Ei näin, rouva ministeri

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Valelääkärin paljastumisesta alkanut terveydenhuollon valvontaviraston Valviran johdon ripittäminen ja kurinpalautuksessa käytetyt keinot ovat jo karanneet käsistä.

Tiistaina peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) ilmoitti, että Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen siirtyy syrjään tehtävistään Valviraan kohdistuvan poliisitutkinnan ajaksi. Muutaman tunnin päästä saman ministeriön kansliapäällikkö kumosi ministerin päätöksen, ja ylijohtaja Partanen lähti sairauslomalle.

Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan peruspalveluministeri Guzenina-Richardson tiesi kansliapäällikön kannan päätöstä tehdessään. Kansliapäällikölle ei jäänyt muuta keinoa kuin kävellä ministerinsä päätöksen yli.

Guzenina-Richardson haluaa antaa itsestään kuvan ministerinä, joka ponnekkaasti paneutuu esille nousseisiin epäkohtiin. Hän tapaa aloittaa lauseensa sanoilla: "Ministerinä minä aion . . ."

Valvira kuuluu valtion organisaatiossa sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen, ja peruspalveluministerin kuuluukin kantaa huolta siitä, miten virasto toimii.

Kuluneiden parin viikon aikana on käynyt selväksi, että Valviran toiminnassa on paljon parannettavaa.

Parhaiten Valviraa tuettaisiin ja autettaisiin selviytymään tehtävistään siten, että sille annettaisiin riittävästi työvoimaa valvontaan. Viraston toimintaa selvittävän, Jacob Södermanin johtaman työryhmän pitäisi myös saada rauha työlleen.

Osaavan ja kokeneen virkamieskunnan tuki on varsinkin ensimmäisen kauden ministerille tärkeä. Ministerin pitää muistaa, ettei valtion laitoksia johdeta kuin kauppaketjua.

Ministeri ei voi mennä vapauttamaan minkään laitoksen johtoa edes tilapäisesti ilman virallista päätöksentekoa. Siihen tarvitaan esittelijäksi kansliapäällikkö.

On perin harvinaista, että kansliapäällikkö kävelee julkisuudessa ministerin päätöksen yli. Teko oli kuitenkin aiheellinen ja periaatteellisesti tärkeä. Valtionhallinnossa pitää voida luottaa siihen, ettei virasta noin vain jäädä sivuun, kun viran hoitaminen muuttuu epämiellyttäväksi.

Valelääkärikohu aiheuttaa Valvirassa toimintatapojen muutoksen. Siihen tarvitaan sekä ministerin että kansliapäällikön tuki.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta