Suomalaiset ovat mielissään jokaisesta maailmalla julkaistusta lehtijutusta, jossa kehutaan täkäläistä peruskoulua Pisa-tutkimusten tulosten perusteella. Koulujärjestelmä ei kotimaisten arvioiden perusteella ole kuitenkaan niin tasa-arvoinen kuin usein luullaan (HS 16. 9.).

Myös teollisuusmaiden järjestö OECD julkaisi hiljattain koulutusta koskevan laajan selvityksen, joka arvioi Suomea selvästi Pisa-tutkimuksia kriittisemmin. Education at a Glance 2012 -tutkimus kertoo, että Suomi on hyvin koulutettujen ihmisten maa. Keskiarvot mairittelevat, vaikka monet maat ottavat koulutustasossa Suomea kiinni ja ajavat jopa ohi.

Vertailu antaa merkkejä siitä, että suomalaisten käsityksiä koulujensa erinomaisuudesta on syytä tarkistaa. Koulunkäynti ei ole enää sosiaalisen nousun väylä, eikä peruskoulu tasoita varsinkaan muihin Pohjoismaihin verrattaessa eroja niin paljon kuin oletetaan.

Vaatimattomissa oloissa kasvanut voi kouluja käymällä päästä yhteiskunnassa pitkälle. Tämä on pitänyt Suomessa paikkansa, mutta vertailu osoittaa, että suurin muutos on jo nähty. Suuria ikäluokkia varten laajennettu korkeakoululaitos auttoi sosiaaliseen nousuun, mutta nykyään koulutus periytyy.

Suomalaisista korkeakouluopiskelijoista liki 70 prosentilla myös vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. OECD-maiden keskimääräinen osuus on kaksikymmentä prosenttiyksikköä pienempi. Sosiaalisen nousun mittareilla Suomi kuuluu vertailumaiden heikompaan puolikkaaseen.

Havainto on tärkeä. Suomen maksuttomia opintoja ja muihin maihin verrattuna hyvää opintotukea on perusteltu nimenomaan sillä, että vanhempien vähäinen varallisuus ei saa olla este opintiellä. Käytännössä nämä edut ovat kuitenkin muuttuneet tulonsiirroiksi hyväosaisille.

Sosiaalisen nousun pysähtyminen näkyy myös siinä, että nuoret miehet ovat vähemmän koulutettuja kuin vanhempansa.

Suomeen on taas vuosikymmenten myllerryksen jälkeen hiipimässä sääty-yhteiskunnan piirteitä. Mihin ryhmään synnyt, siinä myös pysyt. Ilmiö kertoo koulujärjestelmän lisäksi jotain olennaista myös ympäröivästä yhteiskunnasta.

Toivottavasti reaktio julkisessa keskustelussa ei ole sama kuin aikoinaan säätyjen puolustajilla: erojen katsottiin heijastelevan ihmisten luontaisia taitoja ja ansioita, joten lasikattojen rikkominen ja sosiaalisen liikkuvuuden lisääminen olisivat vain haitaksi.

Toinen OECD-raportin ansio on, että se antaa vertailupohjaa peruskoulun päättymisen aikoihin tapahtuvan syrjäytymiseen. Suomessa syrjäytymistä on selitetty esimerkiksi maahanmuuttajien määrän lisääntymisellä.

Pohjoismaisessa vertailussa selitys kuitenkin ontuu. Suomalaisnuorten todennäköisyys jäädä ilman koulutusta ja työelämän ulkopuolelle on lähes kaksi kertaa niin suuri kuin Ruotsissa, jossa maahanmuuttajia on enemmän.

Suomi ei ole kärkisijoilla, kun verrataan osallistumista peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Mallia voisi ottaa vaikkapa Belgiasta ja Hollannista. Niissä luvut ovat huippuluokkaa, vaikka nuorten tausta on paljon monimuotoisempi kuin Suomessa.

Suomessa keskustelu koulupudokkaista on ollut kovin kansallista. Ilmiötä on pidetty ikään kuin luonnonvoiman aiheuttamana, eikä sille siksi ole yritetty tehdä juuri mitään. OECD-raportti kuitenkin kertoo, että suomalaisella peruskoululla on paitsi annettavaa myös opittavaa muiden maiden onnistumisista.

Vertailun avulla voi pohtia myös, onko valinnanvapauden lisääminen peruskoulussa yksiselitteisesti niin myönteinen asia kuin Suomessa usein annetaan ymmärtää. Valinnanvapaus antaa koulutetuista perheistä tuleville hyvin motivoituneille oppilaille mahdollisuuden kunnianhimoiseen koulunkäyntiin. Kouluun välinpitämättömämmin suhtautuvilta eriytyvät valinnat voivat kuitenkin viedä jälleen yhden siteen, joka pitäisi heidät muun joukon mukana.

Pisa-keskustelun huumassa kriittinen keskustelu peruskoulusta ja sen jälkeisestä nuorten valikoitumisesta perhetaustan perusteella on jäänyt valitettavan vähälle.

Koulutuspoliittisten valintojen seuraukset nähdään yleensä vasta vuosien tai jopa vuosikymmenien päästä. Siksi järjestelmän heikkouksiin pitää puuttua jo silloin, kun ne ovat vielä yksittäisiä säröjä. Pitkälle edenneitä murtumia on vaikea enää paikata.