Keskiviikko 8. helmikuuta jää historiaan poikkeuksellisena uutispäivänä, mustana keskiviikkona.

Tuolloin uutisoitiin, että Nokia supistaa rajusti Salon-tehdastaan, Puolustusvoimat lakkauttaa kuusi varuskuntaa ja hallitus tekee kuntauudistuksen, jonka tavoite on vähentää 260 kuntaa.

Uutissuma saattoi olla sattuma, mutta viesti oli selvä: Suomen teollisuus on vaikeuksissa, ja valtion ja kuntien on tehtävä isoja leikkauksia.

Jos tämä jäi epäselväksi, kannattaa kerrata valtiopäivien avajaiskeskustelussa esitetty puheenvuoro: "Maamme taloustilanne on huono. Julkinen talous on raskaasti alijäämäinen. Miljardialijäämä on muodostumassa krooniseksi. Valtion velkaantumisvauhti on erittäin huolestuttava. Vienti yskii."

Puhuja ei ollut oppositiojohtaja vaan pääministeripuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori (kok).

Musta keskiviikko vie Nokialta ja puolustushallinnosta noin 3 200 työpaikkaa. Kuntauudistuksen vaikutukset ovat myös suuret, jos parisataakin kuntaa lakkautetaan.

Puolustus- ja kuntauudistus ovat voimakkaasti hallitusvetoisia hankkeita. Ne saavat kuitenkin silmiinpistävän erilaisen kohtelun.

Puolustusuudistuksesta oli kertomassa puolustusministeri Stefan Wallinin (r) tukena koko avainministeristö pääministeri Jyrki Kataisen (kok) johdolla. Se ei ole tavallista.

Kuntauudistusta esitteli yksin kuntaministeri Henna Virkkunen (kok). Salin laidalla oli paikkoja myös muille poliitikoille, mutta juuri ketään ei näkynyt.

Tämäkin oli viesti: puolustusuudistusta puolustaa koko hallitus, mutta kuntauudistuksesta ei ole yksimielisyyttä eikä siitä haluta ottaa poliittista vastuuta. Tämä näkyy lähes päivittäin ministereiden horjuvissa ja ristiriitaisissa puheissa.

Lopullinen päätös armeijan saneerauksesta on muodollisesti vielä tekemättä. Asian sinetöi olennaisilta osin puolustusministerin päätös, joka syntynee kesäkuussa. Asetelma lupaa hyvää Dragsvikin varuskunnalle Raaseporiin mutta huonoa muun muassa Kauhavalle ja Kontiolahdelle, joissa on syntynyt kiivain vastarinta.

Ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto Dragsvikissä – varusmiesaikani varuskunta – selvisi leikkauslistalta. Pääesikunnassa oli halua tehostaa toimintaa siirtämällä ruotsinkieliset toiminnot Kirkkonummen Upinniemelle, mutta kenraalit ymmärsivät, että järjestely olisi Wallinille liikaa.

Rkp:n puheenjohtajalle kävisi huonosti, jos hän lakkauttaisi puolustusministerinä "oman" varuskunnan puolueensa ydinalueelta. Tämän ymmärtää Pääesikunnan nuorin majurikin.

Kovin hyvin ei tosin käy Wallinille nytkään. Dragsvikin säilyttäminen ja monen maakuntavaruskunnan sulkeminen tekivät hänestä opposition poliittisen maalitaulun.

Kontiolahti ei ole ollut Dragsvikin vaihtoehto. Sen kohtalo on sinetöity jo aiemmin. Sitä ei ole kehitetty kuten valmiusprikaateja. Sitä myös uhkasi lakkautus jo vuosia sitten. Silloinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk) antoi kuitenkin jatkoaikaa.

Nyt lakkautettavat varuskunnat jäivät vaille ministeritason puolustajia. Pohjalainen ministeri Paula Risikko (kok) vetosi vähän Kauhavan lentosotakoulun puolesta Facebookissa, mutta vakavaa toimintaa hallituksessa ei ole nähty.

Armeijan uudistus on pakko tehdä, koska koulutettavat ja rahat vähenevät. Pelkkänä työllisyystoimena varuskunta on kallis.

Yllättävää on kuitenkin, että uudistus tehdään vain puolustustarpeista laskematta sen kokonaisvaikutuksia. Tämä ei ole helppoa matematiikkaa, mutta tarpeen se olisi.

Kannattaisi sulkea sellaisia varuskuntia, joiden kiinteistöt ja maat ovat myytävissä ja joiden lähellä on korvaavia työpaikkoja.

Hennalan varuskunta Lahdessa on tästä hyvä esimerkki, vaikka silläkin on tukijansa: kasarmi on kaupungissa, ja järkevän matkan päässä on muita armeijan toimintoja. Valtion kannalta yhtälö on kelvoton, jos kiinteistökulut vaihtavat momenttia ja työntekijät siirtyvät elämään työttömyysturvalla.

Kauhavan, Kontiolahden ja muiden joukko-osastojen lakkauttamisella on hintansa: se vaikuttaa ainakin alueellisesti ja hetkellisesti maanpuolustustahtoon.

Kontiolahden kohtalosta tulistunut Karjalaisen päätoimittaja Pasi Koivumaa kannusti lukijoitaan pohtimaan sotilaspassinsa palauttamista. Yliluutnantin oma passi lähti kirjekuoressa Wallinille ministeriöön.

Maanpuolustustahto ei ole mitätön asia kansanarmeijassa, joka perustuu asevelvollisuuteen. Armeijalla ei ole merkitystä, jos sen toimintakykyyn ei uskota.

Siksi kenraaleilla on haastava tehtävä: omille poliitikoille pitää viestiä, että rahaa on liian vähän, mutta kansalle ja ulkomaillekin pitää kertoa, että vähäkin riittää uskottavaan puolustukseen.

Puolustusvoimien saneeraus vaikuttaa – tietenkin – puolustuskykyyn. Sen kannalta on kuitenkin varuskuntiakin tärkeämpi asia, josta mustana keskiviikkona ei juuri puhuttu: yhteistyökyky Nato-joukkojen kanssa. Se on tärkeää, vaikka Naton rooli ohenisikin.

Kun Suomen kansa ei halua liittyä lännen puolustusliittoon, kenraalien pitää huolehtia siitä, että Suomen armeija pystyy toimimaan yhdessä Nato-joukkojen kanssa. Kenraalit eivät tee tätä omavaltaisesti vaan Suomen poliittisen johdon päätöksellä.

Nato-yhteistyötä on tehty maailmalla jo runsaat 15 vuotta.

Suomen sotilaille kertyy jatkuvasti kokemuksia kansainvälisistä tehtävistä Nato-joukkojen kanssa. Suomalaissotilaiden kokemusten perusteella suomalaisjoukot ja -järjestelmät toimivat Naton sisällä paremmin kuin monen Nato-maan omat. Kun niin on, varuskuntiakin uskaltaa vähentää.