Kokoomus on sidottu demarien vakuuslinjaan

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori yllätti hallituskumppanit ja monet puoluetoverinsa kyseenalaistamalla julkisesti Suomen eurokriisissä valitseman vakuuslinjan. Vapaavuori totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän ei pidä vakuuksien vaatimista Espanjalta järkevänä (13. 7.), Suomi on ilmoittanut haluavansa takausosuudelleen vakuudet, kun euromaat valmistelevat Espanjan pankkien pelastamiseksi suunniteltua apupakettia.

Vapaavuoren mukaan vakuusvaatimus herättää ymmärrettävää ärtymystä monessa euromaassa, koska se voi viivästyttää tukipaketin laatimista. Samalla vaatimus kuluttaa Suomen painoarvoa muuttamalla talous- ja ulkopolitiikassa perinteisesti omaksuttua pragmaattista linjaa, Vapaavuori arvioi. Vakuuksien vaatiminen heikossa kunnossa olevalta Kreikalta oli Vapaavuoren mukaan vielä ymmärrettävää, mutta Espanjan tilanne on toinen: jos jättimäinen talous ei suoriudu veloistaan, vakuuksista ei ole hyötyä.

Kokoomus ei ole vakuuksien ylin ystävä, mutta päähallituspuolueena sen pitää kunnioittaa hallitusohjelmaa. Ohjelmaan kirjattiin sosiaalidemokraattien vaatimuksesta, että Suomi vaatii kaikille väliaikaisen vakausvälineen ERVV:n kautta annettaville lainoille vakuudet.

Vapaavuori väläyttää jopa vakuusvaatimuksista luopumista, vaikka tietää itsekin sen poliittisesti mahdottomaksi.

Aiemmin Vapaavuori on haastattelulausunnoissaan suhtautunut Kreikalta vaadittuihin vakuuksiin innottomasti, mutta nyt hänen ulostulonsa ajoitus herättää hämmennystä. Kun Suomi käy samaan aikaan vakuusneuvotteluja Espanjan kanssa, kotirintaman rakoilu ei ainakaan paranna Suomen neuvotteluasemaa.

Vapaavuori saikin lausunnosta niskaansa heti täyslaidallisen kritiikkiä sekä hallituksesta että oppositiosta. Kaikkien hallituspuolueiden ministerit riensivät kilvan vakuuttamaan, että vakuuksien vaatimisella on hallituksen yksimielinen tuki. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puhui hieman toiveikkaasti jo hallituskriisistä.

Kokoomus pani rivinsä saman tien suoriksi. Pääministeri Jyrki Katainen vakuutti, että Suomi pitää vakuuksista kiinni ja että muut euromaat tietävät tämän. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Anne-Mari Virolainen pahoitteli Vapaavuoren lausuntoja ja toivoi, että Vapaavuori olisi ajatellut "isompaa kuvaa" eikä olisi lausunut niin kuin lausui.

Saattaa olla, että Vapaavuori sai kotimaassa hiljaisena kesäaikana näkemyksilleen enemmän näkyvyyttä ja poliittista painoarvoa kuin oli toivonutkaan. Suurimman hallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana hän ei voi kuitenkaan pohdiskella näin keskeistä asiaa pelkästään rivikansanedustajan roolissa.

Vapaavuori ei ole ministeri, ja hänen lausuntonsa kärki oli tarkoitettu sisäpoliittiseksi. Kokoomuksessa on paljon tyytymättömyyttä siihen, että hallitus tekee europolitiikkaa sosiaalidemokraattien ehdoilla.

Kokoomuksen tuskaa lisäävät viime aikojen gallupit, joissa puolueen kannatus on heikentynyt. Suosiotaan lisänneet sosiaalidemokraatit hengittävät jo niskaan. Nykyisessä ilmapiirissä vakuuksien kyseenalaistaminen tuskin tuo kokoomukselle uusia äänestäjiä mutta saattaa nostaa vanhojen kannattajien itsetuntoa.

Tuomalla näkemyksiään julki Vapaavuori päästää ilmoille mölyä, jonka hallituspuolue kokoomus on joutunut pitämään mahassaan. Tämä saattaa helpottaa oloa kokoomuksen sisällä, mutta hallituksen yhteistyön Vapaavuoren lausunto tekee entistä vaikeammaksi.

Yksi Vapaavuoren lausunto ei suista Suomen linjaa raiteiltaan. Hallitus natisee kuitenkin liitoksissaan, jos se joutuu valtiolaivan yhdellä laidalla todistelemaan sitoutumistaan vakuuksien tarpeellisuuteen ja toisella laidalla vakuuttamaan, että Suomi ei suunnittele eroa eurosta.

Kaikkien hallituspuolueiden jyrkät vastareaktiot Vapaavuoren lausuntoon osoittanevat eurokumppaneille, että Suomi aikoo pitää vakuuksista kiinni. Joka tapauksessa episodi toi kovalla kiireellä käytäviin vakuusneuvotteluihin tarpeetonta häiriötä, joka saattoi vaikeuttaa ainakin suomalaisen osapuolen keskittymistä.

Vapaata poliittista pohdiskelua tarvitaan, eikä hallituspuolueiden kellokkaidenkaan ole pakko elää koko hallituskautta suu supussa. Keskustelunavausten ajoitus on kuitenkin valittava nyt nähtyä tarkemmin.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
21.5.2013