Niinistö sai kansalta hyvin vahvan valtakirjan
Helsingin SanomatSunnuntai-iltana ratkesi se, minkä useimmat osasivat ennustaa ja mitä innokkaimmat ovat odottaneet jo kuusi vuotta: kokoomuksen Sauli Väinämö Niinistö, 63, valittiin Suomen tasavallan 12. presidentiksi, vieläpä historian suurimmalla äänisaaliilla. Niinistö voitti vihreiden Pekka Haaviston prosentein 62,6–37,4.
Millaisen presidentin me sitten Niinistöstä saamme? Porvarillisen, ehdottomasti. Oikeistolaisen? Kyllä siinä mielessä, että hänen mielestään jokaisen pitää myös itse kantaa vastuuta omasta elämästään. Ei kuitenkaan niin jyrkästi, että jokainen pitäköön huolen itsestään. Työelämän kysymyksissä hänen mielipiteensä myötäilevät työnantajaleirin näkemyksiä.
Vaalikampanjan aikaan Niinistö protestoi voimakkaasti sitä arviota vastaan, että hän olisi arvoiltaan konservatiivinen. Ehkä hän kuitenkin hyväksyisi arvion, että hän on avarakatseinen konservatiivi. Joka tapauksessa Niinistö on pikemminkin konservatiivi kuin radikaali uudistaja.
Niinistö on etiikaltaan voimakkaan protestanttinen. Hän on vaatimaton jopa askeettisuuteen asti. Tarkka taloudenpito, ahkeruus ja sinnikkyys ovat hyveitä, joita Niinistö arvostaa. Hän tekee työnsä mieluummin otsa rypyssä kuin hymy huulilla.
Eettisten arvojen lisäksi Niinistössä on paljon samaa kuin toisessa varsinaissuomalaisessa presidentissä, Mauno Koivistossa (presidenttinä 1982–1994). Kumpikin sai rakennetuksi mielikuvan oman tiensä kulkijasta, yksinäisestä seriffistä puoluepolitikoinnin ulko- ja yläpuolella.
Kuvaa Niinistöstä politiikan yläpuolella olevana valtiomiehenä on vahvistanut taipumus kritisoida myös omaa puoluetta. Eduskunnan puhemiehenä hän yritti saada kansasta vieraantuneiden kansanedustajien ja virkamieskunnan kuluja kuriin – ja taas maine kasvoi.
Aivan kuten Koivisto myöskään Niinistö ei ole ollut puoluekoneiston kasvatti tai suosikki. Koiviston lailla Niinistö on taustaltaan talousmies.
Sekä Niinistö että Koivisto ovat tulleet tunnetuiksi syvällisinä pohdiskelijoina, joiden ajatuksenjuoksusta kuulijan on joskus vaikea päästä perille.
Koivistolla ja Niinistöllä on siis paljon yhteistä, mutta lähipiiri tietää kyllä, että temperamentiltaan Niinistö muistuttaa enemmän edellistä kokoomuksen riveistä noussutta presidenttiä, Juho Kusti Paasikiveä. Arkaluontoisempi saattaisi säikähtää Niinistön suorasukaisuutta.
On muuten kulunut jo 56 vuotta siitä, kun Suomessa oli viimeksi kokoomuslainen presidentti.
Mikä Suomessa muuttuu? Tuskin mikään, ainakaan nopeasti. Suomi pysyy Eurooppaan ja ulkomaailmaan avoimena maana ja kansakuntana. Tuleva presidentti pitää varmasti hyvät suhteet suurvaltoihin niin lännessä kuin idässäkin. Suhteissa Yhdysvaltoihin on jopa kehittämisen varaa.
Kuusi vuotta sitten Niinistö kehitteli ajatusta eurooppalaisesta Natosta, mutta tuskin hän on ensi työnään viemässä Suomea Natoon. Niinistö itse on sanonut, että asiaa pitää kysyä kansalta äänestyksessä.
Suomen suunta siis tuskin muuttuu. Osaltaan se johtuu siitäkin, että presidentiltä viedään perustuslaissa jälleen pala valtaa maaliskuun alussa, kun presidentti vaihtuu Tarja Halosesta Niinistöön.
Presidentti toki seisoo Suomi-laivan komentosillalla, mutta ruoria pitelee pääministeri, tätä nykyä Jyrki Katainen, joka on niin ikään kokoomuksesta.
Pekka Haavistoa on syytä kiittää siitä, että hän teki vaaleista mielenkiintoiset. Ei niin, että Haavisto olisi missään vaiheessa vakavasti uhannut ennakkosuosikin asemaa, mutta hän teki pienen puolueen ehdokkaana ja alun perin pienellä budjetilla nousujohteisen kampanjan, joka siivitti hänet toiselle kierrokselle. Jos äänet olisivat jakautuneet kuten eduskuntavaaleissa, Haavisto olisi ollut ensimmäisellä kierroksella viides tai kuudes.
Äänestysaktiivisuus, alle 69 prosenttia, jätti toivomisen varaa. Se on suoran kaksivaiheisen kansanvaalin historian surkein. Äänestysintoa saattoi verottaa ennakkoon selvältä näyttänyt lopputulos, samoin vaalipäivän paukkupakkanen. Sdp:n, keskustan ja perussuomalaisten kannattajista merkittävä osa taisi jäädä kotiin.
Tuleva presidentti saa joka tapauksessa näilläkin luvuilla toiminnalleen vahvan mandaatin kansalta.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Hoito kantasoluilla näyttää tepsivän silmän rappeumaan
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Kolumni: Boris Gleb on tärkeä osa pohjoista mielenmaisemaa
- Pääkirjoitus: EU:n pitäisi nyt karsia verokilpailua
- Pääkirjoitus: Oppisopimus on kelvollinen peruskoulun jälkeinen valinta
- Pääkirjoitus: Jolla kamppailee kuluttajista
- Pääkirjoitus: Kalat kuolivatkin kotinurkilla
- Vieraskynä: Pohjois-Irlannin sovinto kelpaa yhä esimerkiksi
- Muut lehdet: Suomessakin kannattaa olla valppaana
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Pääkirjoitus: Espoo on vahvoilla metropolikisassa
- Karlsson
- Vastaväite: Omaakin asuntoa on helppo vaihtaa
- Muut lehdet: Suomi mukaan Venäjän sähkömarkkinoille
- Pääkirjoitus: Paine alkaa laskea, katras uhkaa hajota
- Pääkirjoitus: Asumisen tuet pitää nostaa kokonaisuutena pöydälle
- Pääkirjoitus: Vaaralliset tuotteet syyniin
- Pääkirjoitus: Mitä kalliimpi, sen parempi
- Kolumni: Verkottuminen on nyt ulkopolitiikan taikasana
- Kolumni: Muppet Show
- Muut lehdet: Ikäviä piirteitä sukupuolikeskustelussa
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Pääkirjoitus: Työmarkkinoiden syksystä tulee riitainen
- Pääkirjoitus: Yhdysvallat säästää ja silti kasvaa sekä kutistaa vajeitaan
- Pääkirjoitus: Venäjän liikkeitä pitää seurata
- Vieraskynä: Maahanmuutto saattaa synnyttää hierarkioita
- MUUT LEHDET: Nuorisotakuusta ei ole malliksi muille
- Pääkirjoitus: Erimielisyys al-Assadin asemasta vaikeuttaa konfliktin ratkaisua
- Pääkirjoitus: Säätiöiden loistava tulevaisuus ei saa hävitä kohutapausten alle
- Pääkirjoitus: Arktinen neuvosto ei käske





