Jolla ja Rovio näyttävät Suomelle esimerkkiä

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Nokian torstaina julkistettavaa osavuosikatsausta odotetaan pelonsekaisin tuntein. Yhtiön vaikeudet ja osakekurssin alamäki tekevät hallaa suomalaisten itsetunnolle – niidenkin, joiden työhön tai tuloihin Nokian menestys ei suoraan vaikuta. Mobiiliviestinnän alalla kaivataan nyt kuumeisesti rohkaisevia esimerkkejä.

Toiveikkuutta on herättänyt Nokian entisten työntekijöiden perustama Jolla. Yhtiö lupaa tuoda loppuvuodesta markkinoille älypuhelimen, joka käyttää Nokian hylkäämää Meego-käyttöjärjestelmää.

Jollan kunnianhimoisena tavoitteena on myydä tulevaisuudessa kymmeniä miljoonia älypuhelimia. Se ei ole helppoa, sillä markkinoilla on tungosta. Kilpailu on loppuvuodesta vielä kiristymässä, kun Microsoft tuo Googlen Androidin ja Applen iOS:n haastajaksi Windows 8:n, jota Nokiakin aikoo käyttää. Jolla pitää kilpailuvalttinaan Meegon moniajoa, jonka ansiosta useiden sovellusten samanaikainen käyttö on sujuvaa.

Jolla aikoo levittäytyä muun muassa Kiinan älypuhelinmarkkinoille. Maanantaina yhtiö kertoi solmineensa myynti- ja jakelusopimuksen suuren kiinalaisen D.Phone-kauppaketjun kanssa.

Jolla on saanut paljon julkisuutta, vaikka sen tuotteesta tiedetään kovin vähän. Yhtiö ei ole paljastanut, missä älypuhelimia aiotaan valmistaa. Se ei hiisku kumppaneistaan eikä rahoittajistaan. On epäselvää, millä keinoin piskuinen Jolla onnistuu rakentamaan puhelimelleen kyllin laajan "ekosysteemin" eli saamaan laitteiden ja ohjelmistojen valmistajien sekä operaattoreiden ja viihdeyhtiöiden tuen.

Myönteinen julkisuus on Jollalle elintärkeää. Sen turvin yhtiö saa uusia kumppaneita ja herättää kuluttajien kiinnostuksen. Lennokkaan lähdön perusteella ainakin yhtiön julkisuusstrategia on onnistunut.

Käyttöjärjestelmillä ei ole isänmaata. Silti pieni osa Nokian suomalaisuudesta kuoli, kun yhtiö pani kehitystyössä kaikki munat Windows-koriin. Vaikka Nokian insinöörit tekevät Windowsin mobiiliversioiden tuotekehitystä, Linux-pohjainen avoimen lähdekoodin Meego on imagoltaan sinivalkoisempi tuote.

Jolla on saanut alkunsa Nokian irtisanotuille työntekijöilleen perustamassa Bridge-tukiohjelmassa. Jotkut pitävät Jollaa suomalaisen matkapuhelinosaamisen pelastusrenkaana, jos kauhuskenaariot Nokian myymisestä tai pilkkomisesta osiin toteutuvat.

Angry Birds -peleillä maailmanmaineeseen noussut Roviokin elää jännittäviä aikoja. Suomalaisyhtiö julkaisi viime viikolla Amazing Alexin, ensimmäisen uuden pelin Angry Birdsin läpimurron jälkeen.

Kyseessä ei tosin ole kovin suomalainen innovaatio: Amazing Alexin pohjana on pienen kalifornialaisyhtiön kehittämä peli, jota Rovio on hieman muokannut ostettuaan siihen oikeudet. Hengeltään uutuus on kuitenkin Roviolle tyypillinen, fysiikan lainalaisuuksia simuloiva peli.

Amazing Alexissa ei ole Angry Birdsin kaltaista oheistuotteille otollista hahmogalleriaa, mutta pelikenttien rakentamis- ja jakamismahdollisuuden vuoksi uutuus on Angry Birdsiä yhteisöllisempi. Rovion brändin vetovoimaa osoittaa, että Amazing Alex nousi nopeasti verkkolatausten kärkeen.

Uusi peli laajentaa Rovion valikoimaa mutta tuskin syrjäyttää Angry Birdsiä yhtiön ykköstuotteena. Vihaisia lintuja viedään nyt voimallisesti Kiinaan, jonne Rovio aikoo perustaa loppuvuodesta kymmeniä kauppoja ja teemapuistoja.

Rovio ei ole vielä listautunut pörssiin, mutta yhtiön arvon uskotaan olevan miljardiluokkaa. Arvoltaan Rovio saattaa jopa ohittaa Nokian – varsinkin jos Nokian sukellus jatkuu.

Menestys ei paranna suomalaisten työllisyyttä samassa suhteessa kuin itsetuntoa. Kukoistukseen jo noussut Rovio työllistää Suomessa nykyisin noin 400 henkeä. Jolla suunnittelee kaksinkertaistavansa 50 ihmisen henkilöstönsä vuoden loppuun mennessä. Nokialle jää Suomeen kesäkuussa julkistettujen leikkausten jälkeenkin yli 5 000 työntekijää. Näihin lukuihin Roviolla ja Jollalla on vielä matkaa.

Psykologisesti pienetkin edistysaskeleet ovat silti tärkeitä. Rovio ja Jolla valavat uskoa suomalaiseen osaamiseen. Alkuun hulluiltakin vaikuttavista ideoista voi syntyä menestystarinoita, jos ennakkoluulottomat yrittäjät uskovat itseensä ja ottavat haltuun kansainvälisen toimintaympäristön.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
25.5.2013