyvin vaikeaa, koska ujoutensa kätkevä pyrkii kaikin keinoin peittämään ne todelliset syyt, jotka ovat keskinäisten vaikeuksien takana.

Ujous on aina ihmissuhteen ongelma ja ilmenee siinä kommunikaation vaikeutumisena ja vääristymisenä.

Kun häpeässä ihminen pyrkii kätkemään huonot puolensa, ujo kätkee vastavuoroisuuteen tähtäävät positiiviset tunteensa ja tarpeensa, ja negatiivisuus korostuu.

Ujo ihminen on siis tullut araksi lähestyä toista ihmistä myönteisten tunteiden alueella, koska hän on epävarma siitä, millaisen vastaanoton hän tulisi saamaan. Pelko torjutuksi tulemisesta on monta kertaa niin vahva, että se tukahduttaa alkuunsa sekä omat että vastapuolen lähestymisyritykset.

Yksinäisyyden kärsimys toisen läheisyydessä on niitä vaikeimpia tragedioita, joita ujouden kätkeminen tuo tullessaan.

Kirjan monet ansiot ansaitsevat varauksettoman kiitoksen. Asiastaan innostuneen kirjoittajan tavoin Mattila kuitenkin pyrkii ottamaan ujouden käsitteelle laajemman alueen kuin sille kriittisesti tarkastellen voi kuulua.

Kevein perustein hän myös vähättelee psykoanalyyttisen tutkimuksen osuutta ujouden tutkimuksessa, kun hän kertoo löytäneensä vain yhden psykoanalyyttisen artikkelin ujoudesta sadan vuoden ajalta.

Tarkistin asian, ja löysin 357 psykoanalyyttista artikkelia, joissa oli mainittu sana ujous.

Lisäksi tulevat ne monet artikkelit, tapausselostukset ja kirjat, joissa on käsitelty ujouden kannalta keskeistä läheisyyden ongelmaa nimeämättä ongelmaa nimenomaan ujoudeksi. Narsistista itsetuntohäiriötäkään ei olisi pitänyt sivuuttaa, vaikkei Mattila pidäkään siitä sanasta.

Olettaisin, että Mattilan saama psykoanalyytikkokoulutus - jonka hän jättää mainitsematta! Ujouttaanko? - on lisännyt hänen herkkyyttään nähdä näitä vaikeasti havaittavia ujouden ilmentymiä, joihin tämä hieno kirja perustuu.

Kirjoittaja on psykologi ja psykoanalyytikko.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi