Euroopan keskuspankin EKP:n neuvoston torstainen kokous oli merkittävä käänne Euroopan velkakriisin ratkaisemisessa. Se ei kuitenkaan tarjonnut velkamaille niin helppoa ulospääsyä tilanteesta kuin ne todennäköisesti toivoivat.

Ensimmäiset otsikot kertoivat EKP:n aloittavan ennakkohuhujen mukaiset valtioiden lyhytaikaisten velkakirjojen ostot ilman määrärajoituksia. Tarkemmin katsoen hanat eivät kuitenkaan aukea välittömästi eivätkä ilman tiukkoja ehtoja.

Vielä kesäkuun lopun sekavassa EU-johtajien huippukokouksessa Espanjan ja Italian tulkittiin kiristäneen itselleen lupauksen, että ne voisivat saada tukea ilman vaatimusta rakenteellisista uudistuksista.

Nyt sama vaatimus tuli toista reittiä. EKP:n mukaan euromaan täytyy velkapapereiden osto-ohjelmaan päästäkseen ensin kääntyä nykyisten kriisirahastojen puoleen ja sitoutua talousuudistuksiin, joita EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF valvoisivat.

Nämä ehdot ovat kovia. Poliitikkojen miehittämässä huippukokouksessa Espanja ja Italia pystyvät vielä käyttäytymään suurten maiden tavoin, mutta markkinoiden painostuksen avulla EKP voi asettaa niille tiukemmat ehdot.

EKP ei siis vähennä Välimeren maiden poliittista painetta, vaikka se pyrkii pienentämään korkoeroja euroalueen sisällä. EKP ei tee sitä tukemalla suoraan valtioita vaan jälkimarkkinoilla, kuten muillakin suurilla keskuspankeilla on tapana. Valtioiden täytyy aluksi myydä lainansa markkinoille. Vasta sen jälkeen EKP voi tulla mukaan, mutta silloinkin markkinaehtoisesti ja ilman epäluuloja herättävää ensisijaisuusasemaa.

P örssit ja korkomarkkinat riemastuivat EKP:n päätöksestä. Mukana voi olla päiväkohtaista ylioptimismia, mutta lainamarkkinoilla tunnelma on rauhoittunut jo muutaman viikon ajan. Kotimaisesta keskustelusta voisi päätellä toisin.

Suurin käänne nähtiin Berliinissä. Liittokansleri Angela Merkel otti huolella harkitun sisäpoliittisen riskin, kun hän torstaina siirsi kriisin ratkaisussa tukensa näkyvästi oman maansa keskuspankilta EKP:lle.

EKP:n neuvostossa Bundesbankin Jens Weidmann oli lainaohjelmaa vastaan, mutta pian EKP:n pääjohtajan Mario Draghin tiedotustilaisuuden jälkeen Merkel sanoi hyväksyvänsä EKP:n päätökset, jotka keskuspankki on tehnyt "toimivaltansa rajoissa". Bundesbank tuli julkisuuteen kannanotolla, jossa se ilmaisi huolensa mahdollisen setelirahoituksen vaaroista ja riskien siirtämisestä pohjoisten maiden piikkiin.

M iksi Merkel teki pesäeron Bundesbankiin, jonka pääjohtaja Weidmann on hänen entinen läheinen avustajansa?

Sisäpoliittinen paine EKP-kritiikkiin liittymiseen oli suuri. Sosiaalidemokraattinen oppositio luonnollisesti arvosteli liittokanslerin linjausta, mutta myös hallituskumppani Vapaat demokraatit ja Merkelin CDU:n vaikeuksissa oleva baijerilainen sisarpuolue CSU olivat epäileviä. Kansalaismielipide suhtautuu EKP:hen ja eurokriisin hoitoon kielteisesti, eikä historiasta juontuva hyperinflaation pelko ole vieläkään kadonnut saksalaisten mielistä.

Todennäköisesti Merkel arvioi kriisin ratkaisemiseen tarvittavien työkalujen olevan nyt käsillä. Pankkiunionin valmistelut ovat pitkällä, ja unionin avulla pankkien ja valtioiden riskit toivottavasti erotetaan toisistaan. EKP on sitoutunut pitämään markkinoilla olevan rahan määrän ennallaan mahdollisista velkakirjaostoista huolimatta, mikä vähentää inflaatiopelkoja.

Ehkä osuvin selitys kuitenkin on, että EKP:stä on tullut Merkelin tärkein tukija vaatimuksessa velkamaiden rakenteellisista uudistuksista.

Mitä Saksa ei onnistu saamaan läpi huippukokouksessa, siihen se saa selkänojan EKP:ltä. Nyt tarjolla on tiiviimmän poliittisen integraation ja talouskurin yhdistelmä.

Siksi voidaan tinkiä myös yhdestä sodanjälkeisen Saksan kulmakivestä, Bundesbankin asemasta.