Suomessa on jo yli miljoona yli 65-vuotiasta, kertoi Tilastokeskus torstaina. He ja monet nuoremmatkin lienevät seuranneet hämmentyneinä tämänviikkoista poliittista keskustelua, jossa pääasiaksi on noussut vanhusten laitoshoidon yksi mittaluku eli hoitajien määrä yhtä hoidettavaa kohti.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) ilmoitti alkuviikosta vievänsä hallituksen budjettiriiheen esityksen, jossa hoitajia olisi ympärivuorokautisessa hoidossa 0,7 yhtä vanhusta kohti. Jo aiemmin hän oli sitä mieltä, että vanhuspalvelulain jo päätetyt määrärahat riittäisivät hyvin 0,5 hoitajan vähimmäistasoon. Sdp on ilmoittanut tukevansa ministeriään.

Kokoomus puolestaan niittasi kannakseen tämänviikkoisessa ministeriryhmänsä kokouksessa, että mitään mitoitusta ei tule kirjata lakiin. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) kertoi pelkäävänsä, että tulossa on "laitospalvelulaki".

Guzenina-Richardsonin asettama, vanhuspalvelulakia keväällä sorvannut työryhmä ei halunnut kirjata hoitajamitoitusta lakitekstiin. Se ehdotti lakiin valtuutta, jolla valtio voisi asetuksella säätää henkilöstömitoituksesta.

Henkilöstömitoituksen desimaaliluku ei ole mitenkään vähämerkityksinen, koska se määrää osaltaan, paljonko tuleva vanhuspalvelulaki maksaa. Nyt lakiin on varattu 144 miljoonaa euroa, mutta 0,7 hoitajan mitoitus voi kaksinkertaistaa rahantarpeen.

Mitoituksen puolustajien mielestä kunnat eivät palkkaa riittävästi henkilöstöä vanhustenhoitoon, ellei valtio säädä lailla ehdotonta pakkoa rangaistuksineen.

Lakia miettineen työryhmän näkemys oli, että määrä ei automaattisesti muutu laaduksi. Ryhmä päätyi ehdottamaan lakiin löyhemmin muotoiltua säännöstä, jonka mukaan vanhustenhoidon henkilöstön määrän, asiantuntemuksen ja tehtävärakenteen on vastattava asiakaskunnan määrää ja toimintakykyä.

Peruspalveluministeri on vahva vakaumuksessaan, että vanhusten laitoshoidossa havaitut ongelmat ja laiminlyönnit saadaan mitoituksen avulla viimein korjatuiksi, mutta asiantuntijapalaute on ollut vähemmän toiveikasta. On esimerkiksi epäselvää, mistä uudet hoitajat pystytään palkkaamaan.

Yhteen lukuun takertuminen uhkaa haudata alleen laajemman kokonaisuuden eli sen, miten Suomi aikoo lähivuosina hoitaa yhä kasvavan vanhusväestönsä. Kahdenkymmenen vuoden päästä yli 65-vuotiaita on jo puolitoista miljoonaa, ja yli 80-vuotiaiden määrä on samaan aikaan kasvanut jyrkästi eliniän pidentyessä.

Laitoshoito on varastanut vanhuskeskustelun pääroolin, vaikka se koskee nyt ja tulevaisuudessa vain vähemmistöä vanhuksista.

Nyt noin joka kymmenes yli 75-vuotias on ympärivuorokautisessa laitoshoidossa joko vanhainkodeissa, terveyskeskusten pitkäaikaispaikoilla tai tehostetussa palveluasumisessa. Suurin osa asuu kotonaan.

O leellisinta vanhustenhoidon kustannusten kannalta olisikin, että vanhukset pysyisivät mahdollisimman pitkään toimintakykyisinä ja pystyisivät asumaan omassa kodissaan. Siksi rahaa pitäisi käyttää siihen, että tavalliset asunnot saataisiin muunnettua esteettömiksi ja että kotiin tuotavia palveluita olisi hyvin tarjolla.

Ympäristöministeriössä on jo valmistunut ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma, jonka tavoitteena on muun muassa edistää hissien rakentamista kerrostaloihin. Se tarkoittaisi viittäsataa hissiä vuodessa, mikä ei onnistu ilman valtion tukitoimia.

Myös laitoskierteen ennaltaehkäisyyn pitäisi kunnissa tarttua. Joskus voi olla vain kaatumisen huonosta jälkihoidosta kiinni, että kotonaan asunut hyväkuntoinen vanhus päätyy petipotilaaksi vuodeosastolle.

Yksi iso kysymys vanhustenhoidossa on myös se, miten omaisten antaman hoidon tukea lähivuosina kehitetään. Omaishoidon tuki vaihtelee nyt liikaa kunnittain, ja selvintä olisi siirtää se Kelan hoitoon.

J os hoitajamitoitus tulee vanhuspalvelulakiin, se vääjäämättä syö varoja ja huomiota vanhustenhoidon muilta osa-alueilta.

Se lienee jo selvää, että rahaa ei lähivuosina ole liikaa. Seuraavana jonossa on sosiaalihuoltolain uudistus, joka ei myöskään onnistu ilman lisäpanostuksia.

Kyseisen lain luovutustilaisuuden piti olla tällä viikolla, mutta Guzenina-Richardson lykkäsi sen budjettiriihen yli. Ehkä kysymykset lain vaatimista määrärahoista olisivat olleet tässä vaiheessa liian kiusallisia.