Nainen on tänäänkin miehen paras ystävä
Helsingin SanomatTänään vietettävä naistenpäivä on kuulunut YK:n teemapäiviin jo vuodesta 1975.
Tänä vuonna YK painottaa naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamista.
Ongelma on suuri etenkin kehitysmaissa, joissa raiskaukset, silpomiset ja muut julmuudet jäävät usein rankaisematta. YK:n laskujen mukaan yli 600 miljoonaa naista elää maissa, joissa perheväkivalta ei ole rikos.
Suomikin saa säännöllisesti ihmisoikeusjärjestöiltä moitteita siitä, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei oteta täällä tarpeeksi vakavasti. Muuten Suomea on totuttu ylistämään tasa-arvon ja yhtäläisten mahdollisuuksien mallimaana.
Naistenpäivän alla julkaistu Eveliina Talvitien kirja Keitäs tyttö kahvia maalaa tilanteesta toisenlaisen kuvan. Talvitie haastatteli teostaan varten johtavia suomalaisia naispoliitikkoja eri puolueista.
Teksti kylmää, sillä haastateltujen kokemukset kertovat vähättelystä, paheksunnasta ja syrjinnästä.
Huomionarvoista on juuri kokemusten samankaltaisuus. Huipulle päässeet tai vasta huippua kohti matkaavat naispoliitikot kertovat samaa tarinaa suvaitsemattomuudesta. Ikävimmät kokemukset ovat samantyylisiä poliitikkojen taustasta tai osaamisalueesta riippumatta.
Huomionarvoista on myös se, että haastateltavat – entinen presidentti ja pääministerit sekä ministerit ja kansanedustajat – puhuvat suoraan.
Vielä kymmenisen vuotta sitten naispoliitikkojen piti vaieta visusti tytöttelystä ja sitä vakavammasta vähättelystä, elleivät halunneet joutua naurunalaisiksi. Yritysmaailmassa tasa-arvo-ongelmista puhuminen voi olla vieläkin vaikeaa.
Tavallaan on absurdia joutua taistelemaan tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta. Maailma on yhtä lailla naisten kuin miestenkin, joten naisten ei pitäisi joutua jäämään puolustuskannalle omassa maailmassaan.
Naisten oikeuksien parantaminen kaikilla tasoilla palvelee yleistä hyvinvointia. Miehilläkin on miellyttävää maissa, joissa naisilla menee hyvin.
Sukupuolten välinen tasa-arvo säästää myös yhteiskunnan rahoja ja lisää kilpailukykyä.
Jos naistenpäivää ei vielä olisi, se pitäisi keksiä modernissa ajatuspajassa.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Länsi-Suomessa autoillaan ahkerimmin Video
- Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ihmepuutarha avattiin Helsingin päärautatieasemalle
- Veolian lakkoileville bussikuskeille tuli tukea
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Pierce Brosnan on liian kaunis dekkarikirjailijalle
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Pääkirjoitus: Työmarkkinoiden syksystä tulee riitainen
- Pääkirjoitus: Yhdysvallat säästää ja silti kasvaa sekä kutistaa vajeitaan
- Pääkirjoitus: Venäjän liikkeitä pitää seurata
- Vieraskynä: Maahanmuutto saattaa synnyttää hierarkioita
- MUUT LEHDET: Nuorisotakuusta ei ole malliksi muille
- Pääkirjoitus: Erimielisyys al-Assadin asemasta vaikeuttaa konfliktin ratkaisua
- Pääkirjoitus: Säätiöiden loistava tulevaisuus ei saa hävitä kohutapausten alle
- Pääkirjoitus: Arktinen neuvosto ei käske
- Kolumni: Liuskekaasu piirtää nyt maailmaa uusiksi
- Kolumni: Yhtenä aamuna Syyriassa
- Pilapiirros: Karlsson
- Muut lehdet: Sdp kosiskelee naisia ministerikierrätyksellä
- Pääkirjoitus: Ministerien kierrätys ei riitä Sdp:n nousuun
- Pääkirjoitus: Turkki ja kurdit lähentyisivät toisiaan energiakaupalla
- Vieraskynä: Kiina ja Intia ovat saamassa jalansijaa arktisella alueella
- Merkintöjä: Hajasijoitus ei hyödytä
- Vastaväite: Markkinaoikeus toimii nykyään ripeästi
- Muut lehdet: Sieppauksen jälkeen tarvitaan avoimuutta
- Kolumni: Suomesta ei saa vessapaperia
- Pääkirjoitus: Eläkeuudistukseen tulee lisää paineita
- Pääkirjoitus: Bulgarialaisten pettymys eliitin touhuihin näkyy vaalituloksessa
- Pääkirjoitus: Helsingin pitäisi avautua ideoille
- Vieraskynä: Vähemmistöt joutuvat yhä kätkemään identiteettinsä
- Karlsson
- Muut lehdet: Kassakaapista ei löytynyt vakuuksia
- Kolumni: Innostus tarttuu – ja sen puute
- Pääkirjoitus: Kypros ei etsinyt, jottei olisi löytänyt
- Pääkirjoitus: Moniongelmainen Pakistan sai pienen annoksen toivoa
- Pääkirjoitus: Onko vakoilu alennustilassa?





