Huomiseksi luvataan yhä purevia pakkasia. Presidentinvaalin toinen kierros huipentuu siis vaativissa olosuhteissa.

Olisi helppo kuvitella, että passiivisuuteen taipuvaiset äänestäjät jäävät kylmällä tai märällä säällä kotiin. Historia kertoo kuitenkin toista.

Viime eduskuntavaalien alla Nyt-liite selvitti sään vaikutusta äänestysprosenttiin eduskuntavaaleissa 1970-luvulta nykypäivään. Korrelaatiota ei juuri löytynyt – tai jos löytyi, niin yllättävään suuntaan.

Vuonna 1979 äänestysprosentti oli 75, kun vaalit käytiin kuuden asteen pakkasessa. Vuonna 2003 vaalipäivänä paistoi aurinko ja lämpömittari nousi neljä astetta plussan puolelle – äänestämään vaivautui 66 prosenttia äänioikeutetuista.

Ehkä onkin niin, että hyvä sää on vaaleille kiusallinen kilpailija. Kauniina päivänä äänestäjät keksivät muutakin tekemistä, mutta näissä pakkaslukemissa äänestäminen ja vaalikahvit koulun jumppasalin lämmössä tuntuvat houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Kahvien lisäksi pakkasen keskellä lämmittää myös itse viime viikkojen vaalikamppailu. Aiemmin vaalisalaisuuttaan jopa perheenjäseniltä varjelleet suomalaiset ovat nyt ihmeellisen avoimia omasta ehdokkaastaan. Ilmassa on ihan uudenlaista innostusta.

Into tuottaa toki ylilyöntejä, mutta yleissävyltään vaalikamppailu ja keskustelu ovat olleet sivistyneitä ja fiksuja.

Suuri kiitos tästä kuuluu Sauli Niinistölle ja Pekka Haavistolle, jotka ovat luonteensa mukaisesti käyneet hillityn kisan.

Molemmille on luonteenomaista rauhallinen analyysi, muiden keskustelijoiden kuunteleminen ja kiihkoton argumentointi. Molemmat ovat toistuvasti vedonneet kannattajiinsa siistin kampanjoinnin puolesta.

Viesti on tarttunut. Facebookissa kannattajat kehottavat toinen toistaan hillitsemään tunteensa ja puheensa. "MPT – mitä Pekka tekisi", haavistolaiset muistuttavat, kun jokin juoru, gallup tai keskustelukommentti on lähellä provosoida.

Toimittajia ehdokkaiden puhetapa on turhauttanut. Niinistöltä on vaadittu rohkeampia kannanottoja, Haavistolta haastamista.

Vaikka dramaattiset yhteenotot ovat jääneet puuttumaan, ehdokkaiden harmaata linjaa on pakko ihailla. Toki mukana on varmistelua ja varovaisuutta mutta myös rehellisyyttä: suuret asiat, joista keskustellaan, eivät ole mustavalkoisia eivätkä aina taivu vastakkainasetteluksi tai populistisiksi yksinkertaistuksiksi.

Usein "toisaalta, toisaalta" on viisas analyysi.

Se, että toisen kierroksen ehdokkaat ovat onnistuneet tartuttamaan oman keskustelukulttuurinsa kannattajiinsa, on arvokasta erityisesti, koska sivistynyt ja kiihkoton keskustelu mahdollistaa myös vastapuolen kuulemisen.

Tämä on hieno ilmiö maassa, joka polarisoitui viime eduskuntavaaleissa.

Muutama päivä sitten Haaviston kannattajien Facebook-sivulle kirjoitti Niinistön kannattaja. Kirjoittaja kertoi, että Sauli Niinistö on oikea ehdokas hänelle ja hänen vaimolleen, mutta jatkoi kertomalla, kuinka otettu, iloinen ja ylpeä hän on Haaviston hienosta kampanjasta ja innokkaista kannattajista.

Viesti sai tykkäysvyöryn.

Positiiviset, vastapuolta arvostavat viestit peittävät alleen keskustelupalstojen versaalimiehet ja muut huutajat. Viime eduskuntavaalien hermostunut mölinä tuntuu yhtäkkiä kovin vanhanaikaiselta.

Kävi huomisen pakkassäässä miten tahansa, nämä ovat olleet arvokkaat vaalit, monessa mielessä. Olemme kaikki vaalikahvimme ansainneet.