Silloin kun olympialaiset järjestetään autoritaarisessa valtiossa, valmisteluvaiheessa kuuluu velloa ihmisoikeuksissa ja kisojen boikotoinnissa. Muussa tapauksessa olympiavalmisteluihin kuuluu valitella, kuinka kaupallisuus on tuhonnut olympialaiset.

Lontoon olympialaisten kaupallisuus on kieltämättä mennyt uskomattoman pitkälle.

Järjestelytoimikunnan johtaja Sebastian Coe sanoi, että kisakatsomoon ei pääse Pepsi-paidassa, koska olympialaisten pääsponsori on Pepsin kilpailija Coca-Cola.

Lontoolaista Olympic-internetkahvilaa on painostettu muuttamaan nimensä, vaikka kahvila on tunnettu tuolla nimellä jo kymmenen vuotta. Olympiakomitealle sekään ei riitä, vaan ainoastaan ennen vuotta 1995 perustetut Olympia-nimiset yritykset sallitaan.

Olympialaisten tavaramerkin valvominen on mennyt naurettavaksi, mutta miksi muuten ei saisi kerätä rahaa tapahtumalla, joka kiinnostaa valtavaa joukkoa ihmisiä?

Minssään muussa urheilutapahtumassa ei tule enää mieleen, että kaupallisuus olisi erityisen epäilyttävää, ellei sitten silloin, kun jääkiekkoturnauksen lippujen hinnat nostetaan kattoon. Silloinkin närkästystä tuntee kuluttaja, joka maksaa tuotteestaan ylihintaa.

Olympiahenki mietityttää edelleen, koska olympia-aate oli alun perinkin merkillinen.

Idean nykyaikaisista olympialaisista keksi ranskalainen paroni Pierre de Coubertin. Paronin radikaalein ajatus oli, että tärkeintä ei olisi voitto vaan jalo kilpa. Ajatus on tietysti ristiriitainen: omistaudutaan harjoittelulle, tähdätään paremmaksi kuin muut ja sitten yritetään kuvitella, ettei voittajalla olisikaan väliä.

De Coubertinin tulkinta antiikin olympialaisista havaittiin romanttiseksi ja idealisoiduksi jo ensimmäisten olympialaisten aikoihin vuonna 1896. Kiistattomasti ei esimerkiksi tiedetä, olivatko antiikin urheilijat amatöörejä, kuten de Coubertin oletti.

Miksi ajatus amatöörien kilvoittelusta oli de Coubertinille niin tärkeä? Eikö ole mutkikas ajatus, että ihmisen pitää voimia säästämättä pyrkiä lajissaan parhaaksi mutta uurastuksesta ei saisi hyötyä?

Kilpaurheilu oli vasta kehittymässä 1800-luvun lopulla ensimmäisten olympiakisojen aikaan, joten olympialaiset saivat luoda oman urheilun käsitteen puhtaalta pöydältä.

Antiikin lisäksi de Coubertin haki innoitusta keskiajan ritariturnajaisista: nykyaikainen herrasmies oli kuin kunniastaan taisteleva ritari.

Ajatus oli vanhanaikainen jo syntyessään. Esimerkiksi nyrkkeily oli suosittua ammattiurheilua, ja samoihin aikoihin aloitetut pyöräilykilpailut pyörivät avoimesti sponsorirahalla. De Coubertin inhosi vedonlyöntiä, joka toi rahaa urheiluun mutta muutti kilpailut helppoheikkimäiseksi viihteeksi. Kreikkalais-ritarillinen atleetti täytyi pitää kaukana hämäräperäisistä vedonlyöntiringeistä.

Olympialainen idealismi oli tuomittu häviämään. Jo 1910-luvulla urheilijoita jouduttiin sulkemaan olympialaisista heidän nostettuaan palkkioita urheilukilpailuista.

Nykyään harva osaa ajatella, että urheilu toteuttaisi korkeampaa henkistä päämäärää, ja on itsestään selvää, että hyvän urheiluillan tulee olla viihdyttävä.

Jotain kaunista Lontoon olympialaisissakin on. Useat aiemmin vanhoillisesti naisurheiluun suhtautuneet arabimaat lähettävät olympialaisiin ensi kertaa naisjoukkueen, jopa vanhoillisista vanhoillisin Saudi-Arabia.

Se ei missään nimessä kuulunut alkuperäiseen olympia-aatteeseen. De Coubertinille olympialaiset olivat "juhlava ja ylevä nuorten miesten kilpailu, jossa palkintona ovat naisten suosionosoitukset".

Naisia de Coubertin piti siveellisinä olentoina, joista urheileminen olisi tehnyt rumia ja irvokkaita.

"Poliisilla ei ole oikeutta estää, jos nainen haluaa ryhtyä vaikka lentokoneen pilotiksi, mutta julkisiin urheilukisoihin naisten osallistumisen tulee olla ehdottomasti kiellettyä", de Coubertin sanoi vielä vuonna 1910.

Paroni ajatteli, että naiset eivät kykene kilpailemaan miesten kanssa tasavertaisina siitä, kuka pääsee nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Tässä kohtaa voittaja olikin tärkeämpi kuin jalo kilpa.

Alkuperäisestä olympia-aatteesta ei ole paljoa jäljellä, koska 1800-luvun maailmasta ei ole mitään jäljellä.