Kouluilta ei saa leikata
Helsingin SanomatHelsingin opetuslautakunta esittää opetusviraston ensi vuoden määrärahoihin runsaan 13 miljoonan euron lisäystä. Syy on se, että kaupungin budjettikehys merkitsisi leikkauksia perus- ja lukio-opetuksen tuntikehyksiin, harkinnanvaraisiin opetustunteihin, avustajatunteihin, integraatiotukeen ja haasteellisissa ympäristöissä toimivien koulujen erityistukeen. Opetusviraston budjettikehys ensi vuodelle on 625 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallituksen on syytä ottaa opetuslautakunnan pyyntö vakavasti.
Opetusvirastolle määrätty budjettikehys on liian ahdas, koska siinä ei ole riittävästi huomioitu opettajien palkankorotusten vaikutuksia ja koska lähes kymmenen prosenttia Helsingin koulurakennuksista on korjaustarpeessa rakennusten sisäilman ongelmien vuoksi. Rakentajien kehnon ammattitaidon vuoksi koulujen homevaurioiden korjaamiseen kuluu ensi vuonnakin miljoonia euroja.
Opetustoimi on kunnallisten peruspalveluiden ydintoimintaa. Etenkin näinä aikoina, jolloin nuorten syrjäytyminen on erityinen haaste, koulujen toiminnan turvaaminen ja opetuksen tason säilyttäminen on tärkeämpää kuin koskaan.
Jos leikkauksiin ajaudutaan, todennäköinen lopputulos on, että eniten opetuksen heikennyksistä joutuvat kärsimään muutoinkin yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret. Näin lähtökohtien eriarvoisuus vain kasvaisi.
Opetuslautakunnan vetoomuksen tekee vielä aiheellisemmaksi se, että valtioneuvoston määräämät valtionosuuksien leikkaukset kohdistuvat vain kunnallisiin kouluihin. Sen sijaan yksityisten koulujen saama julkinen rahoitus kasvaa tänä vuonna lähes kymmenellä prosentilla, ja sama käytäntö jatkuu myös ensi vuonna.
Jos opetusviraston budjettiraamissa ei jousteta, eriarvoisuus perusopetusta ja toisen asteen opetusta antavissa kouluissa kasvaa, mikä lisää myös koulujen välisiä jännitteitä.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Salomäki avasi seiväskautensa kärkituloksella
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Pääkirjoitus: EU:n pitäisi nyt karsia verokilpailua
- Pääkirjoitus: Oppisopimus on kelvollinen peruskoulun jälkeinen valinta
- Pääkirjoitus: Jolla kamppailee kuluttajista
- Pääkirjoitus: Kalat kuolivatkin kotinurkilla
- Vieraskynä: Pohjois-Irlannin sovinto kelpaa yhä esimerkiksi
- Kolumni: Isä, Pentti ja Newcomb Mott
- Muut lehdet: Suomessakin kannattaa olla valppaana
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Pääkirjoitus: Espoo on vahvoilla metropolikisassa
- Karlsson
- Vastaväite: Omaakin asuntoa on helppo vaihtaa
- Muut lehdet: Suomi mukaan Venäjän sähkömarkkinoille
- Pääkirjoitus: Paine alkaa laskea, katras uhkaa hajota
- Pääkirjoitus: Asumisen tuet pitää nostaa kokonaisuutena pöydälle
- Pääkirjoitus: Vaaralliset tuotteet syyniin
- Pääkirjoitus: Mitä kalliimpi, sen parempi
- Kolumni: Verkottuminen on nyt ulkopolitiikan taikasana
- Kolumni: Muppet Show
- Muut lehdet: Ikäviä piirteitä sukupuolikeskustelussa
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Pääkirjoitus: Työmarkkinoiden syksystä tulee riitainen
- Pääkirjoitus: Yhdysvallat säästää ja silti kasvaa sekä kutistaa vajeitaan
- Pääkirjoitus: Venäjän liikkeitä pitää seurata
- Vieraskynä: Maahanmuutto saattaa synnyttää hierarkioita
- MUUT LEHDET: Nuorisotakuusta ei ole malliksi muille
- Pääkirjoitus: Erimielisyys al-Assadin asemasta vaikeuttaa konfliktin ratkaisua
- Pääkirjoitus: Säätiöiden loistava tulevaisuus ei saa hävitä kohutapausten alle
- Pääkirjoitus: Arktinen neuvosto ei käske





