Pekka Himanen aloitti teoreettisen filosofian opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 1992.

Niin aloitin minäkin.

Filosofia oli trendikästä. Viisaustiede veti puoleensa monenlaisia ihmisiä.

Kävimme samoilla peruskursseilla. Puhuimme lounaalla tieto-opista. Väittelimme bileissä metafysiikasta. Nauroimme yliopiston Metsätalon biologeille. Me filosofit olimme perimmäisen äärellä.

Pekka oli aina erilainen.

Joskus luentokurssi oli tuskin alkanut, kun Pekka toi luennoitsijalle paksun esseen suorituksena kurssista.

Pian Pekkaa ei enää näkynyt.

Kaksi vuotta myöhemmin Pekka Himanen väitteli filosofian tohtoriksi 20-vuotiaana, nuorempana kuin kukaan sitä ennen. Aikalaiskritiikkiä käsittelevässä väitöskirjassaan Himanen kirjoitti, että filosofisia ongelmia nousee esiin myös akateemisen filosofian ulkopuolella.

Luultavasti hän päätti jo silloin ryhtyä aikalaiskriitikoksi ja tehdä filosofiaa julkisessa keskustelussa.

Hän ei vain tiennyt vielä miten. Kun media haastatteli tuoretta nuorta tohtoria, hän joutui sanomaan, ettei hänellä ollut vielä viestiä mutta hän etsisi sen.

Minä olin siinä vaiheessa ehtinyt päättää, mistä tekisin ensimmäisen proseminaariesitelmäni.

1990-luvun filosofiabuumi oli yhden miehen ansiota. Esa Saarinen leopardikuosikenkineen jakoi filosofian räjähdysvoimaa niin naistenlehtien kansissa kuin yliopiston luentosaleissakin.

Himasen nousun arkkitehti oli nimenomaan Saarinen, joka istui vuosina 1992–1993 teoreettisen filosofian virkaa toimittavana professorina.

Saarisen luennot pidettiin Porthanian isoimmassa salissa. Se oli aina täynnä. Istuttuani parilla Saarisen luennolla huomasin, ettei professori käsitellyt perimmäisyyksiä. Mutta hän osasi innostaa.

Kun vuosia myöhemmin näin Pekan esiintyvän, hän oli muuttunut. Hän puhui äänellä, joka ei tuntunut hänen omaltaan. Myöhemmin luin hänen käyneen Esa Saarisen Pafos-seminaareissa. Saarisen mukaan Pekka löysi siellä äänensä.

1990-luvun lopulla Pekka löysi myös kysymyksensä. Vuoden 2001 Hakkerietiikka ja informaatioajan henki on hänen vahvin puheenvuoronsa.

Mitä meistä muista tuli? Valtaosasta en tiedä. Yhtä opiskelukaveria kävin katsomassa mielisairaalassa. Jarkko Tontista tuli Suomen Penin puheenjohtaja.

Itse opin kyseenalaistamaan omia ajatuksiani. Opin lukemaan kriittisesti ja purkamaan ajatukseni lauseiksi.

Minusta tuli toimittaja.

Twitter: jussiahlroth
Kirjoittaja on HS:n Nyt-liitteen toimittaja.