Heinäkuun 9. päivänä Sarajevon katujen halki matkasi 520 ruumista. Kyseessä olivat Srebrenican kansanmurhan tänä vuonna virallisesti tunnustetut uhrit. Inhimillisen murhenäytelmän uhrit kuolivat siksi, että he olivat bosnialaisia eli muslimeja. Kaksi päivää myöhemmin, 17 vuoden takaisen joukkotuhon muistopäivänä, heidät haudattiin Potočarin muistomerkille.

Vaatimattomalla vihreällä kankaalla peitettyjä arkkuja kuljettavat kuorma-autot pysähtyivät matkan varrella Maršala Tita -puistokadulle, missä suuri joukko sarajevolaisia odotti paahtavassa kuumuudessa. Kaikki jähmettyivät paikoilleen arkkujen saapuessa. Väki lähestyi hitaasti kuorma-autoja, kiinnitti autoihin punaisia kukkia ja ojensi niitä kuljettajille. Hiljaisuuden ympäröimä vaikuttava näytös kesti lähes puoli tuntia.

Kun saattue lähti jatkamaan matkaansa, ihmisten lasittuneista silmistä näkyi tukahdutettu tunne. Hetkeä myöhemmin kukin suuntasi takaisin kohti kaupunkia omiin askareisiinsa.

Sodan, Sarajevon piirityksen ja etnisen puhdistuksen leimaama tuskainen menneisyys elää Bosnia ja Hertsegovinassa osana nykyisyyttä. Nationalisteilla ei enää ole keinoja ajaa murhanhimoisia tavoitteitaan, mutta nykytilanne on monella tapaa sodan jatkamista toisin keinoin.

Serbitasavallan syntyyn johtaneella Daytonin sopimuksella itse asiassa siunattiin serbinationalistien epäoikeudenmukainen valloitusoperaatio, josta alkoi etninen puhdistus. Vallassa ovat yhä samat puolueet kuin sodan aikana, ja äärikansalliset ajatusmallit saavat elää yhtä vapaasti kuin ennenkin. Serbian vastikään valittu presidentti Tomislav Nikolić taas saattoi hiljattain ilman vastalauseiden myrskyä julistaa, ettei Srebrenicassa tapahtunut kansanmurhaa.

On syytä muistaa keskitysleiriltä selvinneen rauhannobelisti Elie Wieselin sanat: "Teloittaja tappaa aina kahdesti, toisella kertaa unohtamalla." Kieltäminen jatkaa kansanmurhaa, ei lopeta sitä.

Kahden vuosikymmenen pettymykset eivät silti ole sammuttaneet bosnialaisten uskoa Eurooppaan. Mikä olisi muu vaihtoehto, jos he eivät halua vaipua epätoivoon?

Bosnialaiset toivovat, että EU velvoittaa Nikolićin kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja pitämään serbinationalistit aisoissa. He haluavat, että serbitasavallan hallinto painostetaan muuttamaan perustuslakia, jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut syrjiväksi. Tuomiossa korostettiin, että perustuslaki estää pääsyn tiettyihin korkeisiin virkoihin – muun muassa presidentiksi – kaikilta niiltä, joiden etninen tausta ei virallisen väestörekisteröinnin mukaan ole bosnialainen, kroaatti tai serbi.

Bosnialaiset toivovat myös, että heidän maansa pääsisi viimein EU:n laajentumisohjelmaan ja että unioni vaatisi lopettamaan maalle pelkkää haittaa tuottavan etnisyyspolitiikan.

Jotta unioni ei enää torjuisi demokratiaa Bosniassa eikä missään muuallakaan, sen on muutettava linjaansa radikaalisti. Tulisi jälleen keskittyä unionin perusajatukseen eli sellaisen poliittisen vyöhykkeen rakentamiseen, joka perustuu rauhaan, ihmisten yhdenvertaisuuteen, hyvinvoinnin jakamiseen ja vahvoihin sosiaalisiin oikeuksiin.

Unionin asenne Kreikkaa kohtaan ruokkii pelkästään pessimismiä. Uusnatsien pääsy Kreikan parlamenttiin on tuomittu kovin harvoissa kommenteissa. Velkaongelman sokaisemat EU-johtajat ovat suhtautuneet asiaan lähinnä siten, että vaalitulos oli vähäpätöinen sivujuonne tai Kreikalta hinnalla millä hyvänsä vaadittavan säästöpolitiikan valitettava mutta väistämätön seuraus.

Bosnia ja Hertsegovina olisi tarvinnut kahdenkymmenen viime vuoden ajan jotain muuta, aivan kuten Kreikka ja laajemmin tarkasteltuna koko EU tarvitsisivat parhaillaan. Euroopan rakentamisessa on palautettava katse demokratiaan ja tasa-arvoon. Instituutio-, rahoitus- ja talouskysymykset on kiedottava näiden ympärille eikä päinvastoin.

Välttääkseen teknokratian, markkinoiden ja nationalismin tuhopyörteen unionin on palattava alkulähteilleen: sivistykseen. Vain siten voidaan luoda eurooppalaista yhteenkuuluvuutta ja tukahduttaa populismin, äärioikeiston, rasismin ja antisemitismin nousu.

Päättäjien on muistettava, että EU sai alkunsa juutalaisten joukkotuhon päätteeksi mantereella, jonka sota oli raunioittanut. Yhteistyön juuria ei saa unohtaa näyttämällä ovea demokratian ja eurooppalaisuuden syntymaalle.

Jos Kreikka uhrataan muiden kansakuntien edestä, tuloksena sikiää niin paljon väkivaltaisia voimia, että niiden tuhovaikutus on paljon suurempi kuin Kreikan eurosta tai unionista irtautuminen voisi koskaan aiheuttaa koroille ja luotoille. Nykyinen äärioikeistolainen väkivalta murhineen, hyökkäyksineen ja uhkailuineen olisi siinä tapauksessa vasta pahaenteinen ennusmerkki tulevasta.

Bosnialaisten demokratiapyrkimykset ja poliittinen identiteetti on sivuutettu yli kaksi vuosikymmentä. EU:n on aika palata kiireesti demokraattisille juurilleen Bosnia ja Hertsegovinan, Kreikan ja koko maanosan tulevaisuuden vuoksi.

Kirjoittaja johtaa European Grassroots Antiracist Movement -järjestöä.