Nuorisoradikalismia ei pidä liioitella
Helsingin SanomatSuomalaiset nuoret ovat aiempaa valmiimpia turvautumaan laittomiin keinoihin yhteiskunnallisen protestin vuoksi, väittää tuore Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus.
Aktivisteiksi luokitellut 14-vuotiaat myös suhtautuvat aiempaa kielteisemmin maahanmuuttajiin ja muita koululaisia myönteisemmin väkivaltaan.
Tutkimuksen tehneet Sakari Suutarinen ja Jouko Törmäkangas syyttävät kehityksestä suomalaista koulua, joka ei yhteiskunnallisen opetuksen vähyyden ja kouludemokratian alasajon vuoksi enää opeta yhteistä päätöksentekoa.
Tutkimus pohjaa kansainväliseen vertailuaineistoon. Laittoman toiminnan mittareina on käytetty iskulauseiden maalaamista seiniin, liikenteen tukkimista ja julkisten rakennusten valtaamista.
Seinäkirjoituksia on joka lähtöön, mutta kadun- ja talonvaltauksiin osallistuvat nuoret ovat usein kiinnostuneita muustakin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Valtaajia ei ole myöskään totuttu näkemään maahanmuuttokriitikoiden etujoukoissa.
Laittomat toimintatavat eivät edusta suomalaisen nuorison valtavirtaa: niihin olisi valmis "varmasti" tai "luultavasti" yhdeksän prosenttia 14-vuotiaista. Osuus on tosin kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa ja lähestynyt eurooppalaista keskitasoa. Tilastoa johtavan Kreikan luvuista ollaan vielä kaukana.
Kylmäpäisyyttä osoittaa sekin, että yli 90 prosenttia suomalaisnuorista torjuu ehdottomasti väkivallan poliittisissa protesteissa. Laittomuuksiin taipuvaiset ja etenkin maahanmuuttokriittisiksi luokitellut suhtautuvat väkivaltaan horjuvammin. Se on tutkimuksen huolestuttavimpia signaaleja.
Maahanmuuttajakriittisten aktivistien osuus on Suomessa suuri, jos vertaa moniin muihin Euroopan maihin, mutta se heijastaa myös Suomen yleistä ilmapiiriä maahanmuuttokysymyksissä.
Osiin purettuna tutkimus herättää hyviä kysymyksiä mutta antaa vähän varmoja vastauksia. Etenkin väite, että nimenomaan kouluopetuksen ja kansalaiskasvatuksen puutteet radikalisoivat nuoria, kaipaa täsmentämistä.
Opetuksessa tai koulun ja oppilaiden vuorovaikutuksessa on varmasti parantamisen varaa. Se ei kuitenkaan vielä riitä osoittamaan, että koulu johdattelee nuoria laittomuuksiin, saati väkivaltarikollisuuteen.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Uutiset
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkäällä muisteltiin ampumavälikohtauksen uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Hyvinkää suruliputtaa sunnuntaina ja maanantaina
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Berlusconi väläytti presidenttiehdokkuutta
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Urpilaisen asema on vahva, Sdp:n tila ei vielä vakaa
- Perusturva ei riitä minimielintasoon
- Vieraskynä: Kehitysvammaa tulisi käsitellä sairautena
- Yrittäjän moninkertainen Yle-vero
- Merkintöjä: Melko reilun kaupan ihmisiä
- Vieraskynä: Kansalaisten ääni kuuluu yhä paremmin
- Merkintöjä: Minä olen tämän ajan tärkein henkilö
- Karlsson
- Huonoonkin on varauduttava
- Vanhuuden turvan rahoitus huolettaa
- Vieraskynä: Yhteinen puolustuskyky vaatii luottamusta
- Merkintöjä: Poliittinen kenttä pirstoutuu
- Oppisopimuskoulutus toimii Saksassa hyvin
- Huono johtaja pitää hyvistä kisoista
- Finnairin muutoksessa uusi vaihe
- Karlsson
- Siuntio repesi rikki
- Kolumni: Lääkkeitten hintariita leimahti taas
- Puolustusyhteistyö muokkaa liittoutumista
- Vieraskynä: Euroviisut tuovat Azerbaidžanin valokeilaan
- Vihreiden eutanasiakanta osui herkkään paikkaan
- Putin palkitsi uskollisuuden
- Pitkä EU-tie uuvuttaa serbejä
- Kolumni: Uusi askel tuntemattomaan
- Merkintöjä: Punatukkaiset, älkää vaivautuko
- Pakkoliitos ei ole epämääräinen termi
- Vieraskynä: Syömisestä ei kannata tehdä liian vaikeaa
- Ei kikkoja vaan kasvua
- Merkintöjä: Arkhimedeen laki ja ääriliikkeet
- Säästöpaineet muokkaavat Suomen suhdetta Natoon



