Julkaistu: 4.8.2006 lehdessä osastolla Oma elämä
Uusi suomalaistutkimus selvitti, että elintapatekijät vaikuttavat
dementian syntyyn perinteisten riskitekijöiden kuten iän ja koulutuksen
lisäksi.
Dementiariskin voi ennustaa jo parikymmentä vuotta ennen dementian puhkeamista tutkimalla potilaan elintapoja.
"Tutkimuksessa mukana olleet riskitekijät olivat keski-iän verenpaine, kolesteroli, liikalihavuus ja fyysinen aktiivisuustaso. Kaikki olivat tärkeitä. Riski sairastua dementiaan lisääntyi sitä mukaa, mitä enemmän henkilöllä oli riskitekijöitä", kertoo dosentti Miia Kivipelto Kuopion yliopistosta.
"Toivomme että tämä löydös kannustaisi potilaita, jotta he yrittäisivät poistaa edes jonkin näistä riskitekijöistä. Samalla riski sairastua dementiaan pienenisi hyvin merkittävästi."
Aiemmin on todettu, että eri sydän- ja verisuonitautien riskitekijät, kuten liikalihavuus ja vähäinen liikkuminen, ovat yhteydessä dementiaan ja Alzheimerin tautiin.
"Halusimme kehittää käytännönläheisen mallin, jolla pystyisi arvioimaan kokonaisriskin dementialle. Dementian alalla ajatus mallintamisesta on aivan uusi."
Kivipellon tutkimus pohjautuu Pohjois-Karjala-projektiin, joka on 1970-1980-luvuilla tehty suuri väestöpohjainen tutkimus. Tutkimukseen osallistuneet olivat tuolloin viisikymppisiä. Heiltä mitattiin paino, pituus, kolesteroliarvo ja verenpaine.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin samat itäsuomalaiset koehenkilöt olivat noin 70-vuotiaita. Kivipellon tutkimusryhmän seurannassa lähes 1500:lle heistä tehtiin dementiadiagnoosi vuonna 1998.
Tutkijat halusivat selvittää, minkälainen yhteys on keski-iän riskitekijöillä ja myöhäisiän dementialla.
Kivipelto toivoo, että uudesta testistä tulisi työkalu, jonka avulla kiinnitettäisiin huomiota riskitekijöihin ja löydettäisiin ihmiset, jotka voisivat hyötyä elintapaneuvonnasta.
"Samalla se ehkä voisi lisätä tietoutta, että riskitekijät eivät ole vain sydämen sairauksien taustalla vaan myös aivojen terveyden kannalta tärkeitä".
Kivipelto aikoo jatkaa mittarin kehittämistä.
"Mukaan voisi ottaa muitakin elintapatekijöitä kuten esimerkiksi ruokavalion ja tupakoinnin, ja katsoa pystyykö dementian ennustettavuutta parantamaan näillä tekijöillä."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi