Nova-tuomiot muuttavat maan tapaa siivommaksi

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Helsingin käräjäoikeus jakoi Nova-yhtiöiden juttusarjassa jopa yllättävän kovia tuomioita. Päätekijät eli Nova-yritysryppään keskeiset toimijat – joista tunnetuimpia ovat liikemiehet Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki – saivat useiden vuosien ehdottomat vankeustuomiot konkurssirikoksista.

Tuomioiden perusteena oli ilmeisen tietoinen varojen hukkaaminen konkurssikypsästä yhtiöstä. Lisäksi miehet tuomittiin törkeästä lahjuksen antamisesta.

Näkyvä kokoomuspoliitikko, kansanedustaja Ilkka Kanerva taas sai vuoden ja kolmen kuukauden ehdollisen tuomion törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kanervan tuomio tuli yltäkylläisten syntymäpäivien järjestämiseksi vastaanotetusta rahoituksesta. Kanerva ei tosin hoitanut syntymäpäiviensä rahaliikennettä itse vaan keskittyi juhlakaluna olemiseen.

Käräjätuomarit joutuivat äänestämään Kanervan tuomiosta. Ääntenenemmistöllä oikeus katsoi, että Nova-liikemiehet pyrkivät avokätisellä syntymäpäivien rahoittamisella vaikuttamaan Kanervaan tämän luottamustoimessa Varsinais-Suomen liiton puheenjohtajana.

Novalla oli Varsinais-Suomessa isoja liiketilahankkeita yhdessä liikemies Toivo Sukarin kanssa, joka sai ehdollisen vankeustuomion. Oikeuden mielestä Kanerva ei voi jatkaa Varsinais-Suomen liitossa.

Kanervan asema kansanedustajana ei toistaiseksi ole uhattuna. Ennen kuin eduskunta voi käsitellä Kanervan erottamista – jos eduskunta siihen ylipäätään ryhtyisi –, tuomion on oltava lainvoimainen.

Kanerva ilmoitti heti keskiviikkoaamuna valittavansa päätöksestä hovioikeuteen. Sieltä tuomion saaminen kestää jonkin aikaa, ja vielä senkin jälkeen voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Edustajantoimen mahdollisesta lakkauttamisesta päättää lopullisesti toverituomioistuin eli eduskunta.

Edustajantoimen menettäminen on äärimmäisen harvinaista. Tuorein tapaus on Kauko Juhantalo (kesk) vuonna 1993.

Kanerva on luonnollisesti tuomiostaan järkyttynyt. Hän ei katso tehneensä mitään lainvastaista. Tuomion lisäksi seuraa negatiivinen julkisuus, joka osaltaan koventaa rangaistusta. Tuomio saattaa myös olla nolo loppu Kanervan pitkälle parlamentaarikon uralle.

Vaikka Kanerva ei juhliensa rahaliikenteeseen puuttunut, hälytyskellojen olisi pitänyt soida hänen lähipiirissään, joka rahoituksen junaili. Ulkopuolisen on vaikea uskoa, että liikemiesjoukko rahoitti kymmenillätuhansilla euroilla Kanervan syntymäpäiväjuhlia vailla taka-ajatuksia – ihan vain sen vuoksi, että "Ike on niin hyvä jätkä".

Nova-jutun toisessa haarassa ehdollisen tuomion lahjuksen otosta sai Rovaniemen kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja Ari Ruotsalainen (kesk). Ja kylvivät Novan liikemiehet vaalirahaa muillekin.

Novasta erillään mutta vaalirahasotkuihin liittyvänä on käsittelemättä vielä kansanedustaja Antti Kaikkosen (kesk) syyte luottamusaseman väärinkäytöstä ja Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entisen puheenjohtajan Jukka Vihriälän (kesk) syyte törkeästä lahjuksen ottamisesta. Syytteet koskevat keskustataustaisen Nuorisosäätiön jakamaa vaalitukea.

Kaikki nämä vaalirahakohusta poikineet oikeusprosessit kuvaavat sitä, kuinka kauas yleisestä oikeustajusta ainakin jotkut poliitikot ovat ajautuneet. Yleinen moraalikäsitys on kuitenkin viime vuosina selvästi tiukentunut. Siitä, mitä ennen saatettiin pitää maan tapana, voi nykyään joutua poliisitutkintaan ja syytteeseen.

Nova-juttuvyyhden kovat tuomiot toivottavasti linjaavat riittävän selvästi, mikä nykyisin on hyväksyttävää ja mikä ei.

Myös vaalirahalainsäädäntöä ja ilmoitusvelvollisuutta saadusta rahoituksesta on tiukennettu huomattavasti. Pääsyy lainsäädännön tiukentumiseen oli julkisuuden paine: vaalirahoituksesta syntyi ennennäkemätön kohu, kun vyyhti lopulta alkoi purkautua. Keskusta maksoi kohusta poliittista hintaa viime eduskuntavaaleissa.

Kohun keskelläkin on syytä muistuttaa, että niin yritysten kuin yksityisten ihmisten on täysin hyväksyttävää myös rahallisesti tukea poliittista toimintaa ja yksittäisiä ehdokkaita ja siten demokratiaa, kunhan toiminta on avointa ja siinä pysytään kohtuudessa.

 

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
23.5.2013