Kävelin viime lauantaina Fontankan kanavan vartta Pietarin keskustassa, kun kohtasin näyn, joka paransi minut suomalaisesta vaalikuumeesta kertaheitolla.

Oli niin kylmä, että kahdet pitkät villahousut farkkujen alla eivät olleet yhtään liikaa. Hyytävästä säästä huolimatta tuhannet pietarilaiset olivat lähteneet marssimaan rehellisten vaalien puolesta. Mielenosoituksessa ei ollut ihan 30 000:ta osanottajaa, vaikka järjestäjät olivat saaneet siihen luvan kaupunginisiltä, mutta varmasti yli 10 000 henkeä kuitenkin.

Kulkueen etupäässä käveli kaikenikäisiä ihmisiä, jotka pitelivät valkoisia ilmapalloja ja huusivat rytmikkäästi "Venäjä ilman Putinia". Hännille oli ryhmittynyt omien lippujensa alle pari pientä nuorisoryhmää, jotka olivat niin uhkaavan oloisia, että olin melkein tyytyväinen Omon-joukkojen näkyvään läsnäoloon.

Fontankalla oivalsin, etteivät Suomen Haavisto-ilmiö ja Yhdysvaltojen loputtomat esivaalit ole kuolemanvakavia asioita. Mutta näistä vaaleista, kuukauden kuluttua pidettävistä Venäjän presidentinvaaleista, meidän suomalaisten pitäisi olla herkeämättömän kiinnostuneita.

Muistin Facebookissa kiertävän hullunkurisen venäjänkielisen vodkamainoksen, jossa kaupataan 146-prosenttista vodkaa – sen onnettoman Rostovan vaalipiirin kunniaksi, joka meni Venäjän joulukuisten parlamenttivaalien jälkeen näyttämään televisiossa yhteensä 146 prosentin vaalitulosta.

Fontankalla ymmärsin, ettei kenelläkään suomalaisella ole mitään surtavaa, vaikka oma presidenttiehdokas häviäisi. Pääasia on, että vaalitulokseen voi luottaa.

Vaikka vaalivilppi olisi vähäistä, se vähentää valtion johdon uskottavuutta ja saattaa suistaa maan sekasortoon. Siitä Venäjällä on kysymys.

Venäjän presidentinvaalit ovat suomalaisille tärkeämmät kuin omamme, sillä toisin kuin Suomessa, Venäjällä presidentillä on todellista valtaa – ainakin jos hän on Vladimir Putin. Monien asiantuntijoiden mukaan Venäjä näyttää juuri nyt myös olevan jonkinlaisessa historiallisessa käännekohdassa.

Tunnettu amerikkalainen toimittaja Thomas L. Friedman kirjoitti viikonloppuna The New York Timesissa, että Venäjästä on tullut tavallaan-muttei-ihan-maa. Se on tavallaan demokratia muttei ihan: tavallaan eurooppalainen oikeusvaltio ja markkinatalousmaa muttei ihan aidosti mitään näistä.

Pietarilaiset mielenosoittajat näyttivät hyvin samanlaisilta kuin ne kunnolliset keskiluokkaiset venäläiset, joita tapaa lomailemassa Kolilla ja Tahkovuorella. Todennäköisesti he olivatkin samoja ihmisiä.

Putin on luonut vastustajansa itse. Hän on jakanut 2000-luvun aikana kaupunkeihin öljyrahaa, jonka varaan on syntynyt vaurasta keskiluokkaa. Moskovan, Pietarin ja muiden suurkaupunkien protestien takana on koulutettu keskiluokka, joka on kyllästynyt odottamaan, että Venäjästä tulisi aivan oikea markkinatalousmaa ja oikeusvaltio.

Mielenosoituksen jälkeen menin lämmittelemään Anna Ahmatovan kotimuseoon, joka sijaitsee parin korttelin päässä Fontankalta. Se kertoo surullisen tarina siitä, mitä Venäjän pienelle sivistyneistölle tapahtui viime vuosisadan mullistuksissa.

Museossa on vuodelta 1913 oleva valokuva, jossa näkyy kymmeniä hilpeitä nuoria pietarilaisessa taiteilijakapakassa. Seuraavissa vitriineissä kerrotaan lakonisesti heidän kohtaloistaan. Muutaman vuoden kuluttua kaikki olivat poissa: teloitettuja, nälkään kuolleita, vankileireillä, maanpaossa.

Vain Anna Ahmatova jäi. Jäi ja pelkäsi. Hänen työpöydällään on esillä pieni metallikulho, jossa on tulitikut. Siinä hän poltti sanomalehden kulmiin hätäisesti kirjoitettuja runonsäkeitään sitä mukaa kuin vieraana ollut ystävätär opetteli niitä ulkoa. Samalla he kilistelivät teekuppeja ja puhuivat kovaan ääneen joutavia kuuntelulaitteiden pelossa.

Täällä minulle tulee aina mieleen, miten hauras asia sananvapaus on. Miten nopeasti se voi hävitä, jos sitä ei joka hetki puolusteta.

Onneksi internet on tehnyt sananvapauden tukahduttamisesta vähän vaikeampaa kuin ennen. Se on yksi syy siihen, että Putin on ollut helläkätinen vaalivilppiä vastaan kohdistuneille mielenosoituksille. Hän on varonut aiheuttamasta mitään tragediaa, joka leviäisi sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Pietarin mielenosoituskin oli korostuneen rauhallinen.

Ongelma vain on, että jos Putin ei lopultakaan kelpaa Venäjän kaupunkien koulutetulle keskiluokalle, hänen tilalleen ei ole tarjolla mitään mukavaa Haavisto-ilmiötä.

Putinin hallinnolle ei näytä nykyisin olevan uskottavaa liberaalia vaihtoehtoa. Jos Putinin luoma valtakoneisto romahtaa, vaarana on, että maa suistuu epäjärjestykseen tai sen johtoon nousee kansallismielisiä tai kommunistisia ääriaineksia.

Fontankan mielenosoitusmarssin hännillä käveli mustahuppuisia kavereita, joiden punaisiin lippuihin oli painettu käsikranaatin kuvia. Niiden perässä ajoi hitaasti kokonainen kolonna poliisibusseja.