Yleisradion hämmentävä Mannerheim-hanke on onnistunut ilmeisessä tavoitteessaan jo kuusi viikkoa ennen elokuvan ensi-iltaa ja elokuvan tekemisestä kertovan dokumenttisarjan tv-esityksiä. Projekti käynnisti valtavan keskustelun Mannerheimin henkilöstä ja julkisuuskuvasta, kansallissankarin kuvaamisen etiikasta, isänmaallisuuden etnisistä piilo-oletuksista ja taiteen hyväksyttävyyden rajoista.

Suurin kohu nousi odotetusti siitä, että Mannerheimin esittäjäksi paljastui kenialainen näyttelijä. Mannerheimin naissuhteisiin keskittyvän tarinan kenialaistaminen ja yhdistäminen afrikkalaiseen kerrontaperinteeseen on muutenkin herättänyt närkästystä.

Tekijöille oli tietenkin selvää, millaisen reaktion pelkkä ennakkotieto perinteiseen Mannerheimkuvastoon kajoamisesta saa aikaan. Tuon reaktion synnyttäminen ja seuraaminen tuntuu olevan koko hankkeen perimmäinen tarkoitus.

Dokumenttihankeen päähenkilö on tuottaja Erkko Lyytinen. Totisessa ja kaikin puolin korrekteihin lausuntoihin pyrkivässä roolissaan hän tuo mieleen komediallisten mukadokumenttien hahmot. Mutta tätä fiktion lajia, mockumentarya, ei Suomessa harrasteta.

Mannerheim-elokuvaan liittyvässä materiaalissa on kuitenkin selviä viitteitä satiirista. Hankkeen nettivideoissa valmistetaan elokuvan oheistuotenukkeja – niiden kasvoja näyttämättä – ja korostetaan Mannerheimin merkitystä suomalaiselle hevossiittolatoiminnalle. Tuotannollisten vaikeuksien valittelu kuulostaa Markus Selinin Mannerheim-elokuvahankkeen parodioinnilta. Eikä elokuvan pateettista traileria vuorivertauksineen ole ihan helppo ottaa todesta.

Ylen Mannerheim-hanke on enemmän performanssi- kuin elokuvataidetta. Puheenaiheista elävällä medialla ei ole juuri muuta mahdollisuutta kuin nielaista syötti ja osallistua esitykseen – tälläkin pääkirjoituksella.

H ankkeen tahattoman ja tahallisen komiikan suhde jää toistaiseksi arvoitukseksi, ja poliittinen sanoma täsmentyy vielä. Toivottavasti elokuvan päähenkilön ihonväri ei kuitenkaan väänny elokuvan vastaanotossa vitsiksi.

Myyttien sekoittaminen ja kuljettaminen yli kulttuurirajojen on taiteessa yleistä, mutta se vaatii taitoa ja tyylitajua. Mannerheim-hankkeen taiteellista laatua voidaan punnita vasta teosten julkaisun jälkeen. Sitten tiedetään sekin, onko Yleä syytä kiittää rohkeudesta vai moittia tyhmyydestä.