Nuorisojärjestöjen haamujäsenet
Helsingin SanomatSosiaalidemokraattisten opiskelijoiden entinen pääsihteeri Mikko Sauli paljasti Helsingin Sanomissa (11. 5.), että poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen jäsenluetteloissa on rutkasti ilmaa. Hänen mukaansa asia oli järjestöissä yleisesti tiedossa.
Huhuja poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kuolleista sieluista on toki liikkunut poliitikkojen parissa jo vuosikymmeniä.
Järjestöillä on ollut taipumus liioitella jäsenmääriään, sillä ne ovat yksi kriteeri määriteltäessä valtion avustuksia. Muita kriteereitä ovat esimerkiksi toiminnan laatu ja laajuus.
Helsingin Sanomien grafiikka (11. 5.) antaa aihetta epäillä, että jäsenrekistereitä on yhteisestä sopimuksesta siivottu viime vuosikymmenen loppupuolella.
Jäsenluettelot on ainakin aiemmin laadittu heppoisin perustein. Listoille on kirjattu jopa toisen puolueen johtohenkilöitä. Nimen antaminen epämääräiseen listaan on saattanut johtaa jäsenyyteen jäsenen itsensä tietämättä.
Jäsenrekisterin vääristelyyn saattaa olla myös hivenen viattomampi motiivi: yli-innokkaat poliitikonalut ovat halunneet osoittaa, kuinka tuloksellista heidän toimintansa on, kun se on tuottanut niin paljon uusia jäseniä.
Vaikuttaa siltä, että jäsenrekisterin paisuttelu on ollut taas yksi "maan tapa", josta joutaa päästä eroon. Voi ihmetellä, millaiseen poliittiseen kulttuuriin nuoria on opetettu, jos jäsenrekisterin vääristely on ollut yleistä.
Opetusministeriö haluaa nyt tarkastaa jäsenmäärän oikean tilan, mutta jäsenluetteloiden läpikäynti on tuskin mahdollista. Järjestöt ovat hanakoita vetoamaan tietosuojalakiin. Kuuluminen poliittiseen järjestöön on arkaluonteista tietoa, jota ei saa luovuttaa ulkopuoliselle ilman asianomaisen suostumusta. Tietosuojavaltuutettu vahvisti tämän tulkinnan.
Jäsenmäärien liioittelusta voitaisiin päästä, jos poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen tuki olisi osa yleistä puoluetukea eli määräytyisi puolueen kansanedustajien lukumäärän mukaan. Tätä ovat ehdottaneet sekä pääministeri Jyrki Katainen että perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala.
Muutoksessa kärsisi järjestöjen itsenäisyys suhteessa emopuolueeseen, mutta se olisi silti pienempi paha kuin nykymenon jatkuminen.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Turkistarhauksen kieltämiselle tyrmäys eduskunnassa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Helsinki päätti satsata pyöräilyyn
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Turkistarhauksen kieltämiselle tyrmäys eduskunnassa
- Rakentamattomien tonttien verotus kiristyy pääkaupunkiseudulla
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Katainen ei pidä välejään Himaseen läheisinä
- VM povaa Suomen talouden kutistuvan ja velan kasvavan
- Juhannusaaton sää näyttää komealta Video
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista
- Etelä-Korea selvisi nipin napin jalkapallon MM-kisoihin
- Selvitysryhmä vaatii kuntiin lisää lastensuojelun ammattilaisia
- Mestari ManU matkaa Swansean vieraaksi valioliiga-avauksessa
- H&M:n kauppa kävi odotuksia heikommin
- Talouskriisi pyyhki Suomesta 66 000 kansainvälisten yritysten työpaikkaa
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen
- Afganistan suuttui Taleban-toimiston nimestä – jäädytti neuvottelut USA:n kanssa
- Puolustusministeriön viestintäjohtajaksi Max Arhippainen
- Espoon keskiaikaisesta kylästä on tulossa nähtävyys
- Viisinkertainen Wimbledon-voittaja Venus Williams jää pois tämän vuoden turnauksesta
- Mistä saa vielä makkaraa? Entä kuohuviiniä? Lue HS:n juhannusmuistio
- Obama esittää Berliinissä uusia ydinaserajoituksia
- Helsinki päätti satsata pyöräilyyn
- Kolumni: Yritysjohto ei puhu ulkopolitiikkaa
- MTV3: Teemu Selänne epävarma jatkostaan pelaajana
- Helsingin terveysasemien määrästä ei vielä päätöstä
- Kolumni: Jos uimahalliin pääsisi matkakortilla
- Sinilevien myrkyllisyyden voi pian testata itse
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Perustuslakivaliokunta: Katainen ei rikkonut lakia Himas-asiassa
- Yohan Blake juoksee vain satasen MM-kisoissa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Suomalaistutkija kuoli liikenneonnettomuudessa Mongoliassa
- Kolumni: Yritysjohto ei puhu ulkopolitiikkaa
- Pääkirjoitus: Hallituksen työlistan järjestys on väärä
- Pääkirjoitus: Syyria hallitsee suursäätilaa
- Merkintöjä: Porkkanan vaikutukset
- Pääkirjoitus: Limonadiin piirretty viiva
- MUUT LEHDET: Kumpi on pienempi paha: Nato vai EU?
- Kolumni: Liberalistinen vapauden kaipuu voimistuu
- Pääkirjoitus: Realismi ei ole ongelmien vähättelyä
- Pääkirjoitus: Länsi etsii muutoksen merkkejä Iranin vaalituloksesta
- Pääkirjoitus: Eurokannoista näkyy pettymys
- Merkintöjä: Tyvestä puuhun noustaan
- MUUT LEHDET: Lisää maahanmuuttajia – ja tervettä järkeä
- Kolumni: Olenko minä riistäjäkuluttaja?
- Pääkirjoitus: Erdogan elvyttää pimeitä perinteitä
- Pääkirjoitus: Kaavavalitusten haitat vähenisivät nopealla käsittelyllä
- Pääkirjoitus: Kenen joukoissa seisoa?
- Vieraskynä: Veroparatiisikeskustelu leimaa yrityksiä syyttä
- Vastaväite: Yliopistojen pääsykoejärjestelmä ei toimi
- Muut lehdet: Perustuslakivaliokunnalla kädet pystyssä
- Kolumni: Voiko EU:lle käydä niin kuin Neuvostoliitolle?
- Pääkirjoitus: Hallitus pitää maahanmuuttajia työvoimareservinä
- Merkintöjä: Poika, joka karkasi
- Pääkirjoitus: Talous romahtaa ilman luottamusta
- Pääkirjoitus: Epätoivoisia päätöksiä Syyriasta
- Karlsson
- Muut lehdet: Yrttiaho hämmentää vasemmistoliittoa
- Kolumni: Uhkailu ei ole kriittistä keskustelua
- Pääkirjoitus: Tunnelin päässä ei näy vieläkään valoa
- Pääkirjoitus: Ensimmäinen kansalaisaloite oli testi eduskunnalle
- Pääkirjoitus: Kunta-aikataulu murenee



