Palkkaneuvotteluihin kireissä tunnelmissa
Kohtapuoliin pitäisi saada käyntiin tärkeimmän vientialamme eli teknologia- ja metalliteollisuuden palkkaneuvottelut yrityksissä.
Paljon kehnommissa tunnelmissa neuvotteluja ei voisi aloittaa.
Työnantajapuolen Teknologiateollisuus uhkasi elokuussa kryptisesti kaksivuotisen työehtosopimuksen irtisanomisella, tai ainakin lausunto yleisesti tulkittiin niin. Syynä oli, että taloustilanne on sitten viime syksyn heikentynyt dramaattisesti.
Irtisanomiseen asti ei sentään menty. Vajaata viikkoa myöhemmin Teknologiateollisuuden, Metalliliiton ja toimihenkilöitä edustavan ammattiliitto Pron yhteisessä tiedotteessa todettiin, että voimassa olevia työehtosopimuksia ei avata.
Prosessista jäi epäselväksi, olisiko Teknologiateollisuudella ollut ylipäätään mahdollisuutta sopimuksen irtisanomiseen.
Metallin työehtosopimuksessa kyllä sanotaan, että palkoista voidaan neuvotella uudelleen, jos keskusjärjestöt ovat yhtä mieltä taloustilanteen oleellisesta heikentymisestä.
Teknologiateollisuuden päätavoite taisi silti olla, että raamisopimuksen toisen vuoden palkoista neuvotellaan yrityksissä aidosti ja ettei sovittua 1,9:ää prosenttia läheskään kaikilla työpaikoilla tarvitse maksaa.
Entä se dramaattisesti heikentynyt taloustilanne? Konepajayhtiö Metso ilmoitti keskiviikkona maksavansa ylimääräisen osingon. Mahtavatko sen työntekijät suostua raamisopimusta pienempiin palkankorotuksiin?
Oleellista Teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa on, että lähes kaikesta voidaan paikallisesti sopia toisin. Niin myös palkoista. Mutta jos luottamusmiehen kanssa ei päästä sopimukseen, kaikille pitää maksaa raamin mukainen korotus.
Viime vuonna joissakin metallialan yrityksissä palkoista todella sovittiin toisin, nimittäin suuremmista korotuksista kuin raamissa sanottiin.
Paikallisessa toisin sopimisessa avainsana on luottamus. Minkä verran työnantajat luulevat palkollisten luottavan heihin, kun työnantajaleiri hylkäsi raamisopimuksen olennaisen kohdan, kouluttautumisoikeuden? Välit ovat nyt pahasti tulehtuneet.
Viimeksi torstaina SAK:n hallituksen työvaliokunta vaati, että kouluttautumisoikeudesta pitää päästä sopuun. Jos ei päästä, SAK vaatii vetämään takaisin raamisopimuksessa yrityksille luvatut verohelpotukset.
Työministeri Lauri Ihalainen (sd) yrittää punnertaa kouluttautumisoikeudesta vielä jonkinlaista sopimusta. Asialla alkaa olla kiire, jos sitä koskevat lait halutaan saada voimaan heti ensi vuoden alusta.
Ihalaiselle koulutuspykälä on sydämen asia, sillä hän sen alun perin raamisopimukseen ujuttikin, kun neuvottelut olivat jumissa.
Koulutuskiista kannattaisi siivota pois alta, ennen kuin palkkaneuvottelut voivat toden teolla käynnistyä.
Palkkaneuvotteluillakin alkaa ainakin teknologiateollisuudessa kohta olla kiire, jos raamisopimuksesta mielitään poiketa. Alan uudet palkat pitäisi sopia lokakuun loppuun mennessä.
Voihan toki joissakin yrityksissä, etenkin pienissä, olla kriisitietoisuus niin hyvällä tolalla, että palkkavaatimuksesta suostutaan joustamaan alaspäin. Mutta varsinkin suurissa metalliteollisuuden yrityksissä mennään melko varmasti raamisopimuksen kirjauksen mukaan: 1,9 prosenttia kaikille. Tällä kertaa työnantajapuoli saa mitä tilasi.
