Valko-Venäjä karkotti Ruotsin suurlähettilään ruotsalaisen mainostoimiston suunnitteleman nallekarhuiskun vuoksi.

Ukrainassa jatkuu entisen pääministerin Julija Tymošenkon oikeudenkäynti. Vuosi sitten saamansa seitsemän vuoden tuomion lisäksi Tymošenkoa uhkaa tuomio 1990-luvuilla tehdyistä veronkierto- ja talousrikoksista.

Tymošenkon oikeudenkäynti muistuttaa valikoivasta oikeudenkäytöstä Venäjällä. Performanssiryhmä Pussy Riot sai perjantaina huliganismituomion kirkossa järjestämästään performanssista.

Euroopan unionin itänaapurit näkyisivät kulkevan yhä lähemmäs Venäjää. Merkiksi siitä voisi tulkita senkin, että Ukrainan presidentti Viktor Janukovytš runnoi elokuun alussa läpi lain, jonka nojalla venäjästä tehtiin maan itäosissa virallinen kieli.

Tulkinta menee vikaan, sillä syvällisemmästä Venäjä-mielisyyden lisääntymisestä ei ole kyse. Pikemminkin valtiot peluuttavat jatkuvasti asemaansa Euroopan ja Venäjän välissä.

Välillä peli on enemmän, välillä vähemmän taitavaa. Tymošenkolle jo määrätty vankeustuomio tuli "valtion edun vaarantamisesta" kaasusopimuksessa, jonka hän solmi Venäjän kanssa pääministerikaudellaan 2009.

Sopimus todella oli Ukrainalle epäedullinen, mutta Tymošenkon kannalta julmaa ivaa oli siinä, että samalla sopimus myös lopetti Ukrainan kriisin Venäjän kanssa. Juuri Venäjän tarjoama selkänoja antoi Janukovytšille mahdollisuuden jatkaa kovia otteitaan oppositiota vastaan välittämättä siitä, että Tymošenkon tuomion vuoksi EU pani jäihin vapaakauppasopimuksen Ukrainan kanssa.

Vastaavasti Valko-Venäjän nallekriisi kertoo siitä, että Euroopan keinot vaikuttaa Valko-Venäjään ovat loppuneet. Kekseliäällä sissikampanjalla on helppo kerätä julkisuutta, mutta yhtä helppo itsevaltaisen presidentin Aljaksandr Lukašenkan oli katkaista diplomaattisuhteet Ruotsiin, koska suhteet Venäjään ovat taas palanneet parempaan uomaan.

Julkisuudessa keskustelu on jäänyt jankkaamiseksi urheiludiplomatiasta – siitä, voidaanko Valko-Venäjää painostaa tulevien jääkiekon MM-kisojen ja Ukrainaa menneiden EM-kisojen nimissä.

Tehokkaampiakin keinoja olisi ollut, jos niitä olisi käytetty määrätietoisemmin.

Unionin naapuruuspolitiikka laadittiin vuonna 2004, kun Ukrainasta, Valko-Venäjästä ja Moldovasta tuli unionin naapurimaita EU:n laajennuttua itään. Niiden lisäksi ohjelmaan otettiin Georgia, Armenia ja Azerbaidžan. Saavutukset ovat jääneet laihoiksi.

Pienemmät valtiot Moldova ja Georgia tarvitsevat EU:ta enemmän, joten niissä kehitys kohti oikeusvaltiota on ollut myönteisempää.

J anukovytšin Ukraina ymmärtää olevansa tarpeeksi suuri maa, jottei sitä kovin helpolla voi sulkea kokonaan yhteistyön ulkopuolelle. Azerbaidžanilla taas on luonnonvaroja, joiden vuoksi EU:n teot ovat olleet puheita pehmeämpiä.

Eurokriisi säteilee myös itään. EU-maiden huomio on kiinnittynyt talouteen ja sisäisiin kiistoihin, eikä kriisissä räpikoivä unioni ole itäisille naapureille niin kiinnostava kuin muutama vuosi sitten.

Välien lähentämisellä ja varsinkin kaukana tulevaisuudessa häämöttävällä EU-jäsenyydellä vihjailu saattaa kääntyä itseään vastaan. Varsinkin Moldovaa kiinnostaisi viisumivapaus, mutta siihen ei yhä sisäänpäin kääntyneemmällä EU:lla ehkä sittenkään ole haluja.

EU:n ristiriitaiset viestit voivat aiheuttaa samanlaisen turhautumisen kuin Turkilla: kun lupaukset alkavat vaikuttaa tyhjiltä, Itä-Euroopan maat kääntävät suosiolla katseensa toisaalle.

V enäjä on iskenyt naapuruuspolitiikan kriisiin suunnitelmillaan Euraasian unionista. Ajatus on peräisin jo 1990-luvulta, mutta silloinen pääministeri Vladimir Putin herätti asian henkiin viime syksynä.

Unioniin kuuluisi Venäjän lisäksi entisiä neuvostovaltioita, joista merkittävimmät olisivat Kazakstan ja Valko-Venäjä. Unionin olisi määrä aloittaa vuonna 2015.

Sekä EU että Venäjä ovat sekavassa tilassa, joten on vaikea ennustaa, tekevätkö niiden välissä olevat valtiot pitkälle meneviä valintoja asemastaan.

Seuraava koetinkivi ovat Valko-Venäjällä ja Ukrainassa syksyllä järjestettävät parlamenttivaalit. Varsinkin Ukrainassa ne näyttävät suuntaa sille, jatkaako Janukovytš kohti autoritaarisempaa hallintoa vai voiko kansalaisyhteiskunta tehdä revanssin.