Entisen Jugoslavian julmat hajoamissodat 1990-luvulla ovat muualla Euroopassa enää haalistuva muisto. Balkanilla niiden jäljet näkyvät ja tuntuvat edelleen. Se on syytä pitää mielessä, kun yhä suurempi osa alueesta on kohta EU:n rajojen sisäpuolella.

Kansallisuusryhmien vihanpito lietsoo vuosien jälkeenkin vaarallisia jännitteitä. Viime viikolla Pohjois-Kosovon serbit järjestivät omin päin kansanäänestyksen suhteestaan Serbiasta neljä vuotta sitten irrottautuneeseen Kosovoon. Äänestykseen osallistui kolme neljästä äänioikeutetusta, ja heistä yli 99 prosenttia vastusti Kosovon määräysvallan tunnustamista.

Äänestystä edelsivät viime vuonna Pohjois-Kosovon ja Serbian rajalla useat yhteenotot, joissa loukkaantui kymmeniä ihmisiä. Joidenkin tarkkailijoiden mukaan rajavalvonnan kiistoissa ei tosin ollut ensi sijassa kyse kansallismielisyydestä vaan polttoaineen salakuljettajien reviireistä.

Epävirallinen kansanäänestys ei kertonut Kosovon kaikkien serbien mielipidettä. Alle kymmenen prosentin serbivähemmistöstä vajaa puolet asuu Pohjois-Kosovossa ja muut albaanienemmistön seassa. Osa vähemmistöstä on hyväksynyt asuinmaansa realiteetit ja äänesti viime vaaleissa kolme pientä serbipuoluetta Kosovon parlamenttiin.

Pohjois-Kosovon kovan linjan serbit katsovat olevansa osa Serbiaa, mutta samalla he ovat pettyneitä Serbian nykyiseen, Eurooppa-mieliseen johtoon. Serbian presidentti Boris Tadić oli kansanäänestystä vastaan.

Pohjois-Kosovon muutama kymmenentuhatta serbiä pystyvät aiheuttamaan huomattavaa vahinkoa Länsi-Balkanin suurimman valtion Serbian EU-pyrkimyksille.

Vuonna 2004 presidentiksi tulleen Tadićin johdolla Serbia on yrittänyt yhtä aikaa sekä olla joustavasti mieliksi EU:lle että kieltäytyä tunnustamasta Kosovon itsenäisyyttä.

Kosovon kansainvälinen ohjausryhmä, johon Suomikin kuuluu, syyttää Serbiaa sekaantumisesta Kosovon sisäisiin asioihin esimerkiksi siten, että maa pitää Pohjois-Kosovossa turvallisuusviranomaisiaan. Näyttää kuitenkin selvältä, etteivät Pohjois-Kosovon serbit enää ole Serbian johdonkaan komennettavissa.

Tadić odotti, että EU:n joulukuun huippukokous olisi antanut Serbialle ehdokasmaan aseman, jolloin jäsenyys voisi toteutua vuonna 2014.

EU-johtajat kuitenkin lykkäsivät päätöstä maaliskuuhun. Osasyy lykkäykseen olivat Pohjois-Kosovon yhteenotot. Niissä loukkaantui useita saksalaisia kansainvälisten KFOR-kriisinhallintajoukkojen sotilaita, eikä liittokansleri Angela Merkel halunnut katsoa Serbian osavastuuta läpi sormien.

Unionin kylmäkiskoisuudella voi olla ikäviä poliittisia seurauksia. Serbiassa on määrä pitää parlamenttivaalit viimeistään toukokuussa ja presidentinvaalit vuoden loppuun mennessä. Tadićin johtaman demokraattisen puolueen asema kärsii, jos EU ei vielä maaliskuussakaan avaa ovea Serbialle.

Serbian opposition päävoima on kansallismielinen Serbian edistyspuolue SNS, jonka johtaja Tomislav Nikolić hävisi vuoden 2008 presidentinvaalit Tadićille vain niukasti. Vuodenvaihteessa tehdyssä kyselyssä SNS oli suosituin puolue: sen kannatus oli noin 30 prosenttia.

Yleinen mielipide Kosovosta ei kuitenkaan ole Serbiassa enää ehdottoman jyrkkä. Eräät parlamentin pikkupuolueet ovat alkaneet vaatia joustavampaa asennetta Kosovon itsenäisyyteen, jotta Serbia ei menettäisi EU:n lähenemisen tarjoamia etuja.

Serbiassa ei ole jäänyt huomaamatta, että slaavinaapurit Kroatia, Makedonia, Montenegro ja Slovenia ovat tunnustaneet Kosovon.

Balkanin länsiosan 26 miljoonasta asukkaasta noin neljäsosa on jo unionissa tai sen kynnyksellä ja muut erilaisissa odotushuoneissa.

Slovenia on ollut unionin jäsen vuodesta 2004, ja Kroatian on sovittu liittyvän jäseneksi ensi vuoden heinäkuussa. Montenegro voi päästä aloittamaan jäsenyysneuvottelut ensi kesäkuussa. Makedonia on tunnustettu ehdokasmaaksi. Albanialle, Bosnialle, Serbialle ja Kosovolle EU on luvannut mahdollisuuden jäsenyyteen, kun ne katsotaan siihen valmiiksi.

Velkakriisin järkyttämissä vanhoissa EU-maissa Balkan on juuri nyt unohdettua takametsää. Välinpitämättömyyteen ei olisi varaa. Mitä kauemmaksi alueen potentiaaliset levottomuuspesäkkeet liukuvat, sitä vaikeampi EU:n on puuttua uhkaaviin tilanteisiin ajoissa.