Kaiken lisäksi teknologiateollisuudessa tapahtui keväällä olennainen muutos. Kun EK muokkasi organisaatiotaan, silloinen työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen sai huomata, että häntä ei järjestössä enää kaivata. Niinpä hän siirtyi sujuvasti Teknologiateollisuuden palvelukseen.
Muutos on siksi olennainen, että Inkeroinen ei ole palkansaajapuolella kompromissihakuisen neuvottelijan maineessa, päinvastoin. Työnantajan linjaan ei siis näillä näkymin ole tulossa lisää joustoa.
juha.akkanen@hs.fi Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Blogi: Helppoa elämää
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- YK: Syyrian maailmanperintökohteet vaarassa tuhoutua
- Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
- Lehti: Capellokin hylkäsi PSG:n
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä
- Tiger Woodsille parin viikon pakkoloma kyynärpäävamman takia
- Kuvataiteilija Pilvi Takala palkittiin Britanniassa
- Arvio: Mäntän kuvataideviikoilla voi sukeltaa mustaan kabinettiin
- Kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja poimi 15 kiinnostavaa kesänäyttelyä
- Lidlin kalkkuna-minimaissivarrasta vedetään myynnistä
- Blogi: Helppoa elämää
- Juhannuksen jälkiruuissa yhdistetään hapokasta ja makeaa
- Tuukka Rask: Puolustuksella ei ollut paras ilta
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Italia voitti Japanin maalijuhlassa
- Currysinappi sopii bratwurstin kylkeen
- Pekka Lehdon pellolla kasvaa 180 perunalajiketta
- Siemensin säätämistä metrojunista löytyi vikoja
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Tero Pitkämäki aikoo yhä MM-Moskovaan
- Kolumni: Suuremmat tuloerot, kiitos
- Sipoon ei tarvitse uusia kuntavaalejaan
- Nyt: Pimeän taksin kuljettajat juottavat asiakkaita ja tyhjentävät pankkitilejä
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kuusi ehdotusta jatkaa talvisodan muistomerkkikilpailussa
- Pääkirjoitus: Kuntauudistus sai lisää poliittista riskiä
- Pääkirjoitus: Maatalouden kansallisetkin tuet pitää miettiä nyt uusiksi
- Pääkirjoitus: Rauha häämöttää vielä kaukana
- Vieraskynä: Puolustuspolitiikkaa tehdään pakkoraossa
- Merkintöjä: Tervetuloa takapihalleni
- MUUT LEHDET: Stora Enso kiitti karusti veroalesta
- Kolumni: Yritysjohto ei puhu ulkopolitiikkaa
- Pääkirjoitus: Hallituksen työlistan järjestys on väärä
- Pääkirjoitus: Syyria hallitsee suursäätilaa
- Merkintöjä: Porkkanan vaikutukset
- Pääkirjoitus: Limonadiin piirretty viiva
- MUUT LEHDET: Kumpi on pienempi paha: Nato vai EU?
- Kolumni: Liberalistinen vapauden kaipuu voimistuu
- Pääkirjoitus: Realismi ei ole ongelmien vähättelyä
- Pääkirjoitus: Länsi etsii muutoksen merkkejä Iranin vaalituloksesta
- Pääkirjoitus: Eurokannoista näkyy pettymys
- Merkintöjä: Tyvestä puuhun noustaan
- MUUT LEHDET: Lisää maahanmuuttajia – ja tervettä järkeä
- Kolumni: Olenko minä riistäjäkuluttaja?
- Pääkirjoitus: Erdogan elvyttää pimeitä perinteitä
- Pääkirjoitus: Kaavavalitusten haitat vähenisivät nopealla käsittelyllä
- Pääkirjoitus: Kenen joukoissa seisoa?
- Vieraskynä: Veroparatiisikeskustelu leimaa yrityksiä syyttä
- Vastaväite: Yliopistojen pääsykoejärjestelmä ei toimi
- Muut lehdet: Perustuslakivaliokunnalla kädet pystyssä
- Kolumni: Voiko EU:lle käydä niin kuin Neuvostoliitolle?
- Pääkirjoitus: Hallitus pitää maahanmuuttajia työvoimareservinä
- Merkintöjä: Poika, joka karkasi
- Pääkirjoitus: Talous romahtaa ilman luottamusta
- Pääkirjoitus: Epätoivoisia päätöksiä Syyriasta



