homous on rock

homous on rock

Hevirokkarit! Kuka oli ensimmäinen nahkaan ja niitteihin pukeutunut hevimies?

Tietysti brittiläisen Judas Priest -yhtyeen laulaja Rob Halford.

Metallimuodin edelläkävijä myönsi olevansa homoseksuaali vasta vuonna 1998 erottuaan jo yhtyeestä, koska halusi suojella Judas Priestiä kielteiseltä julkisuudelta.

1990-luvun alussa laulajat Madonna ja George Michael sekä poikayhtye Take That salakuljettivat lävistykset, mustan nahan ja lateksihousut homoklubien sadomasokistialakulttuureista musiikkikanava MTV:n kautta valtavirtaan.

Joidenkin tutkijoiden mukaan MTV ja musiikkiteollisuus tuottavat laimennettuja versioita homokulttuurista. Vanhoja ja lihavia homoja ei haluta nähdä.

Vaikka yksittäisten homorokkarien nimiä on helppo pudotella, homoklubeilla soi lähinnä disko ja tekno. Homopunkkarit, homohevarit ja kantrihomot ovat jääneet vähemmistön vähemmistöksi, vaikka on typerää kuvitella, että jokainen homoseksuaali kuuntelisi pelkkää Abbaa.

Menestyvan

rokkarin takana on homo Maailma olisi toisenlainen, ellei homoseksuaalinen manageri Brian Epstein olisi ihastunut neljään nuoreen poikaan, jotka soittivat nahka-asuissaan hikisellä Cavern-klubilla Liverpoolissa. Nämä nuorukaiset olivat John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Pete Best.

Epstein luotsasi The Beatlesin ennennäkemättömään suosioon. Epsteinin sydän sykki erityisesti John Lennonille, mutta tämä ilkkui Epsteinia jatkuvasti jutkuhintiksi. Epstein teki tiettävästi itsemurhan vuonna 1967. Lou Reedin yhtyeen Velvet Undergroundin ura lähti nousuun, kun yhtyeen "manageriksi" ja "tuottajaksi" ryhtyi poptaiteilija Andy Warhol.

Kävelevä homoklisee Warhol ei ymmärtänyt musiikista mitään mutta kuului vaikutusvaltaisimpiin taiteen taustavaikuttajiin 1960-luvun New Yorkissa. Warhol suunnitteli Velvet Undergroundin kuuluisan banaanikannen, ja hänen vaikutuksensa kuuluu Lou Reedin ensimmäisellä soololevyllä.

Warholin käsialaa on myös Rolling Stonesin Stiff Fingers -levyn kansi, johon kuuluu avattava vetoketju.

Vuonna 1992 kaapista tullut liikemies David Geffen on musiikkibisneksen menestyneimpiä vaikuttajia. Geffenin perustama Asylum Records löysi kantrirockyhtye The Eaglesin ja rocklaulaja

Joni Mitchellin. Myytyään Asylumin Geffen perusti levy-yhtiö Geffen Recordsin, jolle levyttivät muun muassa grungen jättiläinen Nirvana ja rockyhtye Guns'n'Roses, jota syytettiin homovastaisuudesta.

Ankkurinappi

on homolaulu

Homoerotiikkaa löytyy sieltäkin, mistä sitä ei ensi kuulemalla osaa etsiä.

Suomirockin suurnimen J. Karjalaisen kappale Ankkurinappi on kotimainen homoklassikko. Vaikka Karjalainen on sanonut kirjoittaneensa laulun sanat naisen suuhun, teksti on helppo lukea kertomuksena kaihoisasta merimiesrakkaudesta. Paula Koivuniemen kappaleet kuuluvat Suomen homoklubien kestosuosikkeihin. Aikuinen nainen kertoo ilmiselvästi kahden naisen rakkaudesta, ja Koivuniemi-imitaatio kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan drag queenin repertuaariin.

Homoerotiikkaa voi löytää myös machomies Frederikin biiseistä. Ihmemaa Oz -elokuvan Under The Rainbow sekä Gloria Gaynorin ja Abban diskoklassikot kuuluvat suosituimpiin homohymneihin.

Entä minkälaisista bileistä Elvis Presleyn Jailhouse Rock -kappale mahtaa kertoa?

Homomusiikki

on hyva bisnes Homoyhtyeitä on tarvittaessa luotu tilaustöinä. 1970-luvun lopun diskoyhtye Village People oli luku sinänsä.

Rakennusmiehen, poliisin ja karjapaimenen puvuissa esiintynyt kuusimiehinen diskoyhtye esitti reippaita lauluja, jotka kertoivat miehekkäistä miehistä ja riemukkaista öistä retkeilymajoissa.

Iloiset rallatukset nousivat listahiteiksi, mutta kukaan ei tuntunut tajuavan, mistä Village Peoplessa oli kyse. Yhdysvaltain laivasto jopa otti In The Navy -kappaleen värväyskampanjansa tunnuslauluksi, ennen kuin joku selitti päällystölle, mistä kappaleessa lauletaan.

Myöhemmin paljastui, että ainoastaan osa yhtyeestä oli homoseksuaaleja. Ranskalainen tuottaja Jacques Morali oli keksinyt, että homoyhteisö saattaisi olla hyvä kohderyhmä. Morali etsi lehti-ilmoituksella tanssitaitoisia näyttelijöitä rakentaakseen suomalaisen taiteilijan Tom Of Finlandin (oik. Touko Laaksonen,1920-91) luomien homostereotyyppien mukaisen popyhtyeen.

Homokulttuurin myyminen teinitytöille ja -pojille on osoittautunut rahasammoksi myöhemminkin.

