Espanja oli vuonna 1977 siirtymässä varovaisin askelin kohti demokratiaa, kun maan hallitus hyväksyi armahduksen poliittisin perustein tehdyistä rikoksista.

Armahdus koski niitä, jotka olivat käyttäneet poliittista väkivaltaa kaksi vuotta aiemmin kuolleen Francisco Francon diktatuuria vastaan. Ennen kaikkea lailla kuitenkin armahdettiin Francon armeija ja hallitus rikoksista Espanjan sisällissodassa 1936–39 ja sitä seuranneina vuosikymmeninä.

Armahdus saattoi helpottaa demokratian vakiinnuttamista, mutta menneisyys ei pysy haudattuna. Nyt Espanjassa käydään oikeutta siitä, toimiko kiistelty tutkintatuomari Baltazar Garzón lainmukaisesti, kun hän vuonna 2008 käynnisti tutkimuksen Francon uhrien kohtalosta.

Sisällissodassa molemmat osapuolet syyllistyivät raakuuksiin, mutta voittoisa oikeisto pystyi jatkamaan niitä myös sodan jälkeen. Francon vallan aikana kadonneita uhreja on noin 114 000.

Espanjan korkeimmassa oikeudessa alkaneessa käsittelyssä perusteena on kahden äärioikeistolaisen järjestön kanne, jonka mukaan Garzón rikkoi tietoisesti armahduslakia. Oikeudenkäyntiä ympäröivät kohu ja poliittinen lataus, joita sekä oikeuslaitos että Garzón itse ovat ruokkineet.

Garzónin puolustajien mukaan korkeimman oikeuden tuomari antoi neuvoja kanteen laatimisessa. Syytökset konservatiivisen oikeuslaitoksen hyökkäyksestä saavat vauhtia siitä, että Garzónia vastaan on samaan aikaan meneillään oikeusprosessit myös laittomasta salakuuntelusta ja laittomasta palkkioiden vastaanottamisesta tutkimusten kohteena olleelta pankilta.

Garzón hankki itselleen aiemmin kansainvälistä mainetta vaatimalla Chilen edesmennyttä diktaattoria Augusto Pinochetia oikeuteen Espanjaan ja melkein onnistumalla siinä. Hänen uraansa mahtuu myös myöhemmin purettuja tuomioita ja ylilyöntejä.

Oleellisinta oikeudenkäynnissä on kuitenkin Garzónin perustelu, jonka mukaan poliittinen armahdus ei kata ihmisoikeusrikoksia eikä varsinkaan katoamisia, joita voi pitää yhä jatkuvina sieppauksina. Espanjalaiset tuomioistuimet hyväksyivät samat perustelut syytetoimissa Pinochetia vastaan.

Mahdolliset poliittiset motiivit, sekavuus ja ylilyönnit eivät muuta sitä, että Garzón vaatii Espanjan historian tuskallisia vaiheita päivänvaloon ja hänen syyttäjänsä haluavat pitää ne haudattuina.