Lasten päivähoidon laatua arvioitiin keväällä 2012 yhdeksässä uusimaalaisessa kunnassa ja Hämeenlinnassa. Helsingin yliopiston toteuttamassa tutkimuksessa kartoitettiin ajatuksia päivähoidon laadusta niin henkilöstöltä kuin vanhemmilta ja lapsiltakin. Lapsilta ja vanhemmilta arviointeja saatiin yhteensä 3 600, joista 260 koski perhepäivähoitoa.

Sekä lapset että vanhemmat pitivät päivähoitoa erittäin laadukkaana. Yllättävää oli kuitenkin se, että kaikissa kymmenessä kunnassa perhepäivähoito sai vielä päiväkotejakin myönteisempiä arvioita.

Perhepäivähoito on yksityistä tai kunnallista päivähoitoa, jossa lapsi saa varhaiskasvatusta ja hoitoa kodinomaisessa ympäristössä. Lapsi voi olla perhepäivähoidossa hoitajan kotona tai kunnan tiloissa. Perhepäivähoito pystytään järjestämään myös yhden tai useamman lapsen kotona.

Tutkimukseen vastanneista lapsista yli 95 prosenttia oli sitä mieltä, että perhepäivähoidossa on aina tai useimmiten mukavaa. Lapset menivät lähes aina mielellään perhepäivähoitoon, ja heillä oli hoitopaikassa useimmiten kavereita. Suurinta osaa lapsista ei pelottanut perhepäivähoidossa – tai pelotti vain joskus. Lisäksi 94 prosenttia lapsista kertoi perhepäivähoitajan kuuntelevan heitä ainakin useimmiten, kun heillä oli asiaa.

Myös vanhemmat olivat tutkimuksen perusteella tyytyväisiä perhepäivähoitoon. Vastaajista 95 prosenttia oli ainakin melko samaa mieltä väitteen kanssa, jonka mukaan lapsille oli hoidossa tarjolla riittävästi aikaa ja lämpöä. Peräti 99 prosenttia vanhemmista arvioi, että heidän lapsensa voi perhepäivähoidossa ainakin melko hyvin. Lähes yhtä moni katsoi välien perhepäivähoitajaan olevan vähintäänkin melko avoimet ja luottamukselliset.

Aivan kaikilta osin perhepäivähoito ei saanut päiväkoteja parempia arvioita. Vaikka 90 prosenttia vanhemmista tunsi olevansa vähintäänkin melko tervetulleita perhepäivähoidon toimintaan ja tapahtumiin, luku on pienempi kuin päiväkodeissa. Myös kun kysyttiin toiminnan suunnitelmallisuudesta, tavoitteellisuudesta ja luovuudesta, perhepäivähoito sai hieman huonompia arvioita kuin päiväkodit.

Koska vastausprosentti jäi alle kahdenkymmenen, tutkimuksen tuloksiin täytyy suhtautua varovaisesti. Edellä esitellyt perhepäivähoidon arviot olivat kuitenkin hyvin tasalaatuisia kunnasta riippumatta. Siihen nähden perhepäivähoidon arviot ovat suorastaan häkellyttävän positiivisia.

Vaikka perhepäivähoidon osuus lasten päivähoidosta on vähentynyt koko 2000-luvun ajan, perhepäivähoidossa käy edelleen joka viides päivähoidossa olevista lapsista. Päiväkodista puhutaan silti usein ikään kuin se olisi päivähoidon synonyymi.

Perhepäivähoito osoittautui tutkimuksessa arvokkaaksi ja vaalimisen arvoiseksi toimintatavaksi. Perhepäivähoidossa ihmiset näyttävät kohtaavan toisensa ja kuuntelevan toisiaan. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään ihmisläheisyydestä: peräti 97 prosenttia vanhemmista piti perhepäivähoitajaa vähintäänkin melko asiantuntevana ja pätevänä.

Ajoittain kuulee epäilyjä perhepäivähoidon vaihtelevasta tasosta tai valvonnan puutteen aiheuttamista ongelmista. Keskustelua ovat herättäneet myös perhepäivähoitajien kahdeksan tunnin työpäivien, lomien ja sairastumisten aiheuttamat sijaisjärjestelyt ja muutokset. Perhepäivähoitajien koulutusta on väheksytty tai se on jäänyt vähälle huomiolle.

Uusimaalaisissa kunnissa ja Hämeenlinnassa toteutetun arvioinnin perusteella näyttää siltä, ettei perhepäivähoitoa ole syytä kuopata. Pätevien perhepäivähoitajien rekrytointia on sen sijaan tehostettava ja hoitajien työaikajärjestelyjä helpotettava esimerkiksi joustavasti räätälöidyin kesälomin.

Arvioinnissa perhepäivähoitajat osoittavat arvostavansa työtään. Perhepäivähoitajat ovat kyenneet tekemään vähälle huomiolle jäävää työtään vuodesta toiseen ilman julkista tunnustusta tai kilpailukykyistä rahallista korvausta. Työn mielekkyys on löytynyt työstä itsestään, ei ulkoisista palkkioista.

Vaikka lasten ja vanhempien myönteinen palaute auttaa jaksamaan, myös päivähoitojärjestelmän on herättävä antamaan perhepäivähoidolle ja -hoitajille arvoa. Muuten on vaarana, että hieno päivähoitomalli vähitellen kuihtuu ja katoaa.

Kirjoittaja on kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee lehtorina Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa.