Lestinheittäjien aika päättyy netissäkin

 |   | 
 
jussi.pullinen@hs.fi Twitter: @JussiPullinen Kirjoittaja on HS:n uutispäällikkö.

Otetaan kaksi suomalaista rikollista ja pannaan väliin 80 vuotta.

Ensimmäinen rikollinen on Junnu Vainion laulusta tuttu kuvitteellinen salakuljettaja Laitinen. Vielä 1920-luvulla hän "yksin aivan ajoi Viroon aavelaivan". Sieltä kulki Suomen rannikolle viinaa, jonka myynnistä kieltolaki oli tehnyt laitonta. Suuri osa kansasta antoi kuitenkin laille piut paut, ja kauppa kävi. Kieltolaki siirtyi historiaan vasta 5. huhtikuuta 1932 – melkein 80 vuotta sitten.

Rikollisista jälkimmäinen on todellinen. Saksalais-suomalainen miljonääri Kim Dotcom, syntyjään Kim Schmitz, istuu uusiseelantilaisessa vankilassa syytettynä verkon jättimäisten piraattisivujen pyörittämisestä (HS 21. 1.).

Dotcomin Megaupload-sivustolla oli paljon laillisia tiedostoja ja käyttäjiä. Syyttäjien mukaan sivut kuitenkin pursuilivat laittomia elokuvia, levyjä ja pelejä. Käyttäjiä oli miljoonia.

Sekä Laitinen että Dotcom tarjoilivat kiellettyä hedelmää, jota suuri osa kansasta vähintään lipaisi.

Kieltolain kaatamista kannatti joulukuun 1931 neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä yli 70 prosenttia äänestäjistä. Murskaluvuista huolimatta laki ehti olla voimassa liki kolmetoista vuotta.

Kulttuurialan yhteisprojekti Lyhty julkisti kesällä kyselyn, jonka mukaan 21 prosentissa kotitalouksista ladattiin verkosta piraattituotteita. Nuorilla osuus oli 47 prosenttia, vaikka lähes 90 prosenttia heistäkin tiesi latailun olevan laitonta.

Laki on todella syöpynyt ihmisten mieliin vasta silloin, kun sen rikkojaa paheksutaan ainakin melko yleisesti. Jos näin ei ole, usko järjestelmään horjuu.

Kieltolain ajan Yhdysvalloista kertova televisiosarja Boardwalk Empire näyttää, kuinka usko rapautui kahdesta suunnasta, kun viranomaiset ajoivat epäsuosittua kieltoa ja veljeilivät siitä hyötyvien mafiosojen kanssa. Ylellä parhaillaan pyörivä sarja panee kysymään, olivatko viinan haitat todella niin suuret, että tämä hinta kannatti maksaa.

Yhdysvaltoihin kaavailtu uusi tiukka piraattilaki synnytti verkossa ennennäkemättömän kansanliikkeen, joka veti mukaansa suomalaisiakin nettiaktiiveja (HS 28. 1.). Lyhenteellä SOPA (Stop Online Piracy Act) tunnetun lain katsottiin johtavan laillisenkin aineiston poistamiseen verkosta. Kansanliikkeen ja nettiyhtiöiden vastustukseen tyssännyttä lakia pidettiin viihdeteollisuuden lobbareiden luomuksena.

Samaan aikaan julkisuuteen tuli tekijänoikeustoimikunnan ehdotus (HS 25. 1.), joka käytännössä loisi piraattisivujen estolistan Suomeenkin. Aloitteista huolestuneet kysyivät, ovatko piratismin haitat todella niin suuret, että tämä hinta kannattaa maksaa.

Viinan ja piraattivideoiden kieltolait eivät tietenkään ole yhteismitallisia.

Kieltolaki lopetti yhden tuotteen kaupan kokonaan. Piraattilaeilla ei lopeteta leffakauppoja vaan suojataan niitä karkottamalla Kim Dotcomin kaltaisia lestinheittäjiä netin syrjäkujilta.

Kieltolain lopuksi Laitisten tilalle tuli laillinen vaihtoehto eli valtion alkoholiliikkeet.

Kulttuurituotteiden verkkokaupassa tällaisen rakentelu on yhä kesken. Musiikkia voi jo ostaa verkosta laillisesti melko hyvin mutta esimerkiksi elokuvia huonommin.

Kuvaavaa on, ettei yli vuosi sitten Yhdysvalloissa alkaneen Boardwalk Empiren jaksoja voi nykyisin ladata koneelle suomalaisista verkkokaupoista mutta lestinheittäjältä ne saisi parilla klikkauksella.

Vainion laulussa salakuljettaja Laitisesta on tullut menneisyyden mies. Kysynnän hiipumisen lisäksi bisnekset on lamannut "tarkka tutka tullimiehen". Uudet viinakaupat ovat ihmisten mielestä salakuljettajia kätevämpiä, ja riittävä valvonta hoitaa loput.

Tällainen valvonnan ja paremman jakelun tasapaino löytyy epäilemättä jossain vaiheessa internetissäkin. Toivoa kuitenkin sopii, ettei sen etsintä kasvata yhteiskunnan jännitteitä kohtuuttomasti.

Jos tasapaino saavutetaan, myös kimdotcomien kohtalo on hiipua nostalgisten iskelmien hassuiksi roistoiksi.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta