Pasilaan koitti ikijoulu

Pääkirjoitus
 
Mikael Pentikäinen mikael.pentikainen@hs.fi twitter.com/jmpe64 Kirjoittaja on HS:n vastaava päätoimittaja.

Eduskuntaryhmät sinetöivät perjantaina pitkän väännön jälkeen Yleisradion rahoitusremontin ja joitakin muita pikkumuutoksia Yle-lakiin.

MTV3:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara totesi Yleisradion radiouutisissa, että Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivisen kannattaa sen kunniaksi avata pullo juhlajuomaa.

Juhlaan on aihetta: poliitikot toivat Pasilaan maallisen ikijoulun.

Saman illan Yle-uutisissa verrattiin uutta Yle-veroa ilman häveliäisyyttä lehtitilauksiin. Hesarilta vertailussa oli korotetun arvonlisäveron sisältävä, tiiveimmän maksuvälin yhdistelmätilaus, joka kattaa kaikki digitaaliset palvelut. Opiskelija-alennuksista ja halvemmista tilauksista vaiettiin. Yhdeltä lehdeltä vertailussa oli veroton hinta.

Ylen vertailussa ei kerrottu, että Yle-vero on lakiin kirjattu vero, joka on maksettava, vaikka ei käyttäisi Ylen palveluita. Myös se jäi kertomatta, että lehdestä ei tarvitse maksaa tuplahintaa, vaikka sitä lukisi kaksi.

Poliitikkojen Yle-sovussa on myös hyviä piirteitä. Tärkeintä on, että se tuo työrauhan Yleisradioon. Kollegat ovat sen ansainneet.

Se on hyvä myös meille Ylen ystäville, koska se turvaa hyvin runsaat palvelut.

Malli on myös aavistuksen oikeudenmukaisempi kuin aiempi poliitikkojen yksimielinen ehdotus tasasuuresta talouskohtaisesta Yle-maksusta.

Uuden mallin oikeudenmukaisuus on kuitenkin suhteellista. Maksu kasvaa maksimiin 21 900 euron tuloilla. Jos perheessä on kaksi aikuista, joilla on 21 900 euron tulot, maksu on 280 euroa vuodessa. Yksinäisen miljonäärin maksu on puolet tästä.

Tämä on Arkadianmäen vallitseva oikeudenmukaisuuskäsitys.

Sopu on myös puolueiden viesti muualle valtionhallintoon: jos on poliittista tahtoa, rahaa löytyy.

Yleisradiolle luvattiin tasokorotus ja 500 miljoonaa euroa tästä ikuisuuteen erillisverolla indeksikorotuksin, kun samaan aikaan lähes kaikkia muita hallinnonaloja leikataan.

Poliiseista on pulaa, puolustusvoimat pannaan polvilleen, ammattikorkeakouluja ajetaan alas, kuntia vähennetään, edustustoja ja museoita suljetaan.

Lisäksi luvassa on lisää veroja, jotta ylivelkaantunut valtiontalous saataisiin tasapainoon. Kevään kehysriihestä on syytä odottaa tulo- ja arvonlisäveron korotuksia.

Sovussa ja sen synnyttämisessä on huonoakin.

Yksi huono asia on se, ettei poliitikkojen valmistelussa käyty ollenkaan keskustelua siitä, mitä on moderni julkinen mediapalvelu ja tarvitseeko Yle todella 500 miljoonaa euroa tuottaakseen verorahoin tätä palvelua.

Eduskuntaryhmät lähtevät kritiikittä siitä, että verorahoja kannattaa käyttää kaikkeen siihen, mitä Yle tekee 30 paikkakunnalla, neljällä televisiokanavalla, kuudella radiokanavalla ja runsailla verkkopalveluillaan.

Jokainen suomalainen voi omassa mielessään testata asiaa Ylen palveluiden äärellä. Kun seuraa Ylen ohjelmia, kannattaa pohtia, onko tämä sellaista palvelua, jota mieluusti rahoitan verorahoillani.

Itse ajattelen monen Ylen ohjelman äärellä, että ilman muuta tämä on Ylelle kuuluvaa mediapalvelua. Mutta paljon on myös sellaista, jonka hoitaisi jokin yksityinen yritys täysin ilman verorahoja.

Huonoa on myös se, että esitys antaa Ylen jatkaa täydellä vapaudella laajentumista internetissä kaikilla rintamilla.

Tämä tuntuu tietenkin mukavalta Yle-veron maksajista – ainakin lyhyellä aikavälillä: mitä enemmän Yle verorahoillaan tuottaa, sen parempi.

Median moniarvoisuuden kannalta se on kuitenkin kohtalokasta. Muiden mediayhtiöiden elintila erityisesti verkossa kaventuu ja suomalaiset riippumattomat toimijat joutuvat kohtaamaan verkon yhä kansainvälisemmän kilpailun liian heikkoina. Ensimmäisenä vaarassa ovat maakunnalliset verkkotoimijat.

Tutkija Laura Juntusen tuore selvitys osoittaa, että Ylen uutistarjonta on määrällisesti jo suurinta verkossa. Määrillä mitattuna verkosta on tullut vaivihkaa Ylen päämedia ainakin kotimaan uutisissa.

Samaan aikaan muut mediayhtiöt miettivät, miten saisivat edes jonkin verran tuottoja verkkosisällöistään.

Jokainen ymmärtää, että kilpailutilanne on epäreilu. Yksityisen toimijan on hyvin vaikea kilpailla ohenevin voimavaroin valtavaa verorahoin tuotettua palvelua vastaan.

Yle-ratkaisu osoittaa, että poliitikot haluavat pitää Ylen vahvana ja ohjauksessaan. Se on ymmärrettävää, koska – kuten laulaja Jim Morrison sanoi – se, joka hallitsee mediaa, hallitsee mieliä.

Kun avaa Ylen kanavia, joltakin löytyy aina poliitikko perustelemassa politiikkaansa. Se on sinänsä hyvä asia kansanvallan kannalta, koska poliittinen keskustelu on tärkeää.

Samaan aikaan samat poliitikot hankaloittavat lehdistön toimintaa talouskriisin keskellä veronkorotuksin.

Politiikan vallanpitäjien kannalta on tietenkin mukava, että hallintoneuvoston kautta omassa ohjauksessa oleva Yle on kiitollinen ja voi hyvin. Mitä vaikeampaa aikaa eletään, sitä tärkeämpää se on poliitikoille. Muusta mediasta ei tarvitse niin välittää.

Sopii kuitenkin pohtia, kumpi on oikeasti parempi isänmaalle: moniarvoinen media vai yksi valtiollinen ääni.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@hs.fi

Uutiset