Pari viikkoa sitten pidetyssä keskustan puoluekokouksessa jäi henkilövalintojen hurmoksen varjoon paljon periaatteellisia asiakysymyksiä. Yksi niistä oli äänioikeuden ikärajan lasku 18 vuodesta 16:een, jota puoluekokous kannattaa puoluehallituksen esityksen mukaisesti. Asia tuli esille kahdessa puoluekokousaloitteessa.

Keskusta on itse asiassa kannattanut äänestysikärajan laskua kuntavaaleissa jo vuodesta 2005 lähtien. Nyt puolue haluaa, että 16 vuoden ikärajaan siirryttäisiin vaali kerrallaan ja kokemusten karttuessa – eduskuntavaaleissa viimeistään vuonna 2013.

Ikärajan laskua pohti myös oikeusministeriön asettama työryhmä edellisen hallituksen aikana. Silloin pohdittavana olivat lähinnä kunnallisvaalit.

Äänestysikärajan laskua on perusteltu useimmiten sillä, että se aktivoisi nuoria kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioista. Perustelu on mitä parhain. Mutta toimisiko ikärajan lasku niin kuin on toivottu? Siitä ei valitettavasti ole mitään takeita.

Seurakuntavaaleissa äänestysikä laskettiin 16 vuoteen vuonna 2010. Nuorten äänestysprosentti jäi alle vanhempien äänestäjien. Tämä ei tue teoriaa siitä, että alempi äänestysikä lisäisi kiinnostusta yhteisiin asioihin.

Täysi-ikäisyyden saavuttaminen 18-vuotiaana on nuoren ihmisen tärkeimpiä merkkipaaluja. Silloin voi esimerkiksi ajaa ajokortin ja asettua ehdolle valtakunnallisissa vaaleissa.

Mikäli olisi näyttöä siitä, että ikärajan laskeminen lisäisi nuorten kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin, rajaa kannattaisi ilman muuta laskea.

Ongelma on siinä, että äänestämättömyys on käyttäytymismuoto, joka helposti jää päälle koko loppuiäksi. Nuorena se todennäköisesti opitaan vallitsevaksi käyttäytymismuodoksi vielä helpommin.

Nuorten kiinnostusta yhteiskuntaa kohtaan pitäisi pyrkiä edistämään kaikin keinoin. Teiniliiton ja kouluneuvostojen vuosien kaltaisiin ylilyönteihin ei kuitenkaan tarvitse sortua.

Puolueiden kannattaisi ottaa listoilleen lisää nuoria ehdokkaita, jotka pitäisivät nuorten asioita esillä. Näin muut nuoret voisivat ehkä oppia malleista, että osallistuminen yhteiseen päätöksentekoon ei ole mikään naureskelun asia vaan toivottavaa ja tärkeää.