Äänestysiän lasku tuskin aktivoisi
Helsingin SanomatPari viikkoa sitten pidetyssä keskustan puoluekokouksessa jäi henkilövalintojen hurmoksen varjoon paljon periaatteellisia asiakysymyksiä. Yksi niistä oli äänioikeuden ikärajan lasku 18 vuodesta 16:een, jota puoluekokous kannattaa puoluehallituksen esityksen mukaisesti. Asia tuli esille kahdessa puoluekokousaloitteessa.
Keskusta on itse asiassa kannattanut äänestysikärajan laskua kuntavaaleissa jo vuodesta 2005 lähtien. Nyt puolue haluaa, että 16 vuoden ikärajaan siirryttäisiin vaali kerrallaan ja kokemusten karttuessa – eduskuntavaaleissa viimeistään vuonna 2013.
Ikärajan laskua pohti myös oikeusministeriön asettama työryhmä edellisen hallituksen aikana. Silloin pohdittavana olivat lähinnä kunnallisvaalit.
Äänestysikärajan laskua on perusteltu useimmiten sillä, että se aktivoisi nuoria kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioista. Perustelu on mitä parhain. Mutta toimisiko ikärajan lasku niin kuin on toivottu? Siitä ei valitettavasti ole mitään takeita.
Seurakuntavaaleissa äänestysikä laskettiin 16 vuoteen vuonna 2010. Nuorten äänestysprosentti jäi alle vanhempien äänestäjien. Tämä ei tue teoriaa siitä, että alempi äänestysikä lisäisi kiinnostusta yhteisiin asioihin.
Täysi-ikäisyyden saavuttaminen 18-vuotiaana on nuoren ihmisen tärkeimpiä merkkipaaluja. Silloin voi esimerkiksi ajaa ajokortin ja asettua ehdolle valtakunnallisissa vaaleissa.
Mikäli olisi näyttöä siitä, että ikärajan laskeminen lisäisi nuorten kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin, rajaa kannattaisi ilman muuta laskea.
Ongelma on siinä, että äänestämättömyys on käyttäytymismuoto, joka helposti jää päälle koko loppuiäksi. Nuorena se todennäköisesti opitaan vallitsevaksi käyttäytymismuodoksi vielä helpommin.
Puolueiden kannattaisi ottaa listoilleen lisää nuoria ehdokkaita, jotka pitäisivät nuorten asioita esillä. Näin muut nuoret voisivat ehkä oppia malleista, että osallistuminen yhteiseen päätöksentekoon ei ole mikään naureskelun asia vaan toivottavaa ja tärkeää.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Pussy Riot: Emme koskaan esiinny ennalta ilmoitetusti
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
- Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
- Otteluseuranta: Dortmund aloitti hurmoksessa
- Tornion ja Haaparannan matkakeskus on uppoamassa verosotkuun
- Länsimetron jatko huolettaa Espoota – rahasta ei ole varmuutta
- Suomi putosi MM-lentopallosta – valmentaja pettyi rajusti
- Suomi litisti Ruotsin cheerleadingissä
- Porin Ässät tyhjensi SM-liigan palkintopöydän
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Ruotsin katumellakat levinneet uusille alueille Video
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Bottaksen vauhti kiihtyy
- Pussy Riot: Emme koskaan esiinny ennalta ilmoitetusti
- Räikkönen: Jos renkaat toimivat, vielä voi nipistää ajasta
- Mikko Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Rantanen ja Airaksinen juhlivat Solvallassa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Pääkirjoitus: Turha sitä on kiistää: eurokriisi söi eduskunnan valtaa
- Pääkirjoitus: Sekä työrauha että oikeudet
- Vieraskynä: EU:ssa on pidettävä huolta sosiaaliturvasta ja työoloista
- Merkintöjä: Arvoitusten äärellä
- Muut lehdet: EU-kupletin juoni: veroparatiisit kuriin!
- Kolumni: Naisjournalisti tähtäimessä
- Pääkirjoitus: Brittejä kannattaa kuunnella EU-asioissa
- Pääkirjoitus: Eteläranta kokoaa vihdoin yhtenäisen Venäjän-joukkueen
- Pääkirjoitus: Ranska, rakkauden kieli
- Vieraskynä: Yksityisen terveydenhoidon tulisi olla kaikkien oikeus
- Pilapiirros: Karlsson
- Muut lehdet: Nuorten köyhyys on uhka Suomessakin
- Kolumni: Boris Gleb on tärkeä osa pohjoista mielenmaisemaa
- Pääkirjoitus: EU:n pitäisi nyt karsia verokilpailua
- Pääkirjoitus: Oppisopimus on kelvollinen peruskoulun jälkeinen valinta
- Pääkirjoitus: Jolla kamppailee kuluttajista
- Pääkirjoitus: Kalat kuolivatkin kotinurkilla
- Vieraskynä: Pohjois-Irlannin sovinto kelpaa yhä esimerkiksi
- Muut lehdet: Suomessakin kannattaa olla valppaana
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Pääkirjoitus: Espoo on vahvoilla metropolikisassa
- Karlsson
- Vastaväite: Omaakin asuntoa on helppo vaihtaa
- Muut lehdet: Suomi mukaan Venäjän sähkömarkkinoille
- Pääkirjoitus: Paine alkaa laskea, katras uhkaa hajota
- Pääkirjoitus: Asumisen tuet pitää nostaa kokonaisuutena pöydälle
- Pääkirjoitus: Vaaralliset tuotteet syyniin






