Moni hieraisi silmiään lukiessaan lokakuun 17. päivän Helsingin Sanomia. Lehden mukaan ammattikorkeakoulujen rehtorit arvioivat joutuvansa irtisanomaan noin 2 000 opettajaa, koska opetusministeriö on vaatinut heitä vähentämään noin 2 200 opintojen aloituspaikkaa.

Miten se on mahdollista? Onko jokaisella opiskelijalla oma opettaja?

Ei tietenkään. Pari päivää myöhemmin ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostolta tuli tiedote, jossa tarkennettiin, että kouluilta vaaditaan 126 miljoonan euron leikkauksia vuoteen 2015 mennessä. Lopetuslistalla olevista 2 200 opiskelupaikasta saatavat säästöt ovat enintään 40 miljoonaa euroa, joten säästettäväksi jää vielä yli 80 miljoonaa.

Tiedotteessa myös tarkennettiin, että vähennystarve koskee sittenkin koko henkilökuntaa eikä ainoastaan opettajia.

Rehtorien ensireaktio oli kovin tyypillinen suomalaiselle hallintotavalle: säilytetään kaikki ammattikorkeakoulut ja niiden hallinto, mutta lopetetaan opetus.

"Pidetään byrokratia mutta lopetetaan toiminta" -periaate näkyy myös yliopistoissa.

Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg julkaisi Turun Sanomissa (12. 3.) hätkähdyttävän artikkelin, jonka otsikko oli "Yliopistobyrokraattien määrän kasvua hillittävä".

Wiberg oli pyytänyt Tilastokeskusta kokoaman aikasarjan yliopistojen ja korkeakoulujen hallintohenkilökunnan määrän kehityksestä.

Tulos oli suorastaan fantastinen. Vuoteen 1995 verrattuna byrokraattien määrä oli yli kaksinkertaistunut mutta professorien määrä oli pysynyt samana.

Tilastokeskuksen mukaan korkeakouluissa oli vuonna 1995 noin 2 000 professoria ja noin 6 900 opetushenkilökuntaan kuulumatonta työntekijää, joita Wiberg piti "byrokraatteina".

Opetusministeriön tilastoissa kasvu oli vähäisempää mutta lopputulos sama kuin Wibergin käyttämissä Tilastokeskuksen tiedoissa: vuonna 2009 professoreita oli vajaat 2 300, muuta kuin opetus- ja tutkimushenkilökuntaa noin 14 500.

Wibergin kokemusten mukaan byrokratian kasvu lisää professorien työtaakkaa entisestään. Yliopistohallinto ei pidä itseään tukiorganisaationa vaan komentokeskuksena, joka käskyttää opettajia ja tutkijoita.

Viime aikoina hallintohenkilökunnan määrää on yritetty joissakin korkeakouluissa rajoittaa. Esimerkiksi Itä-Suomen ja Oulun yliopistot ovat irtisanoneet tukihenkilöstöä.

Nyt kun hallitus vaatii myös yliopistoilta ja korkeakouluilta kymmenien miljoonien eurojen leikkauksia, keskustelu on kuitenkin jälleen kääntynyt opetuksen vähentämiseen. Korkeakouluissa pohditaan mahdollisuuksia leikata tuntiopetusta ja jättää professuureja ja muita opetusvirkoja täyttämättä.

Onneksi tilanne on varsinaisen valtionhallinnon puolella toinen. Siellä byrokratia suorastaan sulaa pois. Matti Vanhasen hallitusten aloittama tuottavuusohjelma on vähentänyt valtiolta 5 600 henkilötyövuotta, ja henkilöstöleikkaukset jatkuvat.

Vaan kuinka ollakaan: henkilövähennyksistä ei ole tullut valtiolle säästöjä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkija Hannu Kaseva kertoo Kauppalehdessä (4. 4.) virkamiesten palkkojen nousseen niin nopeasti, että valtion palkkamenot ovat henkilövähennyksistä huolimatta kasvaneet. Vuonna 2008 virkamiehet saivat 7,6 prosentin palkankorotuksen ja seuraavana vuonna 5,3 prosentin korotuksen. Se on huomattavasti enemmän kuin yleinen ansioiden kasvu.

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että valtion leipä on pitkä mutta kapea. Nykyään se on sekä pitkä että leveä. Taloussanomat teki elokuussa selvityksen, jossa se vertaili eri ammattien palkkoja valtiolla ja yksityisellä puolella. Valtio oli parempi palkanmaksaja useimmilla aloilla, esimerkiksi kääntäjillä, tulkeilla, sairaanhoitajilla ja siivoojilla.

Palkkaerot olivat suurimpia johtajilla. Valtion laitosten ja virastojen osastopäälliköt ja ylijohtajat tienasivat keskimäärin 9 000 euroa kuussa, kun yksityisellä puolella ylin johto ansaitsi noin 5 000 euroa.

Hallinnolla on aina omia etuja, jotka eivät välttämättä vastaa organisaation tai yhteiskunnan kokonaisetua. Hallintojohtajien on helpointa ymmärtää lähimpiä työtovereitaan. Kun leikkaukset iskevät, vaikeinta on irtisanoa omia alaisia.

Ongelman ratkaiseminen ei muutenkaan ole helppoa. Valtion tuottavuusohjelma on jo nyt kaksinkertaistanut monen virkamiehen työt, ja korkeakouluissa uusi yliopistolaki on lisännyt hallinnollista työtä.

Matti Wibergkin näyttää melkein kääntäneen takkinsa. Hän varoittaa Aamulehden kolumnissaan (23. 10.), että on populismia ja haihattelua ajatella, että valtiontalous saadaan kuntoon hallintoa keventämällä.

"Suomessa ei ole poikkeuksellisen kallis julkinen sektori. Suurin osa julkiselle sektorille työllistetyistä ei ole byrokraatteja vaan opettajia, terveydenhoitohenkilöstöä ja muita sisällöllistä työtä tekeviä", Wiberg kirjoittaa.

Näin sen ainakin pitäisi olla. Nykyisen hallituksen oudoin ja vastuuttomin päätös on se, että taantuman uhatessa rajuimmat leikkaukset osuvat koulutukseen ja tutkimukseen. Opetusministeriön vastuulla on nyt varmistaa, etteivät leikkaukset kohdistu vääriin paikkoihin.