Julkisuudessa paljon keskustelua herättänyt vanhuspalvelulaki ei ole uusi poliittinen avaus. Vanhustenhoitoa tutkinut professori Sirkka-Liisa Kivelä teki aiheesta ehdotuksen jo Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana peruspalveluministeri Liisa Hyssälälle (kesk). Asia ei kuitenkaan edennyt, ja lain valmisteluun päästiin vasta viime hallituskauden lopussa.

Edeltäjäni, ministeri Paula Risikon (kok), valmistelussa tehty esitys lähetettiin lausuntokierrokselle vähän ennen kevään 2011 hallitusneuvotteluja. Hallitus vaihtui, ja lausuntokierroksen palaute päätyi työpöydälleni.

Risikon työryhmän esitystä kritisoitiin muun muassa suppeudesta, sitovien henkilöstömitoitusten puutteesta ja siitä, että laki olisi koskenut vain 75 vuotta täyttäneitä. Oikeusministeriön mukaan esitys oli myös joiltain osin ristiriidassa perustuslain kanssa.

Työn oli siis jatkuttava. Asetin uuden työryhmän, joka antoi esityksensä vanhuspalvelulaista huhtikuussa. Työ kannatti: esitys sisältää aivan uudenlaisia näkökulmia iäkkäiden aseman parantamiseen.

Työryhmän esityksen mukaan ikääntyneiden oma tahto tulee huomioida palveluita määriteltäessä. Hoidon laadusta saatava palaute on kerättävä säännöllisesti, ja sen on ohjattava päätöksentekoa. Kiireelliseen hoitoon pitää päästä välittömästi ja kiireettömien palveluiden piiriin viivytyksettä mutta viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Palveluiden saamiseksi ei tarvitse tehdä kirjallista hakemusta vaan suullinen pyyntökin olisi sitova.

Työryhmä esittää myös, että kuntien palveluissa täytyy olla riittävästi asiantuntemusta geriatriasta, turvallisesta lääkehoidosta, monialaisesta kuntoutuksesta ja iäkkäiden suun terveydenhuollosta. Jotta kunnat selviäisivät velvoitteesta, lainkohtaan on budjetoitu 45,4 miljoonaa euroa. Kaikkiaan vanhuspalvelulakiin on budjetoitu 144 miljoonaa euroa, joista valtionosuuksina maksetaan puolet.

Olen kiittänyt ja kehunut työryhmää täysin uudenlaisesta lähestymistavasta vanhustenpalveluiden kehittämiseen. Sitovissa henkilöstömitoituksissa työryhmä päätyi kuitenkin omasta kannastani poikkeavaan esitykseen.

Työryhmän puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki halusi saada työryhmältä yksimielisen esityksen. Muun muassa Kuntaliitto vastusti sitovaa henkilöstömitoitusta. Työryhmä päätyi kompromissiin, jossa henkilöstömitoituksiin puututtaisiin asetuksella vain, jos epäkohtia ei saataisi muuten korjattua.

Kun sain Välimäen työryhmän esityksen viime keväänä, totesin, että se on tarpeen lähettää lausuntokierrokselle. Vasta sen jälkeen olisi poliittisen kannanottoni aika.

Nyt lausuntokierroksen palautteet on annettu. Noin puolessa palautteista vastustetaan ja noin puolessa kannatetaan sitovia mitoituksia. Olen kevään aikana myös kiertänyt ympäri Suomea ja kuunnellut hoidettavia, omaisia ja hoitajia. Heidänkin kokemustensa perusteella näyttää siltä, että kunnille annetut suositukset vanhustenhuollon henkilöstömäärästä eivät ole tehonneet.

Kantani on lausuntokierroksen jälkeenkin, että henkilöstömääriin tarvitaan sitovat mitoitukset.

Joidenkin väitteiden mukaan se tulisi liian kalliiksi. Valviran arvio on, että hoitotyöntekijöitä tarvittaisiin ympärivuorokautiseen hoivaan lisää noin 700, jotta suositeltu vähimmäistaso (0,5 hoitajaa hoidettavaa kohden) toteutuisi kaikkialla. Vanhuspalvelulain jo päätetyt määrärahat riittävät tämän suuruisen lisähenkilöstön palkkaamiseen hyvin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n selvityksen mukaan esimerkiksi vanhainkodeissa työskentelee jo nyt keskimäärin 0,62 hoitajaa hoidettavaa kohden. Koska kyseessä on keskiarvo, hajonta on suurta – Suomessa on hyvää ja huonoa vanhustenhoitoa. Tarpeeksi suurilla, sitovilla mitoituksilla päästäisiin rangaistuksen uhalla puuttumaan riittämättömään hoitoon.

Mitoitusten vastustajat väittävät, että Suomesta ei löydy riittävästi koulutettua hoitoväkeä. Kuitenkin yli 30 000 suomalaista lähi- tai sairaanhoitajaa on nykyisin töissä muilla aloilla pitkälti hoitotyön raskauden vuoksi. Kuormitus johtuu liian vähästä henkilökunnasta ja työn huonosta organisoinnista.

Sitovien mitoitusten määrittely ei ole helppo tehtävä. Huomioon on otettava hoidettavien kunto sekä henkilöstön rakenne. Erilaiset toimintaympäristöt ja hoidettavien tarpeet pitää huomioida nykyistä paremmin.

Sitovia mitoituksia alkaa nyt pohtia työryhmä, jonka tehtävänä on uudistaa myös ikääntyneiden palveluiden laatumääritelmät. Esimerkiksi kotihoidon riittävää henkilökuntamäärää ei ole määritelty edes suosituksilla.

Vanhuspalvelulaki tulee voimaan vuoden päästä. Silloin on aloitettava myös sitovien mitoitusten käyttöönotto vähintään alueellisilla kokeiluilla.

Kuntien on helpompi lähteä kokeiluun mukaan, koska rahoittajana olisi täysimääräisesti valtio. Kokeilua puoltaa myös se, että siitä saatavat kokemukset auttavat tarkentamaan henkilöstömitoitukseen liittyviä olennaisia yksityiskohtia. Virkamiesarvion mukaan esimerkiksi Itä-Suomen alueella, jossa on 54 kuntaa, kokeilusta koituisi valtiolle noin 30 miljoonan euron kulut.

Sitovien henkilöstömitoitusten voimaantulo valtakunnallisesti ensi kesänä ei nykyisessä poliittisessa tilanteessa näytä saavan riittävästi tukea. Kokoomuksen helsinkiläinen apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty ja kansanedustaja Lenita Toivakka ovat jo ilmaisseet vastustuksensa. Asia ratkeaa viimeistään syksyn budjettineuvotteluissa.

Toivottavasti henkilöstömitoitusten vastustajatkin kääntyvät ennen pitkää näkemään, että vanhuspalveluiden parannukset eivät onnistu ilman tarvittavaa henkilöstöä.

Kirjoittaja on peruspalveluministeri.