Pankkiunionin aikataulu koetuksella

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Euroopan pankkiunionin perustamista koskeva esitys iski ensimmäisessä EU-komission ehdotusta pohtineessa EU-ministerien kokouksessa kipinää, ja aivan odotetuissa kohdissa. Kiistaa tuli valvonnan aikataulusta, valvonnan kattavuudesta, valvojan valtaoikeuksista ja yhteisestä talletussuojasta.

Komissio esittää, että vielä tänä vuonna Euroopan keskuspankin yhteyteen perustetaan pankkivalvoja, joka ottaa seurattavakseen kaikki euroalueella toimivat pankit. Ensimmäiset pankit tulisivat komission esityksen mukaan seurantaan jo ensi vuoden alussa.

EU-maiden valtiovarainministerit hyväksyivät – onneksi – lähtökohdat. Pankkitoiminta on ylikansallista. Kansallisista valvojista koostuva verkosto ei pysty hallitsemaan kokonaisuutta ja kokonaisuuden riskejä. Siksi valvonnan tehostaminen on paikallaan.

Moni jäsenmaa arvioi, että aikataulu pettää. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble tiivisti tylysti: vuoden alusta ei enää kannata keskustellakaan.

Kyse on sekä juridiikasta että kansallisista pankkihuolista.

Jotta valvoja olisi uskottava, sillä pitää olla aukoton juridinen perusta, johon nojautuen se voi suvereenisti puuttua valvottavien pankkien tekemisiin. Pari kuukautta on lyhyt aika rakentaa kaikkien EU-maiden kelpuuttamaa perustaa.

Toinen syy kitkaan on komission portaittaisessa etenemismallissa. Komission mukaan ensiksi tehdään valvonta, sitten pankkien alasajon mahdolliseksi tekevät ratkaisut ja lopuksi päätökset yhteisestä talletussuojasta. Jäsenmaat pelkäävät, että antamalla pikkusormen valvontamekanismille ne sitoutuvat kahteen seuraavaankin portaaseen – ratkaisuihin, jotka ovat todella vaikeita.

Tässä piilee Ruotsin vastustuksen perusta. Euroalueen ulkopuolella päämajaansa pitävä Nordea jäisi järjestelyjen ulkopuolelle, mutta sen euroalueella toimivat tytäryhtiöt tulisivat silmälläpidon alle.

Nämä tytäryhtiöt voitaisiin tarvittaessa valvojan päätöksellä lopettaa, ja ne osallistuisivat yleiseurooppalaisen talletussuojan kokoamiseen, vaikka Pohjoismaissa suoja on kunnossa. Samaan aikaan vaikkapa Handelsbankenin Suomen-toiminnot jäisivät ulkopuolelle, koska ne ovat sivukonttoreita.

Oletettavaa on, että tavoiteaikataulu pettää ja kolme etenemisporrasta joudutaan valamaan yhdeksi.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
22.5.2013