Röyhkeimmin homokuvastoa ovat käyttäneet hyväkseen poikabändit, kuten Take That ja Backstreet Boys. Yhtyeiden musiikki ja imago on viimeistä piirtoa myöten homomainen, vaikka bändien jäsenet ovat yleensä umpiheteroita.

Saksalaisen teollisuusmetalliyhtyeen Rammsteinin homoviritteiset live-esiintymiset ovat nostaneet yhtyeen listahuipulle jopa Yhdysvalloissa.

Suomessa viiksiestetiikkaa on hyödyntänyt epäsäännöllisesti toimiva projektibändi Itä-Saksa, johon kuuluu Don Huonot -yhtyeen heteromiehiä.

Äärimmäisintä homokliseillä hupailua edustaa norjalainen rasvamontturockyhtye Turbonegro.

Suomessakin on

homomusiikkia Suomen ainoa avoimesti homoseksuaalinen yhtye on Villit Pippelit. Nimeään myöten Village Peoplelta ideansa lainannut showryhmä on esiintynyt lähinnä yökerhoissa, yritysjuhlilla ja opiskelijabileissä.

Yhtyeen toinen alkuperäisjäsen Esa Lauronen sanoo, että Villit Pippelit ei ole saanut kielteistä palautetta. Siitä huolimatta muita yrittäjiä ei ole tullut.

"Suomi on kuitenkin niin ahdasmielinen maa, että täällä on vaikea tunnustautua homoseksuaaliksi, saati että alkaisi sitä avoimesti julistaa", Lauronen sanoo. Yleensä homoseksuaalisuutta käsitellään suomiviisuissa enemmän tai vähemmän humoristisesti, kuten Juice Leskisen kappaleessa Isoisän hinttipussi.

Tunnetuin suomalainen homolaulu on filosofi Esa Saarisen vuonna 1984 levyttämä Poikarakkautta.

"Poikarakkautta oli ensisijaisesti rakkauslaulu, mutta halusin olla myös yhteiskunnallinen vaikuttaja. Olin juuri tavannut puolisoni Pipsan, ja hänen mielestään oli väärin, etteivät homoseksuaalit saaneet rakastaa niin kuin haluavat. Missään tapauksessa kyse ei ollut vitsistä", Saarinen sanoo.

Saarisen levyä tekemässä olleet Jaana Rinne ja Ralf Örn toimivat sanoittajina ja säveltäjinä Kain Käärmeenpoika -nimimerkillä tehdylle homoartistille. Julkaisematta jäänyttä levyä varten oli äänitetty muun muassa kappaleet Jamaikalainen poikaystävä ja Isäni sotilas sängyssä.

Kain Käärmeenpojan taustalle yritettiin etsiä muusikoita, mutta vapaaehtoisia ei ilmoittautunut. Käärmeenpoika esiintyi lopulta yhden kerran Tavastia-klubilla Melrosen jäsenistä kootun taustabändin säestyksellä.

kaapissa on

viela tungosta

Homoseksuaalisuus määriteltiin useimmissa länsimaissa 1960-luvulle asti rikokseksi tai sairaudeksi, ja homomuusikot pysyivät piilossa. Kitschin kuningas, pianisti Liberace jopa sai Daily Mirror -lehdeltä 50-luvulla vahingonkorvauksia, kun lehti oli vihjaillut tähden homoudesta.

Kaapista tuleminen ei ole ollut helppoa myöhemminkään.

Homoyhteisö kritisoi Queen-yhtyeen laulajaa Freddie Mercurya, koska hän ei koskaan tunnustanut julkisesti olevansa homo, ja Elton John yritti jopa "parantua" homoudestaan vuonna 1984 solmimalla pika-avioliiton ääniteknikko Renate Blauelin kanssa. George Michael myönsi homoseksuaalisuutensa vasta sen jälkeen, kun hänet oli pidätetty Los Angelesissa seksin harrastamisesta julkisella paikalla.

Levylistoja selailemalla selviää, että homotähdet ovat arkailleet turhaan. Kaapinovien avaaminen ei ole romahduttanut kenenkään uraa. David Bowie saavutti suosionsa aallonharjan vasta sen jälkeen, kun hän oli myöntänyt biseksuaalisuutensa 70-luvun alussa. Pet Shop Boys ja R.E.M. ovat myyneet miljoonia levyjä kaapista tulon jälkeenkin. Edes Judas Priestin laulajan tunnustus ei lopulta kohauttanut montakaan olkaa, vaikka heviyleisö on homokammoista.

"Vain Yhdysvalloissa homoudestani on ollut haittaa", Rob Halford on sanonut.

Harvinainen poikkeus on newyorkilainen räppäri Caushun, joka käyttää myös nimeä The Gay Rapper. Homoseksuaalisuudestaan avoimesti räppäävä Caushun on poseerannut lehtien kannessa ennen kuin on edes julkaissut yhtään levyä.

Se ei ole ihme, sillä ajatus homoseksuaalisesta räppäristä avoimen homofobisessa hiphop-kulttuurissa tuntuu mahdottomalta. Räppärit Snoop Doggista Eminemiin ovat kilpailleet siitä, kuka keksii pahiten homoja herjaavan riimin.

pRuisrock Turussa la-su 5.-6. 7. Esiintyjänä mm. Turbonegro. Liput 35 e (päivä) ja 60 e (2 päivää).

Setan Pride-päivät Vaasassa to-su 10.-13. 7. Pääjuhla la 12.7. klo 21 (Rantakatu 6). Liput 12 ja 10 e. Pridepassi 30, 35 ja 40 e.

"Then we race together, we can ride forever

Wrapped in horsepower, driving into fury

Changing gear I pull you tighter to me

I'm your turbo lover, tell me there's no other

I'm your turbo lover, better run for cover" Judas Priest: Turbo Lover

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi