21.6.2007 11:30
Vietimme synttäreitäni Suomenlinnassa. Yhtäkkiä siinä vähän matkan päässä kalliolla mies ja nainen alkoivat sekstata", kertoo 32-vuotias helsinkiläismies.
"Ilmaista privaattishow'ta kesti kolme varttia. Välillä ne pitivät taukoa, ja ihmiset taputtivat. Jostain syystä pariskuntaa ei näyttänyt yhtään kiinnostavan muut läsnäolijat."
Tarina on yksi monien joukossa. Kesä on rakkauden aikaa, ja välillä himo saattaa ottaa vallan yleisen puiston nurmikollakin.
Mutta miten poliisi suhtautuu asiaan?
"Kyllä siitä sakon voi antaa, mutta itse en muista 20 vuoden ajalta yhtään tällaista tapausta", kertoo komisario Lasse Jortikka Helsingin poliisista.
Pienen kaivelun jälkeen löytyy julkisella paikalla harjoitettavaan rakkaudentekoon sovellettava lakipykäläkin.
"Luvussa 17 mainitaan termi sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen, josta voi antaa kuusi päiväsakkoa. Määrä riippuu tuloista. Esimerkiksi 2 055 euron nettotuloilla yhden päiväsakon suuruudeksi tulee 30 euroa, eli tässä tapauksessa yhteensä 160 euroa."
Jotta teosta voidaan rangaista, sillä pitää olla näkijöitä ja sen tulee aiheuttaa julkista paheksuntaa. Pykälää onkin sovellettu lähinnä itsensäpaljastajiin ja polttarihölmöilijöihin. Tarvittaessa kuitenkin myös seksistä sakotetaan.
"Totta kai me annamme sakot, jos se tapahtuu vaikka Espan puistossa päiväsaikaan, jolloin siellä voi olla lapsia näkemässä. Mutta tällaista ei todellakaan ole keskustan alueella koskaan tapahtunut. Kai ihmiset tajuavat sentään vielä sen verran asioista", komisario pohtii.
Entäpä jos halut vetävät kaikesta huolimatta ulkotiloihin? Saako omalla takapihalla tai parvekkeella tehdä, mitä lystää?
"Periaatteessa yksityisalue on yksityisalue. Kuitenkin, jos paikka on sellainen, että sen voivat esimerkiksi lapset havaita kadulta, me pystymme keskeyttämään toiminnan", Jortikka lupaa.
Tapahtui kesäyössä 21.6.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi