Yksi pelastustoimien inhottavimmista piirteistä on avun "likaavuus": joka toisen talousapuun tarttuu, se siihen poliittisesti hukkuu.

Juuri nyt Euroopan keskuspankin EKP:n, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja EU-komission niin sanottu troikka käy läpi Kreikan säästöohjelmaa.

Tiettävästi troikka antaa Kreikan hallitukselle vaihtelevia arvosanoja. Osa säästöistä ja uudistuksista kelpaa, osa ei. Muutamia kohtia Kreikan hallituksen on täsmennettävä.

Kreikan talouspolitiikan huostaanotto on ollut maan hallitukselle nöyryyttävää. Samalla se on syönyt hallituspuolueiden hyväksyttävyyttä ja laajemmin uskoa kansanvaltaan, mikä näkyy muun muassa äärioikeiston nousussa.

Euroalueen taloudelliselle vakaudelle Kreikka on jo nykyisin vähäinen vaara. Eurooppalaiset pankit ovat käytännössä nollanneet Kreikka-omistuksensa, joten kriisin välittymismekanismi euroalueelle on vaimennettu.

Toisin on Espanjan laita. Euroalueen suurmaa ei pankkikriiseineen ole vielä edes nähnyt pahinta.

Massatyöttömyydestä kärsivän maan talous kutistuu, ja pankeilla on ulkopuolisten arvioiden mukaan edelleen taseissaan selvästi ylihinnoiteltuja omistuksia, joiden arvoa ei uskalleta laskea oikeaan arvoonsa, koska vakavaraisuus voisi vaarantua.

Espanjan oletetaan hakevan ennemmin tai myöhemmin apua ulkopuolelta. Maa on jo saanut pankeille suunnattua apua, mutta se ei näytä riittävän.

Kreikan asetelmat mielessään Espanjan nykyinen oikeistohallitus ja sen pääministeri Mariano Rajoy etsivät tapaa, joka säilyttäisi Espanjan päättäjien kasvot ja riittäisi mahdollisille avustajille.

Rajoy myöntää Helsingin Sanomien haastattelussa (12. 9.), että Espanja saattaa turvautua Euroopan keskuspankin apuun ja pyytää sitä ostamaan maan joukkovelkakirjoja jälkimarkkinoilta.

Samalla Rajoy tekee selväksi, että muiden kriisimaiden saama kohtelu ei käy. "Olen valmis vähentämään alijäämää, mutta muut eivät voi päättää, miten sitä supistetaan", hän tiivisti.

Tilanne on tulenarka, sillä säästöjä vastustetaan tiukasti. Säästöihin liittyvä taloudellinen holhous voimistaa kansallismielisyyttä varsinkin Kataloniassa.

Rajoy näyttää toivovan kahta asiaa.

Ensimmäinen on se, että EKP:llä olisi enemmän ymmärrystä Espanjaa kohtaan kuin troikalla on ollut jo syynättyjä kriisimaita kohtaan.

EKP ilmoitti viime viikolla, että se alkaa ostaa kriisimaiden velkaa laskeakseen näiden korkoja. Samalla pankki teki selväksi marssijärjestyksen. Apua on haettava, ja EKP tekee aivan itsenäisesti päätöksen, tuleeko se apuun. Jos tulee, avun hakijan on suostuttava ottamaan talouspolitiikan käskyjä IMF:ltä, jota EKP tukee.

Toiseksi Rajoy on antanut ymmärtää, että Espanjan jo tekemät säästöt ja talouden rakenteelliset uudistukset voisivat olla se talousohjelma – tai sen talousohjelman runko –, jota EKP velkaostojen vastikkeena vaatii. Samoin hän olettaa, että IMF:n nykyinen läsnäolo Espanjassa on riittävää valvontaa.

Tässä mahdollisen avustajan ja mahdollisen avustettavan uskottavuus voivat olla ristiriidassa. Se mikä sopisi Espanjalle, ei ehkä sovi EKP:lle. Se mikä vahvistaisi Espanjan hallitusta, ei ehkä vahvistaisi EKP:n uuden linjan uskottavuutta.

EKP joutuu punnitsemaan Espanjan velkoja ostaessaan sitä, miten vastaavaan tilanteeseen joutuvia muita maita kohdeltaisiin ja mitä niiltä vaadittaisiin. Jos Espanja tulee velkaostoin avustettavaksi, korkopaine saattaa siirtyä Italiaan, jonka apuratkaisuille Espanja olisi ennakkotapaus. Kelpaisivatko EKP:lle Italian vanhat – toimeenpannut tai toteutustaan vaille valmiit – lupaukset?

Toisaalta, jos EKP haluaa laskea Espanjan korkoja, pankki ei voi tehdä avustaan niin "likaista", että Espanja ei poliittisista syistä uskalla koskea siihen.