Kalke alkaa kuulua jo aamuseitsemältä. Lähistöllä rakennetaan rivitaloa, ja katoilla kiipeilee kypäräpäisiä miehiä. Heidän puheensa kuuluu kauas hiljaisilla kaduilla ja pihoilla.

Yksittäisiä sanoja ei erota, mutta puheen rytmin tunnistaa. Katolla jutellaan viroksi.

Rakennusmiehet tekevät pitkää päivää. Joka toinen viikko huhkitaan kuusi- tai jopa seitsenpäiväistä työviikkoa. Virolaisen rakennusmiehen rytmi on kymmenen päivää työtä Helsingissä ja neljä päivää vapaata kotona Virossa.

Kysyin alan asiantuntijalta, paljonko virolaisia rakennusmiehiä on suomalaisilla työmailla. Hän arvioi, että virolaisia lienee kymmenen- ja kahdenkymmenentuhannen välillä. Tarkemmin ei sitä osaa sanoa kukaan.

He saavat suomalaisten yritysten palveluksessa yleensä sopimusten mukaista palkkaa, mutta alalla on villejäkin käytäntöjä. Naapurimaan miehille maksetaan alle sovittujen taksojen, eikä työaikamääräyksiä aina noudateta.

Suomalaiset ovat kahdenkymmenen vuoden aikana tottuneet virolaisiin työntekijöihin. Heitä työskentelee niin paljon myös palvelualoilla, ettei virolaista aksenttia enää edes noteeraa kaupan kassalla tai hotellin vastaanotossa. Se on murre muiden murteiden joukossa.

Mutta miltä meistä mahtaisi tuntua, jos huomattava osa suomalaisista työskentelisi naapurimaassa?

Vain sukupolvi sitten näin oli.

Suomalaisia muutti Ruotsiin 1960- ja 1970-luvulla niin runsaasti, että muuttoliike oli sen ajan suurin ja merkittävin kansanliike. Juuri näihin aikoihin keskikesällä autolautat täyttyivät Volvoista ja Saabeista, joilla lomailevat ruotsinsuomalaiset jatkoivat Turun ja Helsingin satamista itään ja pohjoiseen.

Ilmiötä arvioidaan SAK:n tutkijan Tapio Bergholmin tuoreessa kirjassa Kohti tasa-arvoa – Tulopolitiikan aika I (Otava).

Tärkein syy muuttoliikkeeseen oli, että suuret ikäluokat tulivat työikään mutta heille ei ollut kotimaassa tarjolla työtä.

Sitä vastoin Ruotsissa oli kova työvoimapula. Ruotsi oli silloin Suomea huomattavasti vauraampi, pitkälle teollistunut maa.

Lähtö oli melko yksinkertaista. Laivalippu Naantalista Kapellskäriin maksoi kahdeksan markkaa, 11 euroa nykyrahassa, ja laivarannassa oli vastassa työvoiman värvääjiä.

He pystyivät järjestämään suomalaisille työtä ja lupaamaan hyviä ansioita.

Muuttoliikkeen heiluri heilahti pian toiseen ääriasentoon. Suomessa vallitsi jo 1970-luvun alussa kova työvoimapula, ja teollisuus joutui houkuttelemaan "jaloillaan äänestäneitä" takaisin.

Heille tarjottiin muuttopaketteja ja muita houkutuksia. Nykyinen lomapalkka syntyi tuohon aikaan "lomaltapaluurahaksi", sillä se maksettiin vasta loman jälkeen. Näin huolehdittiin siitä, että teollisuuden työntekijät palasivat entisiin töihinsä eivätkä lähteneet Ruotsiin.

Tapio Bergholmin sanoin työvoimapula oli kuitenkin "ohikiitävä hetki". Jo 1970-luvun puolivälissä palattiin normaaliin tilaan: työvoimaa oli tarjolla enemmän kuin työtä.

Myös Ruotsin vetovoima heikkeni.

Bergholm osoittaa, että "ohikiitävä hetki" vaikutti kuitenkin suuresti suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomessa toteutettiin suuria sosiaalisia uudistuksia, ja työelämä kehittyi moderniin suuntaan.

Näin luotiin perusta yhteiskuntamallille, jota nykyisin kutsutaan "hyvinvointiyhteiskunnaksi" – joko kunnioittavasti tai hieman pilkallisen alentuvasti. Ruotsalainen malli kelpasi siihen aikaa Suomessakin, vaikka poliittiset olot olivat täällä toisenlaiset.

Takavuosina oli tapana puhua Ruotsista ja Suomesta veljeksinä. Ruotsi oli isoveli ja Suomi pikkuveli. Vertausta ei ole enää kuullut aikoihin. Sitä ryhdyttiinkin käyttämään 1980-luvun lopulla, kun puhuttiin Suomen ja Viron suhteista. Suomi oli vuorostaan isoveli ja Viro pikkuveli.

Viron itsenäistymisestä on kulunut kaksikymmentä vuotta, ja pikkuveli on kasvanut aikuiseksi. Nyt veljesvertaus on syytä siirtää myös Viron ja Suomen suhteissa historiaan.

Kaksi maata ja kaksi kansaa ovat kiinnittyneet monin sitein toisiinsa. Molemmat ovat hyötyneet yhteistyöstä.

Naapurimaan väkiluku ei ole vähentynyt niin paljon kuin muissa Baltian maissa Latviassa ja Liettuassa, koska virolaiset ovat voineet käydä Suomessa töissä ja pitää kotipaikkansa edelleen Virossa. Se on merkittävä asia Virolle, jonka väkiluku on vain 1, 2 miljoonaa.

Suomi on hyötynyt ennen muuta taloudellisesti. Virolainen työvoima on ollut käyttökelpoinen reservi: halpa ja joustava.

Olemme käyttäytyneet samalla tavalla kuin ruotsalaiset aikoinaan. Virolaiset ovat tehneet niitä töitä, joihin meiltä ei ole löytynyt suomalaisia tekijöitä.

Kumpi maa on voiton puolella, Suomi vai Viro?

On rehellistä myöntää, että Suomi on voiton puolella. Pitää myös oivaltaa ajoissa, ettei nykyinen työnjako voi jatkua loputtomiin. Kahdenkymmenen vuoden jakso on vain yksi vaihe naapurimaiden suhteissa, ja uusi vaihe on jo alkamassa.

Perusasia ei kuitenkaan muuksi muutu. Ruotsin ja Suomen suhteista tuttua sanontaa mukaillen: Viron asia on meidän asiamme.

unto.hamalainen@hs.fi | Kirjoittaja on HS:n Kuukausiliitteen toimittaja.