Ahtisaari edisti vientiä eniten
Olavi YlikorkalaKolumnissaan (HS 3. 3.) päätoimittaja Eero Hyvönen kiittää presidentti Sauli Niinistöä viennin edistämisestä – aivan aiheesta. Hyvönen pitää Niinistöä tässä suhteessa Kekkosen veroisena.
Kekkonen keskittyi kuitenkin lähinnä Venäjän-kauppaan. Oikea malli Niinistölle löytyisi presidentti Martti Ahtisaaresta, joka Suomen presidenteistä on auttanut maataan viennin edistämispyrkimyksillä eniten – jopa siinä määrin, että kansa antoi hänelle lempinimen Matka-Mara.
Katri Merikallio ja Tapani Ruokanen viittaavat kirjassaan Matkalla – Martti Ahtisaaren tarina (Otava 2011) Helsingin Sanomien negatiiviseen suhtautumiseen Ahtisaareen.
Heidän mukaansa lehti näytti pahoittaneen mielensä Sdp:n pyhän piirin tavoin siitä, että Sdp:n sisäpiirin ulkopuolelta valittiin "kunniattoman" esivaalin jälkeen presidentiksi Ahtisaari eikä oikeaa puoluejyrää.
Ahtisaaren unohtuminen päätoimittajan kolumnista tukee näitä epäilyjä.
Olavi Ylikorkala
Helsinki
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Mehiläiset muuttivat Lasipalatsin katolle Helsinkiin
- Saunassa asuu nyt puolimatkan miehiä
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Ai Weiwei rockvideo pidätysajasta Video
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Rekkapalon aiheuttama liikenneruuhka on ohi Espoossa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Depardieu puolustaa tšetšeenejä Bostonin-pommitusten jälkeen
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- SVT: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Avaruuteen lähetettyjä jyrsijöitä palasi maan kamaralle Video
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- Nyt: Ilmaisjakelulehti Metropoli muuttuu kesäkuussa Staraksi
- Carroll lähellä pysyvää siirtoa West Hamiin
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Britit puivat uintimaajoukkueen kehnoa menestystä
- Saastunutta Mätäjokea yritetään huuhdella puhtaaksi
- Leijona-luotsi Westerlund: NHL-pelaajien mielipiteitä ei voi ohittaa
- Nuorisotakuu on lähtenyt liikkeelle verkkaisesti Video
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Huoltoasemat taistelevat autokansan suosiosta
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Pääkirjoitus: Espoo on vahvoilla metropolikisassa
- Karlsson
- Vastaväite: Omaakin asuntoa on helppo vaihtaa
- Muut lehdet: Suomi mukaan Venäjän sähkömarkkinoille
- Pääkirjoitus: Paine alkaa laskea, katras uhkaa hajota
- Pääkirjoitus: Asumisen tuet pitää nostaa kokonaisuutena pöydälle
- Pääkirjoitus: Vaaralliset tuotteet syyniin
- Pääkirjoitus: Mitä kalliimpi, sen parempi
- Kolumni: Verkottuminen on nyt ulkopolitiikan taikasana
- Kolumni: Muppet Show
- Muut lehdet: Ikäviä piirteitä sukupuolikeskustelussa
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Pääkirjoitus: Työmarkkinoiden syksystä tulee riitainen
- Pääkirjoitus: Yhdysvallat säästää ja silti kasvaa sekä kutistaa vajeitaan
- Pääkirjoitus: Venäjän liikkeitä pitää seurata
- Vieraskynä: Maahanmuutto saattaa synnyttää hierarkioita
- MUUT LEHDET: Nuorisotakuusta ei ole malliksi muille
- Pääkirjoitus: Erimielisyys al-Assadin asemasta vaikeuttaa konfliktin ratkaisua
- Pääkirjoitus: Säätiöiden loistava tulevaisuus ei saa hävitä kohutapausten alle
- Pääkirjoitus: Arktinen neuvosto ei käske
- Kolumni: Liuskekaasu piirtää nyt maailmaa uusiksi
- Kolumni: Yhtenä aamuna Syyriassa
- Pilapiirros: Karlsson
- Muut lehdet: Sdp kosiskelee naisia ministerikierrätyksellä
- Pääkirjoitus: Ministerien kierrätys ei riitä Sdp:n nousuun
- Pääkirjoitus: Turkki ja kurdit lähentyisivät toisiaan energiakaupalla
- Vieraskynä: Kiina ja Intia ovat saamassa jalansijaa arktisella alueella





