Helsingin malli pakolla naapureille?
Helsingin SanomatMitä voisi saada aikaan liki seitsemällä miljardilla eurolla? Se on oman pääoman määrä Valtion asuntorahastossa, jonka käyttöä hallinnoi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara.
Tuoreimman esityksen teki Asuntohallituksen viimeinen pääjohtaja Olavi Syrjänen asuntoministeri Krista Kiurun (sd) toimeksiannosta. Selvitystyön lähtökohtana on hallitusohjelma, jossa painopiste on kasvukeskusten ja metropolialueen asuntopolitiikassa. Tavoitteena on lisätä erityisesti kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotantoa.
Aran ja Valtion asuntorahaston ongelma on, että menneiden vuosikymmenten saavutukset eivät ole takuu tulevasta. Valtiolla ei nykyään ole kunnon työkaluja vuokra-asuntotilanteen korjaamiseen.
Syrjäsen raportissa on monia ehdotuksia, jotka koskevat Araa. Tehokkain ja poliittisesti vaikein on ehdotus koko metropolialuetta koskevasta päätöksenteosta sekä alueen kuntien, valtion ja yritysten omistamasta yleishyödyllisestä rakennuttajayhteisöstä.
Valtion korkotuki on tehotonta, kun markkinakorot ovat alhaalla. Rakennusyhtiöt saavat paremman katteen kovan rahan omistusasunnoista. Eläkeyhtiöiden kaltaiset suuret sijoittajat eivät saa haluamaansa tuottoa vuokraamalla asuntoja markkinoiden puristuksessa ahtaimmilla oleville ihmisille. Aiemmin yleishyödyllisinä pidetyistä asuntorakennuttajista on tullut kiinteistösijoitusyhtiöitä.
Kaupungit eivät halua kaavoittaa tontteja tuetulle vuokra-asumiselle vaan pyrkivät maankäytöllä houkuttelemaan mieluummin niin sanottuja hyviä veronmaksajia.
Metropolialueella vain Helsingillä on työkalut ja halua vuokra-asuntojen rakennuttamiseen, koska kaupunki hallitsee Asuntotuotantotoimisto ATT:tä.
ATT-mallin laajentaminen koko metropolialueelle kuntien yhteistyönä voisi avata vuokra-asuntojen tuottamisen solmuja. Kehyskuntien halu mallin laajentamiseen on kuitenkin vähäinen.
Asuntoministeri Kiurun ehdotus valtiosta vuokra-asuntojen rakennuttajana (HS 5. 9.) voi toimia varasuunnitelmana, mikäli metropolihallinto osana kuntauudistusta ajautuu umpikujaan.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa elvyttää rahapolitiikkaa
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Vaarallisten pannukasvisten ostajat etsittiin S-etukortin tietojen avulla Video
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Nyt: Brittiläinen elektroduo La Roux tulee Ruisrockiin
- Poliisia pakoillut mies putosi parvekkeelta kuolemaan
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- A-hepatiitin lähteeksi epäillään pakastettuja mansikoita
- Saastuneeseen Mätäjokeen voinee istuttaa kalaa vielä tänä kesänä
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Mehiläiset muuttivat Lasipalatsin katolle Helsinkiin
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Pääkirjoitus: Espoo on vahvoilla metropolikisassa
- Karlsson
- Vastaväite: Omaakin asuntoa on helppo vaihtaa
- Muut lehdet: Suomi mukaan Venäjän sähkömarkkinoille
- Pääkirjoitus: Paine alkaa laskea, katras uhkaa hajota
- Pääkirjoitus: Asumisen tuet pitää nostaa kokonaisuutena pöydälle
- Pääkirjoitus: Vaaralliset tuotteet syyniin
- Pääkirjoitus: Mitä kalliimpi, sen parempi
- Kolumni: Verkottuminen on nyt ulkopolitiikan taikasana
- Kolumni: Muppet Show
- Muut lehdet: Ikäviä piirteitä sukupuolikeskustelussa
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Pääkirjoitus: Työmarkkinoiden syksystä tulee riitainen
- Pääkirjoitus: Yhdysvallat säästää ja silti kasvaa sekä kutistaa vajeitaan
- Pääkirjoitus: Venäjän liikkeitä pitää seurata
- Vieraskynä: Maahanmuutto saattaa synnyttää hierarkioita
- MUUT LEHDET: Nuorisotakuusta ei ole malliksi muille
- Pääkirjoitus: Erimielisyys al-Assadin asemasta vaikeuttaa konfliktin ratkaisua
- Pääkirjoitus: Säätiöiden loistava tulevaisuus ei saa hävitä kohutapausten alle
- Pääkirjoitus: Arktinen neuvosto ei käske
- Kolumni: Liuskekaasu piirtää nyt maailmaa uusiksi
- Kolumni: Yhtenä aamuna Syyriassa
- Pilapiirros: Karlsson
- Muut lehdet: Sdp kosiskelee naisia ministerikierrätyksellä
- Pääkirjoitus: Ministerien kierrätys ei riitä Sdp:n nousuun
- Pääkirjoitus: Turkki ja kurdit lähentyisivät toisiaan energiakaupalla
- Vieraskynä: Kiina ja Intia ovat saamassa jalansijaa arktisella alueella





