Luokituspäätöksestä tuli ase Ranskan vaalitaistoon
Helsingin SanomatStandard & Poor's -luottoluokittajan päätös laskea usean euromaan luokitusta ei ole aiheuttanut huojuntaa pörsseissä ja lainamarkkinoilla. Torstaina Ranska ja Espanja myivät pitkiä lainojaan entistä alemmilla koroilla. Korkoreaktion laimeus oli odotettu: kaksi muuta suurta luokittajaa eivät lähde nyt korjailemaan asteikkojaan, ja markkinoilla Standard & Poor'sin ratkaisu oli jo ennakolta hinnoiteltu korkoihin.
Voi olla, että suurin vaikutus yhtiön päätöksellä on niiden maiden sisäpolitiikkaan, joiden luokitus laski.
Erityisen kipeästi päätöksen iskun kokee Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ja maan hallitus. Haisevat terveiset menevät myös uusille hallituksille Italiassa, Kreikassa ja Espanjassa. Näiden maiden päättäjät pelkäävät, että kansalaiset pitävät ratkaisua epäluottamuslauseena aloitetuille talouden korjausurakoille.
Italian pääministeri Mario Monti käytti tilaisuutta vaatiakseen euromailta apua Italian korkojen alentamiseksi, sillä muutoin Standard & Poor'sin ratkaisun jälkeisestä äänestäjien reaktiosta seuraa Montin mukaan "voimakas takaisku".
Ranskassa pidetään presidentinvaalit huhtikuussa – toinen kierros toukokuussa – ja parlamenttivaalit kesäkuussa. Vaikka Standard & Poor'sin ratkaisu ei vaikuttanut millään tavalla maan joukkolainojen korkoihin, ratkaisu tipahti poliittisen keskustelun keskiöön.
Pääoppositiopuolue sosialistit sanoi, että luokituksen lasku on osoitus nykyhallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Tosin Ranskan sosialistien tarjoamat lääkkeet ovat luultavasti luokittajien mielestä sellaisia, että niitä käyttämällä luokitus laskisi lisää.
Ranskan sosialistit pitävät kiinni valtion vahvasta talousroolista. Nykyhallituksen aikeet tehdä säästöjä ja keventää julkista hallintoa ovat sellaisia, joita vastustamalla sosialistit keräävät kannatusta. Maassa, jossa työttömyysprosentti kasvaa, tällaiset näkemykset voivat saada lisää voimaa.
Sosialistien vaikeus on se, että heillä ei taaskaan ole asettaa houkuttelevaa ehdokasta presidentinvaaleihin. François Hollande on väritön, eikä hänen puolueellaan ole tarjota kunnollista vaihtoehtoa nykyhallituksen talouspolitiikalle. "Ei" ei ole aate eikä ohjelma.
Mutta säästöt, velkakriisin paino ja luokituspäätös saattavatkin sataa Ranskan äärioikeiston laariin. Ranskassa voi olla tulossa kahdet protestivaalit.
Le Monde -lehdessä (13. 1.) julkaistu mielipidetiedustelu kertoo, että äärioikeistolaisen Front Nationalin (FN) maailmankuva kasvattaa vauhdilla kannatustaan.
Toisin kuin sosialisteilla, FN:llä on selkeä ja karismaattinen johtaja, Jean-Marie Le Penin tytär Marine Le Pen. Ja näköjään myös vaihtoehto, joka – kuten Le Monde tulkitsee – arkipäiväistyy ja normalisoituu.
Joka kolmas ranskalainen sanoo hyväksyvänsä yleisesti FN:n linjan, jossa korostetaan muun muassa kuria ja perinteisiä arvoja sekä vaaditaan maahanmuuton rajoituksia. Vuosi sitten hyväksyvien osuus oli vain 22 prosenttia ranskalaisista.
Vuonna 1999 FN:n aatemaailmaa vastusti 70 prosenttia ranskalaisista, nyt vastustajia on 35 prosenttia.
Parhaiten FN:n linja uppoaa työväestöön ja maaseudun asukkaisiin, pääkaupungin ulkopuolisiin ja vähemmän koulutettuihin – tukijoukot tuovat siis mieleen perussuomalaiset.
Kuluneen vuoden aikana kannatustaan ovat lisänneet mielipidetiedustelun mukaan seuraavat väitteet: oikeus ei ole riittävän kova pikkurikollisia kohtaan, maahanmuuttajia on liikaa, ja islamin arvoja myötäillään liiaksi. Virta vie siis toiseen suuntaan kuin sosialistit toivoisivat.
Neljä ranskalaista kymmenestä sanoo lisäksi, että Marine Le Pen edustaa isänmaallista oikeistoa, joka puolustaa perinteisiä arvoja. Tämä hyväksyvä näkemys on kasvussa.
Vuoden 2007 presidentinvaaleissa Sarkozy imi hapen FN:ltä liikkumalla itse aktiivisesti maahanmuuton sekä kurin ja järjestyksen teemoissa. Tällä kertaa hän on laskenut, että päävastustaja on Hollande ja seuraavat vaalit ovat Eurooppa- ja talousvaalit. Niinpä presidentti on luvannut työtä, kasvua ja muutamia uudistuksia – esimerkiksi rahoitusmarkkinaveron –, jotka ovat olleet sosialistien hellimiä. Saattaa olla, että näissä vaaleissa Sarkozyn rintaman oikea laita on haavoittuvaisempi kuin edellisissä.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Uutiset
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkäällä muisteltiin ampumavälikohtauksen uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Hyvinkää suruliputtaa sunnuntaina ja maanantaina
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Berlusconi väläytti presidenttiehdokkuutta
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Urpilaisen asema on vahva, Sdp:n tila ei vielä vakaa
- Perusturva ei riitä minimielintasoon
- Vieraskynä: Kehitysvammaa tulisi käsitellä sairautena
- Yrittäjän moninkertainen Yle-vero
- Merkintöjä: Melko reilun kaupan ihmisiä
- Vieraskynä: Kansalaisten ääni kuuluu yhä paremmin
- Merkintöjä: Minä olen tämän ajan tärkein henkilö
- Karlsson
- Huonoonkin on varauduttava
- Vanhuuden turvan rahoitus huolettaa
- Vieraskynä: Yhteinen puolustuskyky vaatii luottamusta
- Merkintöjä: Poliittinen kenttä pirstoutuu
- Oppisopimuskoulutus toimii Saksassa hyvin
- Huono johtaja pitää hyvistä kisoista
- Finnairin muutoksessa uusi vaihe
- Karlsson
- Siuntio repesi rikki
- Kolumni: Lääkkeitten hintariita leimahti taas
- Puolustusyhteistyö muokkaa liittoutumista
- Vieraskynä: Euroviisut tuovat Azerbaidžanin valokeilaan
- Vihreiden eutanasiakanta osui herkkään paikkaan
- Putin palkitsi uskollisuuden
- Pitkä EU-tie uuvuttaa serbejä
- Kolumni: Uusi askel tuntemattomaan
- Merkintöjä: Punatukkaiset, älkää vaivautuko
- Pakkoliitos ei ole epämääräinen termi
- Vieraskynä: Syömisestä ei kannata tehdä liian vaikeaa
- Ei kikkoja vaan kasvua
- Merkintöjä: Arkhimedeen laki ja ääriliikkeet
- Säästöpaineet muokkaavat Suomen suhdetta Natoon



