KHO näytti EIT:lle kaapin paikan
Helsingin SanomatKorkein hallinto-oikeus antoi torstaina merkittävän ratkaisun vastoin tahtoaan psykiatriseen hoitoon otetun henkilön valitukseen.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun korkein suomalainen oikeusaste päätti olla tietoisesti eri kannalla kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Yksimielinen ratkaisu tehtiin poikkeuksellisesti KHO:n täysistunnossa.
Kymenlaakson psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli määrännyt henkilön pakkohoitoon ja alistanut päätöksen hallinto-oikeudelle, joka oli vahvistanut päätöksen. Tämän jälkeen henkilö valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka nyt vahvisti pakkohoitopäätöksen.
Vasta heinäkuussa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin julkisti ratkaisunsa, jossa se totesi Suomen rikkoneen ihmisoikeussopimusta, koska henkilön pakkohoitoa oli jatkettu kuulematta hoitoa antavasta sairaalasta riippumattoman lääkärin lausuntoa. Kuopion hallinto-oikeus on EIT:n ratkaisun perusteella ehtinyt jo purkaa yhden pakkohoitopäätöksen.
Korkein hallinto-oikeus käy ratkaisussaan huolellisesti läpi, millaisen oikeuskäytännön EIT on ottanut tulkitessaan ihmisoikeussopimuksen artiklaa, jonka mukaan jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
KHO päätyy ratkaisussaan siihen, että Suomen lainsäädäntö ja käytäntö täyttävät EIT:n oikeuskäytännön kriteerit: päätös pakkohoidosta tehdään useassa portaassa, päätökseen osallistuu hoitavan sairaalan ylilääkärin lisäksi tuomareiden ohella myös riippumaton asiantuntijalääkäri, ja päätös voidaan tehdä vain rajatuksi määräajaksi kerrallaan.
Tämän jälkeen KHO tarkastelee EIT:n heinäkuista Suomea koskevaa ratkaisua ja kohta kohdalta toteaa, että se ei vastaa EIT:n omaa oikeuskäytäntöä eikä etenkään ota huomioon Suomen lainsäädäntöä ja käytäntöä. Suomeksi KHO toteaa, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön.
KHO:n päätös heijastuu erityisesti Länsi-Euroopassa kiihtyneeseen keskusteluun EIT:n työn laadusta: ihmisoikeustuomioistuin on hukkumassa juttutulvan alle.
Ratkaisulla on myös sisäpoliittiset vaikutuksensa. Suomessakin on revennyt kuilu perustuslain tulkitsijoiden ja vakiintuneen oikeuskäytännön puolustajien välillä.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä
- Blogi: Helppoa elämää
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Torstai on juhannusliikenteen ruuhkaisin päivä Video
- Kyproksen suunnitelmat hyödyntää valtavia maakaasuvaroja etenevät
- HJK lainasi Akseli Pelvaksen Kuopioon
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- YK: Syyrian maailmanperintökohteet vaarassa tuhoutua
- Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
- Lehti: Capellokin hylkäsi PSG:n
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä
- Tiger Woodsille parin viikon pakkoloma kyynärpäävamman takia
- Kuvataiteilija Pilvi Takala palkittiin Britanniassa
- Arvio: Mäntän kuvataideviikoilla voi sukeltaa mustaan kabinettiin
- Kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja poimi 15 kiinnostavaa kesänäyttelyä
- Lidlin kalkkuna-minimaissivarrasta vedetään myynnistä
- Blogi: Helppoa elämää
- Juhannuksen jälkiruuissa yhdistetään hapokasta ja makeaa
- Tuukka Rask: Puolustuksella ei ollut paras ilta
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Italia voitti Japanin maalijuhlassa
- Currysinappi sopii bratwurstin kylkeen
- Pekka Lehdon pellolla kasvaa 180 perunalajiketta
- Siemensin säätämistä metrojunista löytyi vikoja
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Tero Pitkämäki aikoo yhä MM-Moskovaan
- Kolumni: Suuremmat tuloerot, kiitos
- Sipoon ei tarvitse uusia kuntavaalejaan
- Nyt: Pimeän taksin kuljettajat juottavat asiakkaita ja tyhjentävät pankkitilejä
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Pääkirjoitus: Kuntauudistus sai lisää poliittista riskiä
- Pääkirjoitus: Maatalouden kansallisetkin tuet pitää miettiä nyt uusiksi
- Pääkirjoitus: Rauha häämöttää vielä kaukana
- Vieraskynä: Puolustuspolitiikkaa tehdään pakkoraossa
- Merkintöjä: Tervetuloa takapihalleni
- MUUT LEHDET: Stora Enso kiitti karusti veroalesta
- Kolumni: Yritysjohto ei puhu ulkopolitiikkaa
- Pääkirjoitus: Hallituksen työlistan järjestys on väärä
- Pääkirjoitus: Syyria hallitsee suursäätilaa
- Merkintöjä: Porkkanan vaikutukset
- Pääkirjoitus: Limonadiin piirretty viiva
- MUUT LEHDET: Kumpi on pienempi paha: Nato vai EU?
- Kolumni: Liberalistinen vapauden kaipuu voimistuu
- Pääkirjoitus: Realismi ei ole ongelmien vähättelyä
- Pääkirjoitus: Länsi etsii muutoksen merkkejä Iranin vaalituloksesta
- Pääkirjoitus: Eurokannoista näkyy pettymys
- Merkintöjä: Tyvestä puuhun noustaan
- MUUT LEHDET: Lisää maahanmuuttajia – ja tervettä järkeä
- Kolumni: Olenko minä riistäjäkuluttaja?
- Pääkirjoitus: Erdogan elvyttää pimeitä perinteitä
- Pääkirjoitus: Kaavavalitusten haitat vähenisivät nopealla käsittelyllä
- Pääkirjoitus: Kenen joukoissa seisoa?
- Vieraskynä: Veroparatiisikeskustelu leimaa yrityksiä syyttä
- Vastaväite: Yliopistojen pääsykoejärjestelmä ei toimi
- Muut lehdet: Perustuslakivaliokunnalla kädet pystyssä
- Kolumni: Voiko EU:lle käydä niin kuin Neuvostoliitolle?
- Pääkirjoitus: Hallitus pitää maahanmuuttajia työvoimareservinä
- Merkintöjä: Poika, joka karkasi
- Pääkirjoitus: Talous romahtaa ilman luottamusta
- Pääkirjoitus: Epätoivoisia päätöksiä Syyriasta



