Vaikka ensi kuun presidentinvaalien ei vielä odoteta mullistavan Venäjää, katujen protestiliike on niiden edellä raivannut itselleen uudenlaisen paikan poliittisena vaikuttajana. Lauantain mielenosoituksen osallistujamäärä todisti, ettei liike ole talven mittaan menettänyt tarmoaan.

Kadun äänet otetaan huipulla saakka vakavasti, koska joulukuun duumavaalit heikensivät presidentiksi pyrkivää pääministeri Vladimir Putinia. Hänen tukipuolueensa Yhtenäisen Venäjän virallinen ääniosuus laski alle 50 prosentin, ja yli kolmannes kansasta katsoo vaalien olleen joka tapauksessa epärehelliset.

Putin joutuu käymään presidenttikampanjaansa henkisesti puolustusasemista. Häntä vastustava oppositio ei silti ole käytännön politiikassa vahva. Katuprotestin johtajia ei ole presidenttiehdokkaina. Putinin siirtymistä syrjään halusi riippumattoman Levada-keskuksen viime kuun lopun kyselyssä vain viidennes vastaajista.

Kumpikin leiri on kuumeisesti hakemassa lisää kannattajia siitä suuresta hiljaisesta väestönosasta, joka tähän asti on pysynyt poliittisesti passiivisena. Molemmilla puolilla esille on siinä tarkoituksessa nostettu sama teema, kansallismielisyys. Siinä on vaaransa.

Venäjän väestöstä noin viidennes on muita kuin venäläisiä. Tšetšenian sodan arvet ja Kaukasian ääri-islamistinen terrorismi ovat vakava ongelma. Siirtolaisuus Keski-Aasiasta on voimakasta. Kuten muualla Euroopassa, monet hakevat Venäjälläkin etnisistä eroista yksinkertaistettuja selityksiä arjen vaikeuksille.

Kansallisaatteen paikka jäi Venäjällä epämääräiseksi neuvostoimperiumin romahdettua. Keski- Ja Itä-Euroopan entisissä sosialistimaissa kansallismielisyys löysi paljolti myönteisen roolin, kun se auttoi näitä maita ottamaan etäisyyttä Neuvostoliittoon ja sen järjestelmään. Venäjällä sama ilmiö jäi vaimeaksi.

Putin on presidenttinä ja pääministerinä ajanut Venäjän sotilasmahdin vahvistamista ja keskusjohtoista järjestelmää, joka puolustelee demokratian rajoittamista venäläisyyden erikoislaadulla. Se on vahvistanut nationalistisia virtauksia. Kansallismielisten ryhmien kirjo on Venäjällä laaja ja ulottuu ääripäässään rotukiihkoiluun ja terrorismiin asti.

Viime vuosina viranomaiset ovat jo pyrkineet tukahduttamaan jyrkintä kansallismielisyyttä. Äärijärjestöjä on lakkautettu ja satoja kiihkoilijoita tuomittu oikeudessa. Siksi Putinilla on nyt myös nationalistisia vastustajia.

Pari viikkoa sitten Putin julkaisi kansallisuuskysymyksestä lehtikirjoituksen, jossa hän väitti Venäjän pystyvän välttämään muualla Euroopassa syntyneet ongelmat. Se onnistuu Putinin mukaan tunnustamalla valtion monikansallisuus mutta antamalla venäläiselle identiteetille ja venäläiselle kulttuurille keskeinen erityisasema.

Joulukuussa Putin liehitteli kansallismielisiä selvästi vaaleja silmällä pitäen, kun hän nimitti tunnetun nationalistipoliitikon Dmitri Rogozinin puolustusteollisuudesta vastaavaksi varapääministeriksi.

Jotkut Putinia vastustavan protestiliikkeen johtajat kalastelevat samoilla vesillä. Katuoppositio hyväksyi sekä joulukuussa että viime viikonvaihteessa järjestettyjen suurten mielenosoitusten puhujien ja marssijoiden joukkoon myös nationalisteja.

Opposition kärkihahmoksi noussut internet-aktivisti Aleksei Navalnyi on itsekin myyttistä venäläisyyttä ihannoiva kansallismielinen. Hän sanoutuu irti äärinationalismista mutta on julkisuudessa puolustanut kielletyn maahanmuuttovastaisen järjestön johtajia. Navalnyi kannattaa "Riittää Kaukasian ruokkiminen" -liikettä, joka ei pidä vähemmistökansojen asuttamaa Pohjois-Kaukasiaa todellisena osana Venäjää.

Protestiliikkeen johtajat ehkä toivovat pystyvänsä kesyttämään kansallismielisistä siistejä, maltillisia isänmaan ystäviä. Jyrkät nationalistit eivät kuitenkaan ole aitoja demokratian ja tasavertaisuuden kannattajia. Taktinenkin liitto heidän kanssaan murentaa liberaaleja periaatteita.