Sakari Puisto esitti Vieraskynä-palstalla (HS 11.1.) paluuta kuntakantaan ratkaisuksi rahatalousjärjestelmän ongelmiin. Siitä seuraisi suurempia ongelmia.

Kultakanta tarkoittaa, että valtio määrittää valuutassaan kullalle kiinteän hinnan, jolla se sitoutuu myymään kultavarantojaan. Jotta varannot eivät hupenisi, kullan kysyntä ei saa kasvaa liikaa.

Kullan kysyntä riippuu yleisön halusta pitää hallussaan kultaa ja yleisön ostovoimasta. Nykyisessä rahatalousjärjestelmässä ostovoima koostuu sellaisista velkasopimuksista, jotka valtio on valmis hyväksymään maksuvälineenä eli vaihtamaan omaan valuuttaansa. Tällaisia ovat liikepankkien luomat velkasuhteet.

Jos yleisöllä on suuri halu hankkia käyttöönsä kultaa, valtion on rajoitettava liikepankkien velanluontia ja vältettävä alijäämiä, sillä valtion kuluttaminen velaksi kasvattaa yksityisen sektorin rahavarallisuutta ja siten ostovoimaa.

Talouden ajautuessa taantumaan kullan kysyntä yleensä kasvaa, joten valtion olisi pakko vähentää yleisön ostovoimaa. Tämä syventäisi taantumaa entisestään. Kultakanta siis vie valtiolta mahdollisuuden harjoittaa aktiivista suhdannepolitiikkaa.

Valtion tulisi pikemminkin harjoittaa jatkuvasti kysynnän säätelyä. Tällä tavalla on mahdollista estää sekä varallisuuskuplien että reaalitaloudellisten kriisien syntyminen.