Uutinen Fosforitin lannoitetehtaan fosforipäästöistä Luoteis-Venäjän Kingiseppissä tuskin yllätti suomalaisia ympäristöasiantuntijoita. On yleisesti tiedossa, että Luoteis-Venäjällä on monia mahdollisia päästölähteitä, kuten teollisuutta ja maatalouskeskittymiä, joiden aiheuttaman ravinnekuormituksen määrää ei ole kyetty vahvistamaan.

Kingiseppin lannoitetehtaan aiheuttaman ravinnekuormituksen suuruus sen sijaan tuli asiantuntijoille yllätyksenä: tehtaalta ojien ja jokien kautta Suomenlahteen päätyvä tuhannen tonnin vuotuinen fosforikuorma ylittää aiemmat arviot jopa satakertaisesti.

Itämeren rantavaltiot sopivat vuonna 2007 Helsingin suojelukomissiossa Helcomissa Itämeren suojelun toimintaohjelmasta (Baltic Sea Action Plan), joka tukeutuu vankasti numerotietoon.

Ohjelman tavoitteena on vähentää Itämereen päätyvää fosforikuormitusta 48 prosenttia ja typpikuormitusta 18 prosenttia. Tavoite on jaettu maiden kesken niin, että Itämerta eniten kuormittavalla Puolalla on suurin vähennysvelvoite, 8 760 tonnia fosforia ja 62 400 tonnia typpeä. Venäjälle asetetut vastaavat velvoitteet ovat 2 500 tonnia ja 6 970 tonnia.

Toimintaohjelma rakentuu käytännössä yksinomaan näille luvuille. Fosforitin lannoitetehtaan päästöjen paljastuttua arviot Venäjän päästöistä osoittautuivat kuitenkin täysin virheellisiksi. Tieto päästöjen laajuudesta uhkaa vesittää pitkien ja monimutkaisten neuvottelujen päätteeksi aikaansaadun toimintaohjelman.

Poliittisten päätösten ja toimenpidesuositusten tekeminen pääasiassa numerotiedon pohjalta on ongelmallista. Itämeren suojelun toimintaohjelmassa valtava määrä tietoa on pelkistetty luvuiksi, minkä takia paljon tärkeitä yksityiskohtia kadotetaan.

Itämeren suojelun toimintaohjelma perustuu edistyksellisenä pidettyyn lähestymistapaan, jossa tarkastellaan ekosysteemiä kokonaisuudessaan. Tavoitteena on saavuttaa ekosysteemin hyvä ekologinen tila, jota kuvaavat tietyt numeroarvot, kuten näkösyvyys ja lähellä luonnollista tasoa olevat ravinnepitoisuudet.

Lähestymistapaa on arvosteltu siitä, että vaikka se periaatteessa sisältää yhteiskunnallisen ulottuvuuden ja edellyttää paikallisen asiantuntijuuden ja toiminnan huomioimista, käytännön sovelluksissa inhimillinen ulottuvuus usein unohtuu.

Kingiseppin tapaus osoittaa, että näin on käynyt myös Helcomin toimintaohjelmaa laadittaessa. Koska ravinnekuormitusta aiheuttavan toiminnan kartoitus on ollut puutteellista, toteuttamiskustannuksiltaan suhteettoman kalliin ohjelman perusta murtuu, kun löytyy uusia päästölähteitä.

Vaikka ekosysteemin tarkasteluun pohjautuva lähestymistapa ihannetilanteessa olisikin paras mahdollinen ympäristöpolitiikan muodostamisen väline, se toimii huonosti oloissa, joissa luonnontieteellinen tieto on puutteellisesti tuotettua, jopa vääristeltyä, ja ongelmien yhteiskunnallinen ulottuvuus tunnetaan heikosti.

Venäjän ilmoittamien kuormituslukujen epävarmuus on ollut Helcomissa yleisesti tiedossa. Tässä valossa on hämmentävää, että toimintaohjelma on rakentunut niin vahvasti juuri näiden tietojen varaan.

On toki mainittava, että Fosforitin lannoitetehtaan ongelman laajuus paljastui Helcomin hankkeessa, jossa asiantuntijat tekevät yhteistyötä muun muassa veden laadun tarkkailun kehittämiseksi.

Juuri tällaista käytännönläheisiä yhteistyötä tarvitaan tukemaan Itämeren suojelun toimintaohjelmaa, joka nykyisellään antaa kyllä joitain konkreettisia toimenpide-ehdotuksia mutta jättää varsinaisesta toimeenpanosta ja toteutuksesta huolehtimisen jäsenmaiden vastuulle.

1990-luvun alkupuolella Helcom keskittyi pääasiassa kartoittamaan Itämeren alueella, erityisesti Venäjällä, sijaitsevia ongelmapesäkkeitä, joiden kuntoon saattaminen on avainasemassa Itämeren tilan parantamiseksi. Sittemmin näitä kohteita on onnistuttu poistamaan niin sanotulta hot spot -listalta muun muassa Suomen lähialueyhteistyön avulla.

Tällaisessa sektorikohtaisessa lähestymistavassa suojelutoimien tavoitteet määritellään päästölähteittäin tukeutumatta varsinaisesti ekosysteemin oletetusta tilasta johdettuihin tavoitearvoihin. Vaikka lähestymistapa on leimattu vanhanaikaiseksi, sillä saavutetaan todennäköisesti parempia tuloksia kuin tuulesta temmattuun numerotietoon perustuvalla toimintaohjelmalla.

Lukuihin nojautuva politiikka hyväksytään tosin helpommin Venäjällä, sillä se sopii huomattavasti paremmin venäläiseen ajatusmaailmaan – erityisesti tiede- ja tutkimusperinteeseen – kuin sosioekonomiset näkökohdat ja kokemuksellisen tiedon huomioiva sekä käytännön yhteistyötä painottava lähestymistapa.

Numerotietoon keskittyminen on Kingiseppin tapauksessa ongelmallista muullakin tavalla.

Suomalaiset tiedotusvälineet ovat suurieleisesti kertoneet, että Fosforitilta päätyy Suomenlahteen vuosittain yhtä paljon fosforia kuin koko Suomen alueelta Itämereen. Numerotietoon perustuvan ajattelutavan mukaan Suomessa tehtävät toimet ovat täysin turhia niin kauan kuin Itämeren muissa maissa on tämän suuruusluokan ongelmapesäkkeitä.

Näin ei tietenkään ole. Lannoitetehtaan päästöjen aiheuttama ongelma on olennaisilta piirteiltään täysin erilainen kuin keskeisen suomalaiskuormittajan, maatalouden, aiheuttama ongelma.

Yksittäisen lannoitetehtaan fosforipäästöjen saaminen kuriin on maatalouden hajakuormituksen vähentämiseen verrattuna lastenleikkiä. Myös kustannukset ovat täysin eri luokkaa.